Myös historian valossa suoritus on hyvä: viime vuoden hopeahurmion jälkeen edellistä kuuden parhaan joukkoon sijoittumista liigassa saa etsiä niinkin kaukaa kuin vuodelta 1997. Silti hieman karvas maku kaudesta jää. Enemmän oli tarjolla. Liigakausi oli ennätyksellinen tasainen, ja sauma jopa historialliseen mestaruuteen oli jälleen olemassa. Europaikka tuntui jopa todennäköiseltä saaliilta. Ja lopultahan se jäi vain kolmen pinnan päähän… Vielä syyskuun alun maaottelutauon jälkeen “Napapiirin Sankarit” olivat kolmantena. Seuraavasta kuudesta pelistään rovaniemeläiset kuitenkin voittivat vain yhden. Peli mitalien suhteen alkoi olla pelattu. Kauden loppu reissupeleissä oli surkea, kuudesta viimeisestä vieraspelistä RoPS nettosi onnettomat kaksi pinnaa!
Voi sanoa, että RoPS ei toipunut “Rovaniemen jalkapallojumalan” Aleksandr Kokon lähdöstä koskaan. “No Boris, no party!”, slogan realisoitui, kun hyökkäyspeli tukehtui ja maalinteosta tuli tervanjuontia. Seura epäonnistui korvaajan hankinnassa, mutta toisaalta myös joukkue ei oppinut pelaamaan ilman Kokkoa.
En mitenkään jaksa uskoa, että vastuu olisi yksin päävalmentaja Juha Malisen. Kokenut valmentaja ei kuitenkaan saanut sisäänajettua pelaajistolleen uutta hyökkäyspelitapaa. Joukkue pelasi edelleen, kuin sentterinä olisi ollut kaikkivoipa kohdepelaaja Kokko, vaikka piikissä kirmaili täysin erityyppisiä väkkäröitä. “Boriksen” jälkeinen aika alleviivasi olennaisen. Juha Malisen valmentamaan jalkapalloon luontevin vaihtoehto on samantyyppinen monipuolinen kohdepelaaja, joka myös rakentaa hyökkäyspeliä. Nyt uuden ykköshyökkääjän rekrytointi onkin tärkein yksittäinen pelaajahankinta vuosikausiin.
Pelillisiä vaikeuksia oli myös muita. Puolustuspelin ongelmiin vaikutti varmasti RoPSin vaikeudet kontrolloida palloa. Kokonaisvaltainen joukkuepuolustus oli liian usein repaleista. Etenkin keskikentän pohja oli haavoittuvainen. Myös puolustuslinjassa oli ongelmia. Jopa liigan eliittiin kuuluva Abdou Jammeh teki paljon virheitä. Kuinka paljon toppariparin työskentelyyn vaikutti jatkuvasti elänyt laitapuolustajatilanne ja myös keskikenttäpelaajien iso vaihtuvuus? Pelistä toiseen pelaava ihannekokoonpanoa ei löytynyt. Tähän syynä olivat luonnollisesti loukkaantumiset, mutta myös pelaajien suoritustason heittelehtiminen.
Suurin epäonnistuminen tapahtui ulkomaalaispelaajien hankinnassa. Uusista ulkomaanavuista onnistui hyvin vain Antonio Reguero ja varauksin Michal Mravec. Tässä seuralla on pitkän peiliin katsomisen paikka. Vaihtopenkillinen flopanneita ulkomaalaispelaajia on surullinen näky.
Vaikka useammalla runkopelaajalla onkin sopimus tulevasta sesongista, on napapiirillä taas edessä haastava joukkueen rakennus. Vaihtuvuus 2015 hopeajoukkueeseen on juuri nyt iso: siitä ihanneavauksesta ensi kaudella RoPSissa pelaa varmasti vain Antti Okkonen ja Juha Pirinen. Toivottavasti tuosta sankarijoukosta jatkavat Ville Saxman, Mika Mäkitalo ja Jammeh.
Paljon on silti hyvää. Vakiintuneen asemansa lisäksi Palloseura voi ylpeillä myös sillä, että vuoden sisään sen riveistä on lähtenyt peräti kuusi pelaajaa ulkomaille! Tämä lisää seuran imua pelaajamarkkinoilla.
Markku Saukko
© 2016 Lapin Kansa
