Uutiset

Miehet

keskiviikko, 26 lokakuu 2016 14:12

Kulma: Maliselle kasi

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Perinteisessä Rovaniemen Palloseuran päävalmentajan kauden päätöstodistuksessa annan Juha Maliselle arvosanaksi kahdeksan. Sanallisena arviona siis hyvä.

RoPSin sijoitus Veikkausliigan kuutoseksi on kokonaisuudessaan hyvä suoritus. Vuoden 1997 jälkeen joukkue sijoittuu vasta kolmannen kerran kuuden parhaan joukkoon liigassa. Vuoden 2012 liiganousun jälkeen RoPSin asema on nyt viimeistään vakiinnutettu vakaaksi kärkisijoista taistelevaksi liigaseuraksi.

Kylmä realiteetti on, ettei RoPSin resursseilla oteta joka vuosi mitalia tai europaikkaa. Päättynyt sesonki, jossa joukkue uskottavasti taisteli kovimmista saavutuksista, on sitä RoPSia, jonka tason pohjoisen palloseura voi pitää jatkossakin. Jossiteltavaa tämän kauden sarjassa silti jäi.

Malisen arvosanaa pudottaa epäonnistunut loppukausi. RoPS oli pitkään kiinni mitalisijassa, ja sitä suorastaan tyrkytettiin tasaisessa sarjassa, mutta joukkueesta ei ollut sen ottajaksi. Kotikentällään RoPS pysyi mitalivauhdissa, mutta vieraissa ote herpaantui lähes täysin. Kuudesta viimeisestä reissupelistään RoPS ei voittanut yhtään ja ylsi vain kahdesti pistejakoon.

Kuten moneen otteeseen on todettu, RoPS ei toipunut Aleksandr Kokon lähdöstä Australiaan. Tästä päävalmentaja kantaa ison vastuun. Malinen ei onnistunut missään vaiheessa junttaamaan rykmenttiinsä pelitapaa, joka olisi sopeutunut muuttuneeseen keskushyökkääjätilanteeseen. Yli kaksi kuukautta olisi ollut aikaa.

Pelottavaa tulevaisuutta ajatellen on, että RoPSin on hyvin vaikea löytää jatkossakaan edes säällistä korvaajaa “Borikselle.”

Miinuksia ropisee myös hajonneesta puolustuspelistä. Syitä on varmasti monia, ja osaa niistä olen ruotinut toisaalla, eikä niihin ole aihetta nyt enemmin tässä yhteydessä syventyä. Ihmeellisintä on, että ote tiiviistä joukkuepuolustuksesta karkasi ajoittain pahasti. Eihän RoPS tolkuttomasti maaleja päästänyt, mutta paikkoja vastustajat saivat liikaa, ja joukkuetta piteli pystyssä usein maalivahti Antonio Reguero ja hänen adjutanttinsa Ricardo.

Malinen on joutunut pelaajamarkkinoilla operoimaan RoPSin ohuen lompakon asettamin reunaehdoin. Tämän kauden hankinnat jäivät ulkomaalaispelaajien osalta heikoiksi, vaikka asiaa kuinka puolustelisi pienellä budjetilla.

Juha Malinen jatkaa RoPSin päävalmentajana myös seuraavat kaksi kautta. Hän on jo nyt RoPSin pitkäaikaisin yhtäjaksoinen päävalmentaja.

Malinen on RoPSille arvokas valmentaja myös pelikentän ulkopuolella. Ulospäinsuuntautuneen mediapersoonan ansiosta Ro- PSin valtakunnallinen huomioarvo pysyy koko ajan korkeana. “Malis-Jussi” taikoo jalkapallouutisen tai vankan huomiota herättävän mielipiteen lähes tyhjästä. RoPS on tunnettu ja seurattu seura koko maassa.

Malinen jatkaa pitkäjänteistä työtään napapiirillä. Ensi kausi on pienenevän pelaajabudjetin takia haasteellinen, mutta pitkälti oululaisluotsin ansiota on RoPSin vetovoiman kasvu nuorten suomalaispelaajien keskuudessa. RoPS saanee kasaan kilpailukykyisen joukkueen, jolla taistelu top-6 sijoituksista on jälleen realistista.

Markku Saukko
© 2016 Uusi Rovaniemi

Luettu 465 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi