Uutiset

Miehet

lauantai, 11 heinäkuu 2015 11:18

RoPS matkalla jo mestaruustaistoon

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS kiitti kauden ennätysyleisöään. Tunnelma keskuskentällä oli kuin joskus 1980-luvun parhaina vuosina. RoPS kiitti kauden ennätysyleisöään. Tunnelma keskuskentällä oli kuin joskus 1980-luvun parhaina vuosina. Kuva: Pekka Aho

Rovaniemen Palloseura marssii ihan oikeasti Veikkausliigan mestaruustaistoon. Helsingin Jalkapalloklubin kaato perjantai-illan kärkiottelussa kertoi, että RoPS ansaitsee paikkansa liigan kärkikaksikossa. RoPS vauhditti helsinkiläisten minikriisiä iskemällä 2-1 (2-0) voiton Juha Pirisen ja Aleksandr Kokon avausjakson maaleilla.

Liki 5000 katsojaa todisti, kun napapiirin sankarit selättivät HJK:n liigan kärkiottelussa.



RoPS palkitsi uuden stadionin avajaisissa 2000-luvun ennätysyleisönsä, 4768 maksanutta, huikealla esityksellä, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Päävalmentaja Juha Malinen lasketteli monen mielestä ottelun alla luikuria puhumalla yli 5000 katsojasta. Pelin jälkeenkin Malinen oli varma, että keskuskentällä oli vähintään 5000 katsojaa.

– Ennakkoon oli hyvin aistittavissa, että tästä tulee iso tapahtuma. Katsomot olivatkin täynnä, Malinen huomioi.

Voitto-ottelun jälkeen heräteltiin jopa puheita RoPSin mestaruussaumasta. Näistä asioista ei ole napapiirillä tarvinnut edes puhua vuosikausiin.

– Tällä tavalla kun jatketaan niin mestaruus tulee. Tosiasia kuitenkin on, että pelejä on vielä paljon jäljellä, muistutti kapteeni Antti Okkonen.

Juha Malinen myönsi, että joukkueen kesken on puhuttua mestaruussaumasta jo useamman viikon ajan.

– Virallinen tavoite on yhä olla kuuden joukossa, mutta meidän pelillä voidaan tällä hetkellä voittaa kaikki joukkueet. Siihen on tahtotila olemassa koko joukkueella. Mestaruusasiat ratkaistaan viimeisellä neljännellä syys-lokakuun vaihteessa, Malinen näki.

RoPS pelasi avausjakson tyrmäävällä prässillä, jollaiseen HJK ei ole Malisen arvelujen mukaan joutunut aikoihin Suomen kentillä.

– Eka jaksoa ei meidän kannata enää miettiä, myönsi valmentaja Mika Lehkosuokin.

RoPSin hahmo perjantain ottelussa oli brassimaalivahti Ricardo, joka oli monessa mukana. Hänen jalastaan lähti syöttö avausmaaliin. Pallo tuli suoraan laituri Juha Pirisen juoksulinjalle ja hän tälläsi pallon voimalla keskelle maalia vartin kohdalla. HJK-toppari Valtteri Moren sähelsi tilanteessa sen verran, että Pirinen pääsi nokitusten ex-Rops-vahdin Saku-Pekka Sahlgrenin kanssa. Osuma oli Piriselle kauden viides.

RoPS naulaisi ottelua avausjakson viimeisellä minuutilla Mosa Yaghoubin laakavaparista. Palloa pelasivat RoPS-topparit Obilor ja Abdou Jammeh, ennenkuin Aleksandr Kokko survoi kauden 11. maalinsa. Kokkoa potkittiin tilanteessa päin naamaa, mutta liigan ykköstykki käveli omin jaloin tauolle.

HJK marssitti 2. jaksolla kentällä ison japanilaiskärjen Mike Havenaarin, joka aiheutti heti hämmennystä RoPS-puolustuksessa. Ricardo lähti HJK-hyökkääjää vastaan vieraiden vastaiskussa ja kaatoi Havenaarin. Erotuomari Mattias Gestranius vei pallon rankkaripilkulle. Erfan Zeneli viimeisteli alanurkkaan 2-1 kun ottelukello näytti 52. minuuttia.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Ricardo teki todellisen haamupelastuksen siirtämällä Toni Kolehmaisen läheltä tulleen ohjauksen ohi maalin.

– Se oli ottelun ”game saver”, totesi Juha Malinen.

Ricardo ehti torjua vielä HJK-hyökkääjä Jallown puskun.

 JUHA PIRINEN (keskellä) sai kunnian täräyttää RoPSin avausmaalin stadionin avajaispelissä HJK:ta vastaan. Obilor, Mosa Yaghoubi ja Ville Saxman juhlassa mukana. (Kuva: Pekka Aho)

Malinen kiitti omiaan rohkeudesta, joka on hänen mielestään syöpynyt hyvin joukkueeseen. HJK:n leirissä oltiin hieman kallella kypärin, sillä alla on neljä voitonta ottelua ja ensi viikon alussa odottaa Mestarien liigan karsintakierroksen ottelu Latviassa.

– Voi tätä minikriisiksi sanoa. Nyt mitataan pelaajat ja valmennus miten vaikea hetki käsitellään, Mika Lehkosuo aprikoi.

Hänen mielestään peli oli kaksijakoinen, jossa RoPS realisoi paremmin tekopaikkansa.

– Eka jakso oli meiltä huono, mutta toisella olisimme ansainneet enemmän, näki ainoa HJK-maalin tehnyt hyvin muutenkin laidallaan touhunnut Erfan Zeneli.

Kari Pyykkö
© 2015 Lapin Kansa

 

Luettu 1330 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi