Uutiset

Miehet

sunnuntai, 10 lokakuu 2010 11:09

Nyt puuttuu enää piste

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Pavle Khorguashvil piti tontillaan valkoasuiset hämeenlinnalaiset poissa pahanteosta. Häntä tarjottiin aluksi myös RoPS:n avausmaalin tekijäksi. Tosiasiassa vapauttavan osuman iski velipoika Valter. Pavle Khorguashvil piti tontillaan valkoasuiset hämeenlinnalaiset poissa pahanteosta. Häntä tarjottiin aluksi myös RoPS:n avausmaalin tekijäksi. Tosiasiassa vapauttavan osuman iski velipoika Valter.

Yksi ainoa piste enemmän kauden 25 ottelusta ja Rovaniemen Palloseura olisi käytännössä sinetöinyt liiganousunsa lauantaina Hämeenlinnassa.

Nyt se joutuu metsästämään puuttuvaa pistettä Ykkösen päätöskierrokselle asti.

- Olen vähän pettynyt, ettei nousu vielä varmistunut, mutta kolme pistettä oli tärkeintä tänään, RoPSin avausmaalin lauantaina tehnyt Valter Khorguashvili sanoi.

- Tarvitsimme voiton ja saimme sen kovasta pelistä.

RoPS hoitikin lauantaina oman ruutunsa kaatamalla FC Hämeenlinnan 2-1 (2-0), mutta Viikinkien samanaikainen voitto TPV:stä Tampereella piti vielä samppanjat jäissä.

"Paljon se päättyi?"

Tampereen peliä seurattiin Hämeenlinnassakin tarkalla korvalla, sillä TPV voi vielä pullauttaa FC Hämeenlinnan ensi kaudeksi Kakkoseen.

RoPS-leirissä Tampereen ottelu jäi vähälle huomiolle.

- Paljon se päättyi?, RoPSin Albin Granlund kyseli ottelun tulosta hyvän aikaa ottelun päättymisen jälkeen.

2-0-tilanteessa avopaikan tuhlannut Granlund ei ainakaan myöntänyt olevansa pettynyt ratkaisun venymiseen.

- Olin laskeskellutkin että Viikingit voittaa. Nyt meidän täytyy vain hoitaa homma kotona.

Ottelun jälkeen Turkuun lähtenyttä RoPS-valmentaja John Allenia lehdistötilaisuudessa tuurannut kakkosvalmentaja Matti Vikman tähdensi hänkin joukkueen keskittyvän tiukasti omaan tekemiseen.

- Meidän tavoitteena oli kuusi pistettä näistä kahdesta viimeisestä pelistä. Se riittäisi meille ja siihen olisimme tyytyväisiä, Vikman sanoi.

Halpoja maaleja

Lauantain voitto ei tullut RoPSille ilmaiseksi, vaikka jokseenkin halvalla.

Kotijoukkueen valmentaja Teuvo Palkki kuvaili RoPSin maaleja "lahjamaaleiksi".

- Yritin hakea syöttöpaikkaa, mutta päätin kokeilla kun kukaan ei tullut estämään. Ja sinne se puolustajan kautta kimposi, oikeana laitapuolustajana pelannut Valter Khorguashvili sanoi maalistaan.

Kun Pablo Gomez-Marttila vielä sähläsi pallon omiin kulmapotkun jälkitilanteesta 21. minuutilla, näytti siltä että RoPS surffailee helppoon voittoon.

Sen jälkeen suurin into kuitenkin loppui.

- Ei ollut liikettä eikä syöttöpaikkoja. Ja kakkospallot hävittiin jatkuvasti, kakkosvalmentaja Matti Vikman ihmetteli.

- Vastustaja käytti kävelyn hyväksi, mutta onneksi ei tehnyt useampaa maalia.

Hieman terävämmällä viimeistelyllä Hämeenlinna olisi voinut vaivatta nousta tasoihin.

- Saadaan olla tyytyväisiä, että saatiin kaikki pisteet mukaan, Vikmankin myönsi.

RoPSin vaihtopenkki kävi useaan otteeseen ottelun aikana lämpimänä erotuomari Tommi Grönmanin vihellyksistä.

- En tiedä mikä siinä on, mutta jostain syystä fifty-fifty-tilanteet vihelletään aina meitä vastaan. Kotona ja vieraissa, Vikman sanoi.

Siitäkin huolimatta RoPS on nyt liigan porteilla.

Vain piste puuttuu. Piste.

Näin jatketaan

RoPS johtaa Ykköstä kahdella pisteellä, kun yksi kierros on pelaamatta.
Ensi lauantain päätöskierroksella RoPS kohtaa Keskuskentällä KooTeePeen, toisena oleva Viikingit kotonaan sarjajumbo MP:n.
Voitolla RoPS sinetöi varmuudella paikkansa ensi kaudeksi jalkapalloliigaan.
Käytännössä RoPSille riittää päätösottelusta tasapelikin. Viikingit tarvitsisi päätöskierroksella kaksinumeroisen voiton, jotta se voisi tasapisteissä nousta RoPSin ohi paremmalla maalierolla. RoPSin maaliero on 17 maalia Viikinkejä parempi.
Ykkösen voittaja nousee suoraan liigaan, kakkonen karsii liigan toiseksi viimeisen kanssa

RoPSin riveistä puuttuivat lauantaina pelikieltoinen Janne Turpeenniemi ja kuumeinen Nchimunya Mweetwa.

Pekka Pernu
© 2010 Lapin Kansa

Luettu 2513 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi