ROPSKAUPPA.FI                              
perjantai, 18 huhtikuu 2014 16:47

RoPS ei lähde nöyristelemään Maarianhaminaan

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Hyviä peliotteita esittänyt, yhden sarjapisteen kahdesta Veikkausliigan kotiottelustaan koonnut Rovaniemen Palloseura ei aio lähteä lauantain vierasotteluun IFK Mariehamnia vastaa nöyristelemään, vaan taistelemaan vahvasti sarjapisteistä.

- Odotan vastaan kovaa kotijoukkuetta, sillä kaikkihan tietävät millaisia miehiä esimerkiksi Forsell, Assis, Solignac ja Ribeiro ovat. Kyllä tuollaista porukkaa pitää vierasjoukkueen kunnioittaa ja tajuta, että se teettää meille töitä, mutta missään tapauksessa emme nöyristelemään lähde. Pyrimme löytämään meidän oman pelin tukipylväät ja niillä saamaan ottelusta hyvän lopputuloksen, RoPS:n valmentaja Juha Malinen lupaa.

Malinen lupaa myös joukkueeseensa pieniä muutoksia pelaavaan kokoonpanoon.

- Olemme leireilleet Etelä-Suomessa HJK:ta vastaan keskiviikkona pelatun tappiollisen cup-ottelun jälkeen ja pyrkineet saamaan peliämme entistä parempaan kuosiin. Puolustuksessa olemme keskittyneet muutamaan asiaan, jotta turhat virheet saadaan sieltä pois. Hyökkäyspelin puolella olemme pohtineet sitä, millä luomme hyökkäyksissä vaaran vastustajalle, Malinen kertoo.

RoPS-luotsi onkin tyytyväinen, että seuraava ottelu tulee vastaan jo näin pian.

- On hyvä että päästään cup-tappion jälkeen nopeasti laittamaan uutta matoa koukkuun ja hakemaan lisää pisteitä liigassa, RoPS-koutsi Juha Malinen iloitsee.

Lauantaisen Maarianhaminan reissun jälkeenkin liiga jatkuu RoPS:n osalta tiiviinä, sillä ensi viikon keskiviikkona kotona vastaan asettuu Inter ja sunnuntaina MyPa.

Lauantain ottelu on kuultavissa Radio Kajauksen kautta suorana http://www.radiokajaus.fi/
 ja nähtävissä suorana http://www.kepit.tv/. Striimin hinta on 8 €.

 

Luettu 840 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227