Uutiset

Miehet

maanantai, 29 kesäkuu 2009 13:48

RoPS romahti viime minuuteilla

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Tässä vaiheessa näytti hyvältä. Chanda Mwaba tuulettelee RoPSin avausmaalia. Tässä vaiheessa näytti hyvältä. Chanda Mwaba tuulettelee RoPSin avausmaalia.

Rovaniemen Palloseura oli vielä minuutti ennen täyttä aikaa kiinni täydessä pistepotissa. Viime kauden hopeajoukkue Honka oli jo lähtemässä tyhjin käsin napapiiriltä, kun RoPSin synkät loppuminuutit käänsivät ottelun vieraille.

RoPSin maalin iski hienosti peliä rakentanut Chanda Mwaba, espoolaiset pelastuivat Jussi Vasaran ja Hermanni Vuorisen osumilla. RoPSille jäi hyvästä peliesityksestä huolimatta luu käteen.

- Ei tätä voi käsittää, RoPSin kapteeni Joonas Ikäläinen pyöritteli päätään ääni pettymyksestä väristen.

Ottelun alku oli tasaista peliä, vaikka RoPS oli hienokseltaan hallitsevampi osapuoli.

Vastaiskuissaan Honka oli vaarallinen. Nopea Demba Savage oli vaikea pideltävä, mutta nuori Mika-Matti Maisonvaara pelasi kelpo ottelun, ja piti Savagen kohtuullisen hyvin aisoissa, vaikka muutamaan otteeseen kiirettä riittikin yli oman tarpeen.

RoPS piti hyvin palloa, ja hyökkäsi useaan otteeseen hienoilla syöttökuvioilla.

Vahva puolituntinen

Toinen jakso käynnistyi RoPSin vahvalla otteella. Ottelun 51. minuutilla hienosti esiintynyt Echiabhi Okodugha pelasi pallon rangaistusalueelle, ja Mwaba tälläsi pallon verkkoon.

RoPSilla oli johto-osuman jälkeen mahdollisuudet "tappaa peli". Ensin Chibwe nousi erinomaisesti laidaltaan ja nosti pallon ylärimaan. Myöhemmin Chibwe toisti nousunsa, ja laukoi pallon päin alinta Honka-puolustajaa, vaikka Mwaba odotti palloa jo tyhjän maalin edessä.

Ote siirtyi kuitenkin viimeisen vartin aikana Hongalle. Mika Lehkosuo haki tuoreita jalkoja peliin, kun Vasara ja Aleksandr Kokko tulivat kentälle. RoPSin peli sekosi, kun vakuuttavasti pelannut Ville Syväjärvi joutui jalkakrampin takia vaihtoon, ja Marko Koivuranta joutui kylmiltään liian kovaa paikkaan.

Pelikellossa oli jo 89. minuuttia, kun Kokko syötti aivan päätyrajalta kolmen RoPS-pelaajan välistä pallon maalin eteen, ja Vasara niittasi pelivälineen verkkoon. Rovaniemeläisyleisö oli kohtuullisen tyytyväinen tasapeliinkin, mutta lisäajalla vietiin loputkin tikkarit suusta. Hakanpää teki komean nousun, keskitti, ja Vuorinen puski omista korkeuksistaan pallon verkkoon.

Honka-leirissä riitti tyytyväisiä naamoja.

- Pelattiin surkea peli ja saatiin kolme pistettä. Rovaniemi on lisäksi upea paikka ja täällä on hienoja ihmisiä, Vuorinen hehkutti.

Valmentaja Lehkosuo ei yllättynyt RoPSin vahvasta pelistä.

- Ottelun alussa oli tunne, että jos täältä jotain saamme, pystymme mihin vain. RoPS oli erittäin vahva. Saimme lopussa painetta aikaan, mutta tietenkin tuuriakin oli mukana, kun voittoon noustiin.

Valtava pettymys

RoPSin Mika Lumijärvi oli todella pettynyt.

- Samalta laidalta maalit tulivat, mutta Syväjärvi oli pakko vaihtaa. En käsitä, etteivät pojat pura palloja reilusti kauas, kun siihen on mahdollisuus. Kova pettymys tämä on.

Joonas Ikäläinen myönsi, että pettymyksen nollaaminen on vaikeaa ennen keskiviikon JJK-peliä.

- Pakko siihen on kuitenkin pystyä.

Markku Saukko
© 2009 Lapin Kansa 

Luettu 724 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi