Uutiset

Miehet

perjantai, 25 heinäkuu 2014 10:54

Uskomaton ottelu – RoPS oli 11 minuuttia kiinni jatkopaikassa, kreikkalaiset lopulta voittoon

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Antti Okkonen taisteli viimeiseen pisaraan. Antti Okkonen taisteli viimeiseen pisaraan. Kuva: Jussi Leinonen

Rovaniemen Palloseura oli tehdä melkoisen ihmeen Asteras Tripolista vastaan. Lopulta Asteres vei voiton maalein 4-2 (2-0).

Ottelu alkoi RoPSin kannalta heikosti, sillä kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon vain 12 minuutin pelin jälkeen.

RoPS-maalivahti Saku-Pekka Sahlgren nyrkkeili pallon heikosti, minkä seurauksena Asteraksen Kourbeliksen veto lensi yli Sahlgrenin ja maaliviivan tuntumassa seisseen Obilorin.

– 1-0 -maali oli lahja, mutta pitää ymmärtää, että meidän maalivahti on nuori eikä ole pelannut paljoa ennen tätä kautta, RoPSin valmentaja Juha Malinen totesi.

Malisen mielestä joukkueen peli petraantui maalin jälkeen.

– Mielestäni olimme keskikentällä parempi joukkue. 1-0-maali ei tarkoittanut vielä mitään eikä meillä ollut paniikkia.

Ensimmäisen puoliajan lisäajan lisäajalla tapahtui jotain minkä olisi voinut luulla ratkaisseen otteluparin.

Pallontavoittelu tilanteessa Sahlgren ja Asteraksen Mazza törmäsivät normaalin pelitilanteen tapaisesti.

Tilanteesta vihellettiin pilkku ja Sahlgrenille näytettiin punaista korttia.

– Mielestäni maalivahti teki siinä työtään, mutta tuomari näki siinä virheen, Malinen sanoi.

– Tilanne tuli pahimpaan mahdolliseen paikkaan.

Asterksen De Blasis pisti pallon varmasti maaliin eikä maaliin vaihdetulla Oskari Forsmanilla ollut mahdollisuuksia.


Toiselle puoliajalle RoPS teki taktisia muutoksia. Nämä muutokset purivat loistavasti.

RoPS iski ottelun tasoihin yhdeksässä minuutissa, alivoimalla.

2-1 kavennuksen 53. peliminuutilla sai pistää tyhjään maaliin Aleksandr Kokon syötöstä Mika Mäkitalo.

2-2 tasoituksen puski Jarkko Lahdenmäki Mäkitalon antamasta kulmapotkusta.

Tämän maalin jälkeen RoPS oli 11. minuutin ajan kiinni jatkopaikassa.

– Nousu tasoihin oli uskomaton. Alivoimalla kahden maalin takaa tasoihin nousemista ei tapahdu juuri ikinä, Malinen huokaili.

– Unelma oli lähellä, mutta se ei toteutunut.

Malinen antoi tunnustusta myös vastustajalle. Malisen mielestä parempi joukkue meni jatkoon.


Ottelun tasoittaneen Lahdenmäen kasvoilta paistoi pettymys.

– Ottelussa tapahtui ihan kaikkea, voi kauhea sentään, mies puuskahti.

Myös Lahdenmäen mielestä Sahlgrenin punainen kortti oli liian kova tuomio.

–  Mutta me päätimme puoliajalla, että alamme vielä tappelemaan. Päätimme ettemme luovuta. Näitä pelejä tulee vastaan niin harvoin.

Lähdenmäen milestä joukkueen taktinen muutos oli hyvä, vaikka joukkue pelasi alivoimalla.

– Kyllä me taisteltiin, mutta 3-2 maalissa tehtiin merkkausvirhe. Pienistä asioista se oli tänään kiinni.

Lahdenmäki kehui vastustajan pelaajien taitotasoa.

– Kyllä heistä huomasi, että heillä ei ole vielä alkanut kausi. Näki, etteivät he olleet tyytyväisiä pelin jälkeen.

Juha Malinen oli ottelun jälkeen ylpeä joukkueestaan.

–  Mitä kaikkea RoPSin kanssa on tällä kaudella tapahtunut, täytyy sanoa, että hieno joukkue, silminnähden liikuttunut Malinen kehui.

 Mikko Kinisjärvi
© 2014 Lapin Kansa

 

Luettu 957 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi