Uutiset

Miehet

lauantai, 19 syyskuu 2009 21:24

RoPS luottavaisena kotipeliputkeen

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Veikkausliigan jumboksi pudonnut RoPS pelaa sunnuntaina ensimmäisen ottelunsa Keskuskentän uudella tekonurmella. Tampere United-ottelusta alkaa RoPSin kolmen ottelun kotiotteluputki, joka pitkälle määrää joukkueen sarjapaikan kohtalon.

RoPS lähtee TamU:n kaatoon pelikieltojen rasittamana. Sivussa ovat maalivahti Kwon,ja pelintekijä Chanda Mwaba. Harjoituksissa tällin päähänsä saadut Christopher Musonda on toipunut pelikuntoon, samoin flunssasta parantunut Jarno Tenkula on pelikunnossa, mutta häntä tuskin nähdään avauksessa. Lisämurheena on Stephen Kundan kipeytynyt polvi, mutta kaikki ottelut tällä kaudella pelannut luottotoppari pelannee silti sunnuntaina.

Valmentaja Mika Lumijärvi on kotipeliputken alla luottavainen.
- Joukkueessa on luottavainen tunnelma. Uskon Kari-Pekka Syväjärven täyttävän Kwonin saappaat ja HJK-ottelussa peli kulki ajoittain mukavasti, joten tärkeisiin peleihin voidaan lähteä luottavaisin mielin.

Lumijärven mukaan erityisesti Nchimunya Mweetwa parantaa peliään koko ajan.
- ”Drogban” itseluottamus alkaa olla kohdallaan ja voittamisen nälkä hirmuinen. Uskon hänen olevan loppupeleissä isossa roolissa.

Chanda Mwaba on edelleen pelikiellossa.
- Chandaa saa pidellä kiinni, ettei hän tulisi kentälle ennen aikojaan. Hän pääsee kentälle MYPA-otteluun, ja uskon, että silloin nähdään erittäin energinen Mwaba, joka voi vaikka yksin ratkaista meille otteluja, Lumijärvi kertoo.

Myös oikealle kotikentälle paluu on nostanut joukkueen henkeä.
- ”Keskari” on se oikea kotikenttä. Uusi tekonurmi on huippulaadukas ja yleisö tulee näkemään korkeatasoista peliä. Iltavaloissa pelaaminen lisää tunnelmaa entisestään, Lumijärvi sanoo uskoen yleisön vahvaan tukeen kauden ratkaisuhetkillä.

© 2009 RoPS

Luettu 1234 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi