Uutiset

Miehet

torstai, 24 syyskuu 2015 08:46

”RoPSissa riemuitaan joka voitosta satasella”

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPSin kapteeni Antti Okkonen (vas.) ja Aleksandr Kokko viimeistelevät virettä ensi sunnuntaina VPS-otteluun. RoPSin kapteeni Antti Okkonen (vas.) ja Aleksandr Kokko viimeistelevät virettä ensi sunnuntaina VPS-otteluun. Kuva: Pekka Aho

Rovaniemen Palloseura on yllättänyt koko Suomen jalkapalloväen taistelemalla täysillä seurahistoriansa ensimmäisestä jalkapallon Suomen mestaruudesta. RoPS:n kapteeni Antti Okkonen iloitsee joukkueen huippukaudesta.

Kippari Antti Okkonen toivoo täysiä katsomoita loppukauden kotipeleihin.



– Joukkueessa on päällä hyvä fiilis. Raivoa ja taistelua riittää. Hyvältä näyttää ja peli kerrallaan mennään eteenpäin, Okkonen sanoo.

Seuraavaksi RoPS kohtaa kotikentällään VPS:n sunnuntaina. Siinä pelissä on taas tarjolla huipputärkeitä pisteitä.

– Toivon todella, että katsomot olisivat täynnä ihmisiä kotipeleissämme. On aika harvinaista, että RoPS taistelee loppukaudesta mestaruudesta, Okkonen sanoo.

Kiinnostus jalkapalloa kohtaan on kasvanut Rovaniemellä RoPSin menestyksen myötä.

– RoPS on menestynyt 80- ja 90-luvuilla Euroopan kentillä ja kotimaan liigassakin on tullut ihan hyviä sijoituksia. Noina aikoina rakennettu futiskulttuuri tuntuu yhä ja vaikuttaa siltä, että futiskulttuuri on taas puhkeamassa kukkaan Rovaniemellä, keskikenttämies kertoo.

Suomen mestaruus olisi mahtava piristysruiske kaupungin urheiluelämälle.


Okkonen tietää, mitä mestaruuden voittaminen vaatii. Hän voitti HJK:ssa mestaruuden 2012. Menestysnälkää RoPSissa riittää.

– Suurin ero nykyisessä RoPSissa verrattuna HJK:n mestarijoukkueeseen missä pelasin, on se, että RoPSissa jokaisesta voitosta riemuitaan ihan satasella. Se tekee tästä jotain aivan erityistä. HJK:ssa voittaminen on vain niin luonnollista, että pelien jälkeinen tunnelma on erilainen voittojen jälkeen, sanoo Okkonen.

RoPS:n menestyksen lisäksi pohjoisesta kuuluu muutenkin kummia. PS Kemi pitää hallussaan Ykkösen kärkipaikkaa ja Kemissä eletään jo nousuhuumassa.

– Kemissä ollaan tehty asioita oikein. Se olisi kyllä mahtava asia, jos PS Kemi nousisi liigaan. Silloin me säästettäisiin hieman matkakuluistakin, Okkonen virnistää.

Urheilutieto
© 2015 Lapin Kansa

 

Luettu 426 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi