Uutiset

Miehet

sunnuntai, 18 lokakuu 2009 08:35

"Ei RoPSia tähän kuopattu"

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS:n pelaajat kiittivät kannattajiaan uransa päättäneen Zeddy Sailetin (toinen oik.) johdolla. Vasemmalta Ncimunya Mweetwa, Joonas Ikäläinen, Jarno Tenkula ja Stephen Kunda RoPS:n pelaajat kiittivät kannattajiaan uransa päättäneen Zeddy Sailetin (toinen oik.) johdolla. Vasemmalta Ncimunya Mweetwa, Joonas Ikäläinen, Jarno Tenkula ja Stephen Kunda

Rovaniemen Palloseuran leirissä eivät kyyneleet valuneet, vaikka edustusjoukkue putosi lauantaina kolmannen kerran Jalkapalloliigasta 2000-luvulla. Päätösottelun 1-0 (0-0) voitto Kuopion Palloseurasta ei silti muuttanut kauden koko kuvaa: joukkue ei ansainnut yhtään enempää.

RoPS hoiti lauantaina oman ruutunsa reilun 1500 katsojan edessä vaaditulla tavalla, mutta JJK:n tasapeli Tampere Unitedia vastaan tiesi kutsua Ykköseen tasapisteistä huolimatta. RoPSin maaliero oli pahasti pakkasella muutama rökäletappion myötä ja se lopulta ratkaisi.

Edellisessä putoamistaistossa syksyllä 2005 marginaalit olivat Vaasan Palloseuran puolella, joka jatkoi pääsarjassa vierasmaalin turvin.

Pikakomennuksen toiseksi valmentajaksi saanut Jorma Turpeenniemi myönsi, että kilpaurheilussa nämä tilanteet ovat isoja pettymyksiä.

- Tässä tilanteessa piilee kuitenkin uuden nousun siemen. Ei RoPSia tänään kuopattu, joten monen ilo on ennenaikaista. Me tulemme takaisin, vakuutti Turpeenniemi ja lupaili tietoja tulevasta lähiaikoina.

Turpeenniemen mukaan joukkueessa ja sen ympärillä meni monta asiaa vikaan. Pelaajahankinnoissa epäonnistuttiin, muutama pelaaja ei koskaan päässyt omalle tasolleen ja valmentajavalinnoissa oltiin hakoteillä.

- Jos me olemme Zeddyn (Saileti) kanssa valmentajat numero 5. ja 6. kahden viime vuoden aikana, jotakin on pielessä. Meillä on pelaajia monesta kulttuurista, mutta yksikään valmentaja ei osannut nitoa heitä joukkueeksi.

Käsittämättömän pitkä sairaslista syvensi joukkueen liigataivalta. - Terveenä RoPS on täysin veikkausliigakelpoinen seura. Tuollaiseen määrään loukkaantumisia täytyy jostakin selitys löytyä, Turpeenniemi näki.

"Noitavainoja"

Turpeenniemi hämmästeli myös RoPSin viime aikoina saamaa negatiivista julkisuutta.

- Se on fakta, että olimme tällä kaudella heikko joukkue emmekä saaneet tarpeeksi pisteitä. Muu on kuitenkin paskapuhetta.

Hän näki suorastaan noitavainojen piirteitä, kun RoPS yhdistettiin JJK:n maalivahdin lahjontayritykseen.

Turpeenniemi halusi myös oikoa vanhaa virttä siitä, että RoPSille eivät oman kylän pojat kelpaa.

- Sen lisäksi, että meillä on eniten ulkomaalaispelaajia, meillä on liigaryhmässä paljon oman kylän pelaajia - paljon enemmän kuin monessa muussa liigaseurassa.

Maalivahdit vireessä

Oman kylän pojista lauantaina kunnostautui erinomaisesti torjunut maalivahti Kari-Pekka Syväjärvi, joka pelasti muutaman varman maalin. Samaa voi sanoa kuopiolaisesta virkaveljestä Joonas Pöntisestä, joka piti torjunnoillaan vieraat pelissä mukana. Pöntisen jalkatorjuntoihin tuskastui ennen muuta Nchimunya Mweetwa, joka pelasi pirteästi koko ottelun.

Pöntisen ainoa missi sattui 2. jaksolla kun hän ei pystynyt pitämään käsissään vaihdosta kentälle tulleen RoPSin nigerialaishyökkääjän Jeremiah Anin tulista laukausta. Irtopallon hoiti ylänurkkaan maanmies Echiabhi Ogodugha, joka oli RoPSin kauden maalitykki kuudella osumallaan.

Zeddy Saileti lopetti pelaajauransa täyden 90 minuutin urakan jälkeen. Maanmies Stephen Kunda on pois kentillä lähikuukaudet, sillä maanantaina odottaa polvileikkaus.

Kari Pyykkö
© 2009 Lapin Kansa

Luettu 1531 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi