Uutiset

Miehet

lauantai, 09 huhtikuu 2016 21:58

Saarelta tuliaisiksi nolla pistettä

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Oluremi oli vähällä tasoittaa ottelun lopussa. Laukaus osui ylärimaan. Oluremi oli vähällä tasoittaa ottelun lopussa. Laukaus osui ylärimaan. Kuva: Juha Tamminen

IFK Mariehamnin ja Rovaniemen Palloseuran kohtaamisessa ei päästy todistamaan samanlaista maali-ilottelua kuin viikkoa aiemmin Myyrmäen jalkapallostadionilla. Wiklöf Holding Arenalla ajoittain hiukan epävarmalta vaikuttanut ottelu päättyi isäntien niukkaan voittoon 1-0 (0-0).


 
Isäntäjoukkue IFK Mariehamnilla on kohtalaisen hyvät lähtökohdat tulevaan Veikkausliigakauteen. Viime vuonna Suomen Cupin voittoa juhlinut joukkue on pysynyt tälle kaudelle lähes muuttumattomana. Harvat muutokset ovat toki sitä nimekkäämpiä.
 
Grönvitien pelin ilmentymä Petteri Forsell siirtyi talven aikana muhevampien lihapatojen ääreen Puolan kakkosdivisioonaan. Sitäkin merkittävämpänä peräti 16 kaudella Maarianhaminaa luotsannut Pekka Lyyski päätti lopettaa koko valmennusuransa. Hänen tilalleen nousi monivuotinen apuvalmentaja Peter Lundberg, jonka apuvalmentajaksi puolestaan värvättiin Rovaniemelläkin hyvin tuttu Kari Virtanen.
 
Rovaniemen Palloseura oli tehnyt kokoonpanoonsa hallittuja muutoksia edellisen PK-35-ottelun jäljiltä. Aloituskokoonpano Maarianhaminassa muistutti PK-ottelun jälkimmäistä puoliskoa. Suurimpina muutoksina edelliseen avaukseen Janne Saksela oli tiputettu puolustajaksi Ville Saxmanin noustessa keskikentälle. Sakselan paikalla laidassa viiletti Aapo Heikkilä. Oluremi aloitti tällä kertaa vaihdosta.
 
Hyvällä jalalla ensimmäiselle puoliajalla
 
Rovaniemen Palloseura ei ainakaan näyttänyt, että yli 20 tunnin matkustus Napapiiriltä Ahvenanmaalle olisi liiemmin painanut pelaajien jaloissa. Ottelun ensimmäiset minuutit RoPS jopa hienokseltaan hallitsi.
 
Isäntien Dever Orgill tosin pääsi osittaiseen läpiajoon 4. minuutin kohdalla. RoPS:n maalivahti Ricardo torjui yrityksen. Pian tilannetta seurasi Ricardon pitkä avaus, joka löysi vasenta laitaa viilettäneen Mika Mäkitalon. Aleksandr Kokko oli hilkulla onnistua Mäkitalon keskityksestä.
 
Noin 20 peliminuutin jälkeen pelin kulku kääntyi hetkittäin isäntien suuntaan. Koko ottelun näkyvästi kentällä esiintynyt Tommy Wirtanen laukoi vain aavistuksen RoPS:n maalin yli. Hiukan myöhemmin Orgill oli jälleen uhittelemassa rovaniemeläisten maalilla. Varoitukselta haiskahtaneesta tilanteesta Orgill selvisi pelkillä nuhteilla kolisteltuaan sitä ennen maalivahti Ricardon kanssa.
 
RoPS:n parhaimmat paikat osuivat puolen tunnin kohdalle. Mika Mäkitalo ennätti vetopaikoille 30. minuutilla. Hiukan hänen peräänsä Juha Pirisen pomppiva kaukolaukaus jäi tällä kertaa maalivahdin näppeihin.
 
Hyvällä työmoraalilla uurastanut Nganbe Nganbe oli 35. minuutilla lähellä viimeistellä Kokon tarjoileman millintarkan pystysyötön. IFK:n maalivahti Walter Viitala ennätti torjumaan aivan rangaistusalueen rajalta. Muutama minuutti tästä tilanteesta Nganbe Nganbe oli jälleen murtautumassa läpi. Nyt Tommy Wirtanen joutui rikkomaan keltaisen kortin arvoisesti.
 
Maarianhamina hyödynsi ainokaisen paikkansa
 
Yksi puolittainen paikka voi monesti ratkaista koko ottelun. Niin tälläkin kertaa. Toinen puoliaika oli hädin tuskin alkanut, kun Maarianhaminan Orgill sai jalkansa RoPS-puolustuksen purkupallon väliin. Lähes mahdottomalta näyttäneestä paikasta Orgill onnistui kuitenkin laukomaan kohti rovaniemeläisten maalia. Sentti vasemmalle ja Ricardo olisi torjunut, sentti oikealle ja pallo olisi kimmonnut takatolpasta ulos. Nyt se kimposi sisään.
 
Maarianhaminan johto-osumasta koko ottelun kulku tasaantui. RoPS:n oli vaikea saada rakenneltua peliään varsinkin keskialueella.
 
Päävalmentaja Juha Malinen haki muutoksia vaihtamalla Oluremin Aapo Heikkilän tilalle sekä Ransford Osein Robert Taylorin paikalle.
 
Noin 78. minuutilla Aleksandr Kokko olikin vetopaikoilla, mutta sillä kertaa laukaus kilpistyi puolustukseen. Tilanteesta ansaittiin kuitenkin kulmapotku, jonka jälkitilanteesta voisi laskea kaksikin potentiaalista maalintekopaikkaa. Maarianhamina vastasi RoPS:n uhitteluun Diego Assisin vedon viuhuessa vain senttejä yli RoPS:n maalin.
 
Rovaniemen Palloseuran viimeinen siirto oli Nganbe Nganben kutsuminen sisään. Tilalle juoksi puolustaja Jarkko Lahdenmäki, jonka seurauksena Juha Pirinen nostettiin ylös.
 
Pirinen olikin rakentelemassa RoPS:n koko ottelun vaarallisinta paikkaa. Pirisen keskitys vasemmalta laidalta löysi Oluremin. Oluremin kova laukaus osui Maarianhaminan ylärimaan, josta se kimposi suoraan Ransford Oseille. Osein pusku löysi maaliin, mutta avustava vihelsi tilanteen paitsioksi.
 
Loppuminuuteilla Rovaniemen Palloseura ei raivokkaasta yrityksestä huolimatta yltänyt todellisille maalipaikoille. Pisteet jäivät tällä kertaa Maarianhaminaan niukimmalla mahdollisella yhden maalin tappiolla.

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: Juha Tamminen
© 2016 RoPS

 

Luettu 1268 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi