Uutiset

Miehet

keskiviikko, 09 syyskuu 2015 08:36

”Mosa” Yaghoubi Pikkuhuuhkajien sankari

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPSissa pelaava Mosa Yaghoubi oli vireessä Pikkuhuuhkajien pelissä Färsaaria vastaan. RoPSissa pelaava Mosa Yaghoubi oli vireessä Pikkuhuuhkajien pelissä Färsaaria vastaan. Kuva: Jussi Leinonen

Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue musersi Färsaaret jalkapallon EM-karsinnoissa 3–0. Pikkuhuuhkajien näkyvimmäksi sankariksi kohosi Moshtagh Yaghoubi kahdella maalillaan.



Kotijoukkue karkasi jo puolessa tunnissa lupaavaan kahden maalin johtoon. Ensin Yaghoubi viimeisteli rankkarista, sitten Simon Skrabb puski lähietäisyydeltä ylärimasta poukonneen pallon verkkoon.

– Kaikki tarvittava tehtiin, hieno voitto. Ottelun alku on aina haastava, nyt se sujui upeasti, Yaghoubi tiivisti.

Perjantaisen Venäjä-voiton ja tuoreen onnistumisen myötä Suomi on lohkonsa kärjessä. Nuorisomaajoukkue on viimeistellyt kahdessa kamppailussaan yhteensä viisi osumaa, eikä Otso Virtasen vartioimaan maaliin ole tehty ainuttakaan.

Myyrmäen stadionille saapuneet 1 075 katsojaa saivat todeta, että kovin tiukoille Virtanen ei joutunut yltäessään toiseen perättäiseen nollapeliin Huuhkajien ykköstorjuja Lukas Hradeckyn tavoin.

– Meidän pojat tekivät homman aika ammattimaisesti. Loistava homma siinä mielessä, valmentaja Tommi Kautonen summasi.

Pikkuhuuhkajien kapteeni Yaghoubi edustaa seuratasolla RoPSia. Nuorisomaaotteluita hänellä on tilillään nyt 17 ja niissä maaleja mukavat kuusi. Liigassa kuluvalla kaudella Yaghoubi on onnistunut viimeistelyssä kahdesti.

– Rankkarin lisäksi sain tehtyä toisen maalin, kun Pyry (Soiri) haastoi laidasta ja pelasi minulle taakse, josta oli helppo laittaa sisään, Yaghoubi taustoitti.

Pikkuhuuhkajien, Färsaarten ja Venäjän kanssa samassa lohkossa pelaavat myös Saksa, Azerbaidzhan ja Itävalta. Seuraavaksi Pikkuhuuhkajat kohtaa lokakuussa vieraissa Saksan, jota on bundesliigapelaajineen ennakoitu lohkon voittajasuosikiksi.

– Kuukauden päästä kohdataan Saksa. Meillä on hyvät mahdollisuudet siinäkin, Yaghoubi puntaroi.

Yhdeksän lohkovoittajan lisäksi isäntämaa Puola sekä kaksi parasta lohkokakkosta jatkokarsinnoista etenee kesällä 2017 pelattavaan EM-lopputurnaukseen.

– Pojat ovat asettaneet itselleen tavoitteen, että olemme lohkossa kahden joukossa. Että pisteitä kerätään vähintään jatkokarsintapaikkaan, valmentaja Kautonen linjasi.

© 2015 Lapin Kansa

 

Luettu 1678 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi