Uutiset

Miehet

perjantai, 21 lokakuu 2016 17:34

Sani Kaita ja RoPS ensi kauden mittaiseen sopimukseen

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Sani Kaita sopeutui nopeasti Napapiirille. Taskussa on sopimus ensi kaudelle. Sani Kaita sopeutui nopeasti Napapiirille. Taskussa on sopimus ensi kaudelle. Kuva: Pasi Pikkupeura

Rovaniemen Palloseura on allekirjoittanut ensi kauden kestävän pelaajasopimuksen nigerialaisen Sani Kaitan kanssa. Kaita saapui Rovaniemelle kahden viikon testijaksolle lokakuun alkupuolella. Kolmekymppinen Kaita on keskikentän pohjapelaaja.

- Olemme todella tyytyväisiä, että saimme tämän tason pelimiehen Napapiirille, RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen kertoo.

- Testijakson aikana Sani osoitti halunsa nousta takaisin omalle huipputasolleen, sekä sitoutumisensa meidän toimintaympäristöön. Pelaajana hän on edelleen nuori. Näkemäni perusteella häntä voisi kuvailla keskikentän pohjan Makélélé-tyyppiseksi pelaajaksi.

Sani Kaita oli Nigerian maajoukkueen vakiopelaaja aina vuoden 2010 Etelä-Afrikan MM-kisoihin saakka. Kaita pelasi avausottelussa Argentiinaa vastaan täydet minuutit. Hänen vastaparinaan oli Lionel Messi. Ura kuitenkin otti ennustamattoman käänteen Nigerian toisessa ottelussa Kreikkaa vastaan.

- Sani teki kiivaassa ottelussa nopean arviointivirheen kreikkalaispelaajan härnätessä. Tilannetta seurasi suora punainen kortti. Kreikka nousi tappioasemasta voittoon, Nigeria tippui jatkosta ja Sani sai kotimaassaan niskoilleen vakavia tappouhkauksia, Malinen paljasti Kaitan aiemmista vaiheista.

RoPS ja Juha Malinen ovat seuranneet Sani Kaitaa jo pidempään. Ensimmäistä kertaa mahdollisuutta miehen haalimiseen tunnusteltiin jo pari vuotta sitten. Nykyinen tilaisuus avautui Kaitan muuttaessa syksyllä Ouluun harjoittelemaan entisen valmentajansa Daniel Amokachin alaisuudessa.

- Kokonaisuudessaan satsaamme tulevan kauden joukkueen kanssa vahvasti kehittyviin kotimaisiin pelaajiin, Malinen korostaa.

- Mutta onnistuessaan Sani tulee olemaan meille selkeä profiilipelaaja. Meidän kohdalla on kyse vastaavanlaisesta mahdollisuudesta kuin oli Sanin maajoukkuetoveri Taye Taiwo HJK:lle.

Rovaniemen Palloseuran seuraava kotiottelu on tulevana sunnutaina 23.10.2016 Helsingin IFK:ta vastaan. Kauden päättävä täysi Veikkausliigan kierros alkaa kello 15.00.

Teksti ja kuva: Pasi Pikkupeura

Luettu 3644 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi