- Hyvää peliä, molemmat joukkueet taistelevat, vaikkei panoksia olekaan. Täällä kentällä on lisäksi erinomainen tunnelma.
Paatelainen on saapunut kaupunkiin adjutantteinaan jalkapalloliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa ja puheenjohtaja Lasse Lehtinen. Herrat ovat kiertäneet kauden aikana kaikilla liigapaikkakunnilla.
Aiemmin päivällä Paatelainen luennoi valmennusfilosofi astaan, juniorijalkapallon haasteista ja maajoukkueen nykytilasta sekä tulevaisuudesta. Karismaattinen esiintyjä veti urheiluopiston auditorion lähes täyteen innokkaita kuulijoita. RoPSin järjestämään tilaisuuteen oli kutsuttu kaikki RoPSin ja FC Lynxin valmentajat sekä valmennuksesta kiinnostuneet.
Paatelainen on esiintyjänä samanlainen kuin hänen pelitapansakin, positiivinen, innostava ja rohkea. Paatelainen esitteli keinoja, joilla Suomea nostetaan eurooppalaisella futishuipulle. Yksi keskeisin työkalu on tehovalmennusryhmä, joihin valitaan Suomen parhaat 15 – 21-vuotiaat pelaajat. Heille iskostetaan selkäytimeen yksilöllisellä valmennuksella A-maajoukkueen pelitapa.
Päävalmentaja oli innostunut RoPSin perustamasta akatemiasta.
– Täällä tehdään paikallisesti juuri sitä, mitä me teemme valtakunnallisesti
Paatelaisen mukaan suurimmat satsaukset on tehtävä juuri juniorivalmennukseen
– Parhaiden valmentajien on valmennettava junnuja, siksi minäkin olen joutunut maajoukkueeseen, Paatelainen virnuili.
– Nostan hattua RoPSin toiminnalle, fantastista, muidenkin seurojen on otettava täältä mallia.
Paatelainen oli myös vaikuttunut Rovaniemen harjoitusolosuhteista.
– Täällä on upeat mahdollisuudet tehdä mahtavaa jälkeä!
RoPSin akatemian rehtori Vesa Tauriainen lausui ääneen unelmansa.
– Rovaniemeläinen pelaaja A-maajoukkueessa
Paatelainen nyökytteli vieressä. Ehkä jo hänen aikanaan?
Markku Saukko
© 2011 Lapin Kansa

Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainen seuraa tarkkaavaisesti RoPSin ja HJK:n liigaottelua. Kumpikaan joukkueista ei käytä Paatelaisen tunnetuksi tekemää 4-3-2- 1 ”joulukuusi”-ryhmitystä, mutta mies on silti tyytyväinen.