ROPSKAUPPA.FI                              
maanantai, 13 heinäkuu 2009 02:24

RoPS voitti maalijuhlat

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPS otti elintärkeät kolme pistettä kaatamalla Jaron dramaattisten vaiheiden jälkeen maalein 5 – 3. Numeroihin 5 – 3 (1 - 1 ) päättyneessä ottelussa tehtiin siis kahdeksan maalia, nähtiin ulosajo, viisi varoitusta, epäonnistunut rangaistuspotku ja kenttäpelaaja maalivahtina.

RoPSin maaleista vastasivat hattutempun viimeistellyt Echiabhi Okodugha, Joonas Ikäläinen ja Chileshe Chibwe. Jaron maalit tekivät Laurikainen, Mikko Hyyrynen ja Jonas Emet. Kentän kuningas oli RoPSin kolme maalia syöttänyt Chanda Mwaba.
Kentän monipuolisimmasta suorituksesta vastasi Jaron Joonas Laurikainen, joka teki maalin, joutui maalivahti Koljanderin ulosajon jälkeen tolppien väliin ja torjui rangaistuspotkun.

Avausmaali tuli nopeasti, kun Ikäläinen puski Mwaban kulman takanurkkaan. Pietarsaarelaiset pääsivät kuittaamaan pelin nopeasti, sillä vain 13. minuutin kohdalla RoPS toppari Stephen Kunda purki pallon suoraan Hyyryselle, joka viimeisteli kylmästi maalin takanurkkaan ohi. Ensimmäisen puoliajan lopulla RoPS oli lisätä johtoaan, mutta Markus Koljander torjui upeasti yläriman alta Mwaban kovan laukauksen.

Molemmat joukkueet pelasivat kovaa peliä, ja erotuomari Tony Asunmaan tuomarointi oli linjatonta. Jostakin rikkeestä tuli kortti, seuraavasta vastaavasta ei edes vapaapotkua. Pelin 58. minuutilla Mwaba vapautti Chibwen, joka ampui pallon takanurkkaan. RoPS hallitsi suvereenisti kenttätapahtumia, ja Okodugha viimeisteli Mwaban syötöistä numerot jo 4 – 1:een. Sambilaistaituri jakeli palloja, ja loistavasti liikkunut ”Oku” niittasi palloja maaliin. Mwaba pelasi sellaisella nopeudella ja itseluottamuksella, että olisi pystynyt jopa pariin maalisyöttöön lisääkin, jos ei olisi muutamaan otteeseen aikaillut ratkaisuissaan. Peli näytti jo selvältä, kun RoPS yhtäkkiä sekosi pahasti. Ensin muuten vahvasti keskialueella pelannut White Simwanza päästi Laurikaisen karkuun ja tämä ampui tarkasti pallon pussiin. Sitten Joonas Ikäläinen ja maalivahti Kwon päättivät olla kumpikaan ottamatta palloa, ja Emet toi vieraat jo maalin päähän.

Pian Okodugha karkasi yksin läpi ja Koljander joutui kaatamaan nigerialaisen rangaistusalueella. Erotuomari nosti Koljanderille punaisen, ja Laurikainen joutui pukemaan hanskat käteensä, koska Jaro oli jo tehnyt kaikki vaihtonsa. Yllättäen Laurikainen kuitenkin torjui Mika-Matti Maisonvaaran rangaistuspotkun. Maisonvaara näytti niin selvästi mihin ampuu, ettei Laurikaisella ollut edes kiire pallon eteen. RoPS on epäonnistunut rangaistuspotkuista jo niin monesti, että valmentajilla olisi syytä ankkuroida joku pelaajista pilkkuja vetämään. Tulkoon sitten välissä vaikka epäonnistumisia, mutta sama pelaaja saisi jatkaa. Pallon taakse voisi tarjota Mwabaa, jonka itseluottamus on aivan eri tasolla kuin Bondarenkon aikana.

Jaro haki riskillä tasoitusta ja ottelun viime hetkillä Laurikainen nousi antamaan vapaapotkua, RoPS-puolustus kuitenkin katkaisi, ja Okodugha nosti puolesta kentästä pallon maaliin. Tämä lopulta sinetöi loppunumerot.

RoPS piti vauhtia

Ottelun jälkeen joukkueiden valmentajat olivat ihmeissään.
- Värikäs ottelu, jossa RoPS oli alusta asti parempi ja ansaitsi voittonsa. Ottelun erotuomari salli liian kovan pelin ja tästä kärsivät molemmat joukkueet. Minulla on vain 13 pelikuntoista pelaajaa, joten toivoisin tuomarin suojelevan heitä, enkä usko kaiman olevan eri mieltä.
Jaron valmentaja Mika Laurikainen kertoi, ja viittasi RoPS-luotsi Mika Lumijärveen, joka tuskailee myös kapean ringin kanssa.
- RoPSin taitavat pelaajat pitivät sellaista vauhtia, että päätä sai käännellä, jotta olisin pysynyt mukana, Laurikainen nauroi.
RoPSin Mika Lumijärvi oli tyytyväinen voittoon, muttei kahden maalin päästämiseen minuutissa.
- Tärkeät pisteet, mutta johtoaseman pitäminen lopussa on edelleen vaikeaa.
Lumijärvi oli tyytyväinen joukkueen viiteen maaliin.
- Kentän kuningas oli Chanda Mwaba. Neljä maalisyöttöä on melkoinen suoritus. Nyt myös Oku löysi jyvän ja teki hattutempun. Paikkoja on ollut ennenkin runsaasti, mutta ei ole uponnut, Lumijärvi jatkoi.
Rangaistuspotkut ovat edelleen valmennusjohdon päänvaivana.
- Pitää vissiin pistää jätkät aina vuoron perään vetämään.

RoPSin kapteeni Joonas Ikäläinen oli helpottunut.
- Lopussa kävi mielessä, että jos tässä käy kuin Honka-pelissä, minä lopetan urani tähän, kapteeni tuhahti.
- Virheeni oli sitä luokkaa, ettei joukkueen kapteeni saisi tuolla tavalla pettää joukkuettaan missään tilanteessa.
Ikäläisen mielestä paniikkia ei silti syntynyt.
- Jotenkin tehdään helposta asiasta vaikea. Huolimattomuutta ja voimattomuutta on otteluiden lopussa, ei siinä mistään paniikista ole kysymys.
- Onneksi kuitenkin voitimme pelin.  

 

Luettu 783 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227