Uutiset

Miehet

lauantai, 23 huhtikuu 2016 11:58

RoPS ärsytettynä taitavan PK-35:n kimppuun

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran kauden toinen kotiottelu pelataan huomenna sunnuntaina Rovaniemen Keskuskentällä. Napapiiriläisten vieraaksi saapuu liiganousija PK-35 Vantaalta, jonka kanssa RoPS on jo tällä kaudella vieraissa yhden kerran kohdannut. Tuolloin RoPS onnistui nousemaan toisella jaksolla 0-3 tappiotilanteesta hienoon 4-3 voittoon. Tästä huolimatta RoPS-luotsi Juha Malinen varoittaa vierasjoukkueen vaarallisuudesta.

- PK on ehkäpä vuosiin mielenkiintoisin Veikkausliigajoukkue. Joukkueen pelitapa ja pallon käsittelytapa poikkeaa selkeästi kaikista muista joukkueista ja parhaimmillaan joukkue on täysin ylivoimainen kentällä, kuten meitä vastaan ensimmäiset 45 minuuttia tai Interiä vastaan Turussa Suomen cupin ottelussa, hehkuttaa Malinen vantaalaisjoukkuetta.

Malisen mukaan PK on nähtävä ja kuultava, jotta se huikean tason ymmärtää.

- Kuulemisella tarkoitan lähinnä joukkueen valmentajan Shefki Kuqin tapaa ohjata peliä ottelun aikana, Malinen tarkentaa.

Vantaalaisjoukkueessa on paljon Etelä-Eurooppalaista verta ja joukkue on vahvasti espanjalaisviritteinen. RoPS:n on kotikentällään kunnioitettava vierasjoukkueen pelitapaa, mutta myös joukkueen oman pelin pitää pysyä kasassa.

- Kentälle on tulossa ärsyyntynyt RoPS, sillä karmea 4-1 tappio Suomen cupissa Valkeakosken Hakalle täytyy nyt nollata ja siirtyä takaisin voittojen tielle, RoPS-luotsi sanoo.

RoPS:n kokoonpanossa on Malisen mukaan muutamia kysymysmerkkejä, jotka selviävät vasta ottelun alla.

- Parilla pelaajalla on pieniä vaivoja ja myös maalivahtitilanne on auki brassivahti Ricardon loukkaannuttua Valkeakoskella. Katsotaan nyt sitten millaisen kokoonpanon saamme huomenna kentälle, Malinen pohtii.

 

Luettu 1045 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi