Uutiset

Miehet

torstai, 30 tammikuu 2014 08:41

RoPSin kautta ulkomaille?

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
TAVOITTEITA PELIKENTILLÄ. Mika Mäkitalo tähtää urallaan ulkomaille. TAVOITTEITA PELIKENTILLÄ. Mika Mäkitalo tähtää urallaan ulkomaille. Kuva: Venla Rautajoki

Mika Mäkitalo istahtaa kahvilan pöytään Rovaniemen keskustassa. Lordinaukion lämpömittari näyttää 13 pakkasastetta. Toista viikkoa jatkuneet paukkupakkaset ovat hellittämässä.


”Kylmä on ollut, kymmenen asteen lauhtumisen jälkeen tuntuu heti paljon lämpimämmältä”, pari viikkoa Rovaniemellä asunut turkulainen keskikenttäpelaaja virnistää.
”Pikkuhiljaa arki alkaa rullata ja pääsen tutustumaan uuteen kaupunkiin. Kämpän sisustus on vielä kesken, ja muutama huonekalu puuttuu.”

KAKSI VIIME kautta FC Lahtea edustanut Mika Mäkitalo teki RoPSin kanssa sopimuksen aivan joulun alla. Hän on kovan luokan kotimainen profiilipelaaja, joita ei ole kovin usein Rovaniemellä nähty. Tänä talvena RoPSiin on houkuteltu useampi tasokas suomalainen pelaaja ja jopa todellinen tähti, kuten Turun Palloseurasta siirtynyt Petteri Pennanen.
”Ainakin minun kohdallani koko paketti tuntui toimivalta. Minulla oli muutamia muitakin vaihtoehtoja, mutta RoPS oli kokonaisuutena paras valinta.”
Mäkitalo myöntää, että Veikkausliigaseurojen vaikeassa taloustilanteessa RoPSin maineella varmana palkanmaksajan oli merkitystä.
”Siinäkin suhteessa kaikki on täällä hyvin.”

YKSI MERKITTÄVÄ syy Mäkitalon siirtoon Rovaniemellä oli päävalmentaja Juha Malinen. Malinen tarttui viime kaudella sarjan hännille juuttuneen Lahden ruoriin ja korvasi potkut saaneen Tommi Kautosen.
Malinen käänsi lahtelaisten kurssin täysin, ja joukkue kamppaili loppukaudesta jo mitaleista.
”Tykkään Malisen pelitavasta ja valmennustyylistä. Pelitapa, jossa pyritään pallonhallintaan, sopii minulle. Pidän aktiivisesta syöttöpelistä, prässäämisestä ja siitä, että pallo pidetään maassa.”
Mäkitalo on päässyt hyvin sisälle RoPSin joukkueeseen.
”Valmentaja on tehnyt heti alkuun hyvin selväksi, miten hän haluaa joukkueen pelaavan. Homma on lähtenyt mainiosti liikkeelle.”

”MUKSU” ON saanut juniorioppinsa Turun Palloseurassa. Junnuvuosien pelikavereita ovat muun muassa Suomen A-maajoukkueen kapteeni, Ajaxin Niklas Moisander ja juuri Saksaan siirtynyt Mika Ääritalo.
Mäkitalo on niitä harvoja pelaajia, joka on vaihtanut seuraa Turussa. Hän siirtyi 16-vuotiaana Interiin. Yleensä pelaaja on joko ”tepsiläinen” tai ”interiläinen”, rakkaan vihollisen riveihin ei mennä.
”Itse en ole kokenut asiaa noin. Minulle seuran vaihto oli luonnollinen asia, sillä Interissä sain enemmän vastuuta ja pääsin miesten peleihin.”
Vuoden 2008 Suomen mestari pyrkii urallaan edelleen eteenpäin.
”Aina pitää olla tavoitteita, ja minulle ne ovat ulkomaiden kentillä. Maalla ja sarjalla ei ole niin väliä.”
Mäkitalo uskoo, että RoPS on hyvä paikkaa näyttää kykynsä.
”Jos joukkue menestyy, niin yksilötkin nousevat esille. Töitä tehdään joukkueelle täysillä, mutta samalla on mahdollisuus erottua yksilönäkin.”

KESKIKENTÄN konehuone” Mäkitalo näkee tärkeimmäksi tehtäväkseen rakentaa hyökkäyksiä, antaa ratkaisevia murtavia syöttöjä hyökkääjille ja toki myös iskeä maaleja. Viime kaudella Mäkitalo pelasi Malisen keskikentän kolmiossa sekä pohjapelaajana että kolmion yläosassa hyökkäävässä roolissa.
”Molemmat roolit ovat yhtä mieluisia. Valmentaja päättää tehtävän, ja usein ratkaisuun vaikuttaa vastustaja ja ottelukohtainen taktiikka.”
RoPSin materiaali on vahva etenkin keskikenttäpelaajien osalta. Kilpailu pelipaikoista tulee olemaan kovaa.
”En minä kävele suoraan avauskokoonpanoon. On hienoa, että kilpailua on ja harjoituksissa jokaisen on tehtävä parhaansa. On selvää, että parhaat pelaavat.”

LIIGACUP KÄYNNISTYY torstaina Helsingin Jalkapalloklubin vieraana. Mika Mäkitalo on pienen jalkavamman takia sivussa kaksi ensimmäistä peliä, mutta palaa jo ensimmäisessä kotiottelussa remmiin. Talvikilpailun ”Muksu” näkee tärkeänä.
”Liigacup on ehdottomasti tärkeä. Joukkue pitää hitsata yhteen ja siihen tarvitaan pelejä. On hienoa pelata merkityksellisiä pelejä talvellakin.”
Mäkitalon puhelin soi. Turussa asuva tyttöystävä odottaa rautatieasemalla kyytiä.
”Reissaamista riittää Turun ja Rovaniemen välillä”, Mäkitalo nauraa ja lähtee kohti asemaa.

Mika Mäkitalo

  • Keskikenttäpelaaja
  • Syntynyt vuonna 1985.
  • Junioriseurat: Turun Palloseura, FC Inter Turku
  • Aiemmat seurat: VG-62 Naantali, 2003 – 2008 FC Inter, 2009 Haka, 2010 - 2011 FC Inter, 2011-2013 FC Lahti.
  • Liiigaottelut/maalit: 186/10
  • Saavutukset: Suomen mestari 2008, hopeaa 2011, liigacup 2008, 2013

Markku Saukko
© 2014 Uusi Rovaniemi

 

Luettu 1262 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi