Uutiset

Miehet

lauantai, 13 elokuu 2016 10:16

Albert Prosa yöjunalta suoraan liigaryhmään

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Albert Prosa. Albert Prosa. Kuva: Pasi Pikkupeura

Keskuskentän pukukoppikäytävällä kysyjää kättelee leveäharteinen, mutta hivenen hämmentyneen oloinen nuori mies. Hän on Albert Prosa. Rovaniemen Palloseuran uusi virolainen kärkihyökkääjä, joka vasta kaksi tuntia aiemmin oli saapunut Napapiirille loppukauden mittaisella sopimuksella.

Miehen päiväohjelmaa katsoessa hämmennys on ymmärrettävää.
 
Urheilutoimenjohtaja Jari Ilola oli kiidättänyt Albert Prosan kello 10.35 junalta suoraan joukkueen harjoituksiin. Välissä otettiin ainoastaan kuva seuran tiedotteeseen. Nyt kello oli jo 12.45. Joukkueenjohtaja Matti Vikman komentaa miehistönsä kolmen vartin sisällä Bingotalon kulmalle. Joukkueen bussi Seinäjoelle lähtee kello 13.30. Tasan. Prosa vilkaisee hermostuneena kelloaan. Matkalaukkukin on vielä Ilolan auton takakontissa.
 
Aikataulu painaa päälle, mutta vastaukset tulevat rauhallisesti ja kiireettömänä. Mies vaikuttaa sopeutuvan tilanteeseen nopeasti, vaikka kyseessä on hänen ensimmäinen sopimuksensa ulkomaille.
 
- Lopetin sopimukseni FC Floran kanssa heinäkuun loppupuolella, koska halusin uralleni jotain muutosta. Siirryin vapaaksi pelaajaksi etsimään itselleni uutta seuraa, Prosa taustoittaa siirtoaan Rovaniemelle.
 
Prosa siirtyi tallinalaisjoukkueeseen kaudeksi 2012. Hän oli joukkueensa paras maalintekijä kausilla 2013 ja 2014. Viime vuonne he voittivat Viron mestaruuden, ja pääsivät täksi kesäksi Mestarien liigan karsintoihin. Sitä ennen Prosa on ollut kahdesti FC Floran mukana Eurooppaliigan karsinnoissa.
 
Viimeisin maaottelukomennus Prosalla on helmikuulta, jolloin Viro kohtasi harjoitusottelussa Ruotsin. Ottelu päättyi tasan 1-1. Prosa viimeisteli joukkueensa 0-1 -johto-osuman.
 
Rovaniemellä Prosa saanee kaipaamansa uuden näyttöpaikan Viron ulkopuolella. Silti vastaus omiin kauden tavoitteisiin on vielä tässä vaiheessa hillityn kohtelias.
 
- Henkilökohtaisella tasolla haluan ainoastaan auttaa joukkuetta. RoPS on tällä hetkellä sarjataulukossa korkealla. Haluan tuoda mukanani maaleja ja auttaa joukkuetta keskittymään sarjan viimeisille kierroksille, Prosa sanoo.
 
Hetken mietittyään 25-vuotias kärkimies kuitenkin jatkaa.
 
- Tilanne ei kuitenkaan ole kovin helppo. Aikaa sopeutumiselle ei käytännössä ole. Edellisestä ottelustani on jo kuukausi. Viimeiset kolme viikkoa olen harjoitellut omatoimisesti ilman seuraa.
 
- Mutta jos valmentaja päättää, niin olen valmis. Pidän itseäni vaarallisena boxin sisällä. Pystyn tarvittaessa pelaamaan myös alempana, mutta parhaimmat ominaisuuteni ovat juuri rangaistusalueen sisällä, Prosa arvioi.
 
Vaikka moni asia on Albert Prosalle uutta, alkaen seitsemän tunnin bussimatkasta Rovaniemeltä Seinäjoelle, ei Veikkausliiga itsessään ole virolaiselle täysin outo. Vasta viime helmikuussa FC Flora voitti harjoitusottelussa Tallinnassa Kuopion Palloseuran 2-1.
 
- Pelasimme talvisin melko usein suomalaisjoukkueita vastaan. Jos Viron neljää kärkiseuraa vertaa Veikkausliigan joukkueisiin, ne ovat tasoltaan hyvinkin tasapäisiä, viime kauden Viron mestari uskoo.
 
Rovaniemen Palloseuran kohtaa Seinäjoen Jalkapallokerhon lauantaina kello 16.00. Albert Prosan sekä muun joukkueen suoritusta voi seurata suorana Ruutu+ ja IS Extra -palveluista, sekä Keskuskentällä RoPS:n edustustiloissa.

Malinen: Tarvitsemme maaleja laajemmalta ringiltä

Aleksandr Kokon saatua mahdollisuuden siirtyä Australian pääsarjaan, joutui Rovaniemen Palloseura etsimään uuden kärkihyökkääjän loppukauden ajaksi. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi valikoitui virolainen Albert Prosa, joka on takonut Viron pääsarjassa maaleja kovilla prosenteilla.
 
Ensimmäisten harjoitusten jälkeen RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen on varovaisen luottavainen näkemäänsä.
 
- Prosan historia oman maansa sarjassa on vakuuttava. Nyt tullaan näkemään, miten homma toimii uudessa ympäristössä.
 
- Ensikosketuksen perusteella kyseessä on toimelias ja eteenpäin pyrkivä kaveri. Hän haluaa juosta selustoihin, mutta pystyy olemaan mukana myös kombinaatiopeleissä. Kaiken kaikkiaan työteliään ja aktiivisen oloinen pelaaja, Malinen kehuu.
 
Rovaniemellä on vaikea olla vertaamatta uutta kärkihyökkääjää edelliskauden maalikuninkaaseen. Malinen kuitenkin korostaa, etteivät he etsineet Kokko kakkosta.
 
- Se on selvä, että me tarvitsemme maalintekijöitä, mutta se ei tarkoita yksistään tätä uutta kaveria. Me kaipaamme maaleja huomattavasti laajemmalta ringiltä.
 
- Ei voi olla niin, että me vain odoteltaisiin uutta vapahtajaa jostain toisesta maasta, joka pyydettäessä alkaisi hoitamaan meidän maalintekoa. On selvää, ja pelaajat tiedostavat, että muillakin täytyy alkaa tapahtumaan, Malinen patistaa.
 
Edellisessä PS Kemi -ottelussa hattutempun tehnyt Robert Taylor nousi Veikkausliigan maalipörssissä jaetulla kärkisijalle. Kokon ja Taylorin jälkeen useampaan kuin yhteen maaliin ovat yltäneet Oluremi, Ville Saxman sekä viimeisimpänä Michal Mravec.

Teksti ja kuva: Pasi Pikkupeura
© 2016 RoPS

 

Luettu 3966 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi