Uutiset

Miehet

keskiviikko, 28 lokakuu 2015 08:59

Kokko – RoPSin kaikkien aikojen paras hyökkääjä

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Kolme suurta. Joulupukki ja Mr. Lordi ottivat Boriksen kainaloon kansanjuhlassa. Kolme suurta. Joulupukki ja Mr. Lordi ottivat Boriksen kainaloon kansanjuhlassa. Kuva: Veli-Jukka Mustajärvi

Aleksandr Kokko nousi viimeistään sunnuntaina Rovaniemen Palloseuran kaikkien aikojen parhaaksi ja merkittävimmäksi hyökkääjäksi.



Nyky-RoPSin menestyksessä "Boriksella" on ollut valtava merkitys. Ensimmäisellä kaudellaan Ykkösessä 2012 hän voitti sarjan maalikuninkuuden 15 häkillä ja oli ratkaisevassa roolissa, kun RoPS varmisti Ykkösen mestaruuden ja nousun Veikkausliigaan historiallisen aikaisin. Kaudella 2013 "Boris" teki ensin voittomaalin Suomen Cupin välierässä ja lopulta loppuottelussa kahdella maalillaan hän ampui RoPSille seurahistorian toisen cupin mestaruuden.

Tämän kauden hopeamitalin voittamisessa Kokon roolia ei voi liikaa korostaa. Seitsemäntoista maalia ja maalikuninkuus ovat upeita suorituksia ja mitalin arvokkaita vakuuksia.

Lukuisat hyvät hyökkääjät ovat edustaneet RoPSia vuosien saatossa, mutta Kokon maaleilla on ollut seuran menestyksen kannalta suurempi painoarvo kuin kenenkään muun yksittäisen hyökkääjän maaleilla koskaan aiemmin. Rovaniemen jalkapallojumala on noussut seuralegendaksi.

On myös muistettava, että Kokko ei ole vain kliininen viimeistelijä, vaan paljon enemmän. Hän on kokonaisvaltainen hyökkäyspelin sielu, joka myös tekee tilanteita muille ja rytmittää hyökkäyspelaamista.

Hän ansaitsee paikan A-maajoukkueessa!

Aleksandr Kokko / Saavutukset:

- 3 Veikkausliigan hopeaa, Suomen Cup, Liigacup.

- Kaksinkertainen Veikkausliigan maalikuningas (2008, 2015).

- Ykkösen maalikuningas 2012.

- RoPSin historian toinen maalikuningas, (1. Matti Hiukka 1998).

- Eniten hattutemppuja Veikkausliigassa yhdellä kaudella (3) yhdessä Ismo Liuksen kanssa.

- RoPSin yhden kauden maaliennätys Veikkausliigassa 17, aiempi ennätys Vesa Tauriainen 15 vuonna 1991.

- Viralliset ottelut RoPSissa/maalit: 109/58.

Markku Saukko
© 2015 Uusi Rovaniemi

 

Luettu 618 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi