ROPSKAUPPA.FI                              
perjantai, 06 huhtikuu 2012 13:36

RoPSille voitto ja Lahtiselle tikkejä Oulussa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Emenike Mbachu teki maalin harjoitusottelussa OPSia vastaan. Emenike Mbachu teki maalin harjoitusottelussa OPSia vastaan.

Ensikauden Ykköseen haettiin asetelmia Rovaniemen Palloseuran ja Oulun Palloseuran harjoitusottelussa Oulun Heinäpään jalkapallohallissa. Reilut kolme viikkoa ennen sarjan käynnistymistä pohjoisempi palloseuroista on ainakin tuloksellisesti edellä, sillä RoPS oli parempi numeroin 1-2 (1-2).

– Peli oli sellaista pääsiäisen odottelua, RoPSin päävalmentaja Kari Virtanen tuumi, eikä ollut voitosta huolimatta erityisen tyytyväinen joukkueensa otteisiin.
– Voitimme vain vaivoin.
RoPSin maalit tekivät Jose Manuel Rivera ja Emenike.
OPS aloitti pelin todella terävästi, ja pallo oli jo reilun puolen minuutin pelin jälkeen vieraiden maalissa. RoPS heräsi osuman jälkeen pelaamaan, ja sai noin 20 minuutin pelin jälkeen otteen itselleen. Tasoitus syntyi vastahyökkäyksestä. Tuomas Tyystälä vapautti Emeniken karkumatkalle, OPSin veskari torjui nigerialaisen kovan laukauksen eteensä, ja Rivera toimitti paluupallon verkkoon.
RoPS siirtyi pian johtoon, kun toppari Faith Friday Obilor jatkoi Riveran kulman päällään takatolpalle, josta Emenike tinttasi pallon häkkiin. OPSin maalivahti ajettiin toisen puoliajan lopulla kentältä, mutta RoPS ei pystynyt hyödyntämään syntynyttä lisätilaa.
– Seisoskeluksi meni, olisimme voineet tappaa pelin, mutta pojat odottelivat lomaa, Virtanen moitti.
Virtasen mukaan Oulun parhaat olivat Jean Fridolin Nganbe Nganbe, ja tuore hankinta Alberto Ramirez.
– Kovia pelimiehiä.
RoPSin Mika Lahtinen sai kovan tällin ja neljä tikkiä päähänsä ennen kotimatkaa. Ensi keskiviikkona RoPS kohtaa harjoitusottelussa kotikentällä PS Kemin.

Markku Saukko
© 2012 Lapin Kansa

Luettu 1698 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227