Uutiset

Miehet

lauantai, 23 tammikuu 2016 12:59

RoPS jäi tasapeliin Liigacupin kenraalissa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Testijaksolla oleva Guamin maajoukkuemies Shane Malcolm (vas.) hoiteli tonttinsa mallikkaasti. Testijaksolla oleva Guamin maajoukkuemies Shane Malcolm (vas.) hoiteli tonttinsa mallikkaasti. Kuva: Jukka Leinonen

Viikon päästä Liigacupin aloittava Rovaniemen Palloseura pelasi tasapelin 1–1 Ykkösen AC Oulun vieraana.

”Kyllähän sitä valmentajana toivoisi, että joukkue olisi tässä vaiheessa valmiimpi”.



AC johti ottelua pitkään Juuso Kemppaisen avauspuoliajan maalilla, mutta Janne Saksela tasoitti pelin kolme minuuttia ennen 90 minuutin täyttymistä. Lukuisten poissaolojen rasittamassa RoPSin ryhmässä oli mukana useampi junioripelaaja, mutta niin oli AC Oulullakin. Molemmat joukkueet olivat vielä rakennusvaiheessa ja pelikin kovin keskeneräistä.

RoPSin keskuspuolustaja Juuso Hämäläinen pelasi toisen puoliajan Abdou Jammehin toppariparina, ja sai alleen ensimmäiset minuutit uudessa seurassaan.

– Pieni pettymys tämä tasapeli oli, mutta pelillisesti kausi on vasta alussa. Oma pelini tuntui harjoitustauon jälkeen tosi hyvältä, flunssasta toipunut toppari kertoi. Hämäläinen viihtyi kokeneen Jammehin rinnalla.

– Yllättävän hyvin päästiin sinuiksi. Abdou on samankaltainen vahva jässikkä, kuin viime kauden toppariparini Eric Matoukou Interissä, joten varmasti me täydennämme hyvin toisiamme.


Ottelun alku oli kovatempoinen, ja jo alkuhetkillä RoPSIn juniori Jarkko Luirolla oli maalipaikka. RoPSin hallinasta huolimatta AC loi vastaiskuistaan vaarallisemmat maalipaikat. Kemppaisen osuma syntyi kauniin murtautumisen jälkeen, eikä RoPS-veskari Ricardo voinut tarkalle alanurkkasijoitukselle mitään.

Testijaksolla olevaShane Malcolm on nopea ja liikkui aktiivisesti, ja myös pallo totteli Guamin maajoukkuemiestä mallikkaasti. Miehen parhaaksi työnäytteeksi jäi terävä tolppalaukaus. Malcolm pelasi avauspuoliajan laiturina ja toisella jaksolla piikissä.

Toisen puoliajan RoPS-maalia vartioi Tyler Back. Isokokoinen jenkki ei joutunut tosi testiin torjuntatöissä, mutta yleisilme oli rauhallinen ja itsevarma. Mies lienee lähellä sopimusta RoPSiin.


RoPSin päävalmentaja Juha Malinen oli hieman kaksijakoisissa tunnelmissa ottelun jälkeen.

– Juoksentelua, vauhtia ja innokkuutta oli, kuten ensimmäisessä ison kentän pelissä pitääkin. Oli mukava nähdä kaksi 15-vuotiasta (Erik Kantola ja Juho Hyvärinen ) kentällä. Nämä ovat junioreille isoja minuutteja, mutta onhan tämä tietenkin ihan eri asia, kuin meidän viime kauden keskikenttä.

Malinen myönsi tilanteen haastavuuden.

– Tämähän ei ole se joukkue, jolla liigaa tulemme pelaamaan. Tietenkin sitä valmentajana toivoisi, että joukkue olisi valmiimpi jo nyt, mutta näillä mennään nyt. Iso savotta on edessä.

Testipelaaja Malcolmin otteet Malinen merkkasi varauksin positiiviseksi.

– Vikkelä ja nopea, mutta eihän niin dominoiva pelaaja ole, että kääntäisi junnupitoisen RoPSin pelin kiskoilleen.


Malinen myönsi, ettei tilanne ole testimiehelle edullinen, kun ympärillä ei ole varsinaisen liigajoukkueen tasoisia pelimiehiä.

– Ei ympäristö ole reilu näyttöjen antamista varten.

RoPS aloittaa Liigacupin Vaasan Palloseuran isäntänä Oulussa lauantaina 30.1.

– Uusia pelaajia ei ole tässä välissä tulossa, enkä osaa sanoa koska niitä tuleekaan, Malinen kertoi

Kapteeni Antti Okkonen sai kolhun ja joutui vaihtoon. Vammojen takia sopimuspelaajista puuttuivat Jean Fridolin Nganbe Nganbe, Mika Mäkitalo ja Jarkko Lahdenmäki sekä helmikuussa aloittava Ville Saxman.

RoPS tarvitsisi nopeasti ensisijaisesti 1 – 2 hyökkääjää riippuen tietenkin ”Boris” Kokon tilanteesta.

RoPS 4-2-3-1: Ricardo (v. Tyler Back); Janne Saksela, Akseli Kalermo (v.Mohammed Khait), Abdou Jammeh, Juha Pirinen; Antti Okkonen (v. Juho Hyvärinen), Erik Kantola; Aapo Heikkilä, Robert Taylor, Shane Malcolm; Jarkko Luiro (v. Juuso Hämäläinen)

Markku Saukko
© 2016 Lapin Kansa

 

Luettu 427 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi