Uutiset

Miehet

maanantai, 13 maaliskuu 2017 08:48

RoPS ja SJK karsivat Suomen Cupin puolivälieriin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS ja SJK karsivat Suomen Cupin puolivälieriin Kuva: Pasi Pikkupeura

Rovaniemen Palloseura ja Seinäjoen Jalkapallokerho kohtaavat Suomen Cupin puolivälieräkarsinnoissa tänään Kemissä. Edellisissä Cupin otteluissaan RoPS tasasi pisteet PS Kemin kanssa. SJK hävisi kotonaan 0-3 Vaasan Palloseuralle, mutta onnistui silti turvaamaan jatkopaikan karsintalohkojen parhaana kolmosena.

RoPS:n tämänpäiväinen vastustaja saapuu otteluun lähes suoraan Espanjan leiriltä. Viikon verran etelän lämmössä harjoitelleen SJK:n kone laskeutui Ouluun vasta sunnuntai-iltana. Leirin harjoitusotteluissa SJK voitti Gibraltarin pääsarjan viime kauden kakkosen Europa FC:n 2-0, mutta taipui lauantaina Norjan pääsarjan Molde FK:lle 0-1.

Talven aikana SJK on pysytellyt otsikoissa osittain jopa ulkourheilullisin syin. Helmikuussa SJK:n monivuotinen päävalmentaja Simo Valakari vapautettiin tehtävistään. Valakarin tilalle valittiin HJK:takin luotsannut Sixten Boström. Valakarin mukana seurasta lähti iso osa muutakin taustajoukkoa pitkäaikaisesta joukkueenjohtajasta lähtien.

RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen on huomioinut otsikot, mutta ei anna suurta painoarvoa taustoissa tapahtuvalle kuhinalle.

- Olen itsekin ollut urani aikana muutamissa härdellipesäkkeissä ja tiedän, että tällainen ainoastaan yhdistää joukkuetta. Joukkue on ensimmäinen, joka unohtaa vanhat jutut, kääntää katseen tulevaan ja alkaa toimimaan yhdessä, RoPS-luotsi kuittaa lyhyesti.

Valmennuksen lisäksi myös SJK:n pelaajistossa on käynyt vilske. Seinäjokiset ovat menettäneet mm. tärkeän syömähampaansa, viime kauden maalipörssin voittajan Roope Riskin, sekä kookkaan maajoukkuetopparin Juhani Ojalan. Saamapuolella Seinäjoella sen sijaan nähdään toissa kaudella RoPS:ssa ja FC Santa Clausissa pelannut Tomas Hradecký. Espanjan leirillä olleiden testimiehien pelaaminen heti maanantaina on vielä epävarmaa.

Isäntäjoukkue RoPS harjoitteli sunnuntaina tulevalla pelipaikalla Kemin Arina Areenalla - eli tutummin Junkohallissa. PS Kemi -ottelun jälkeinen hiihtoloma oli tullut joukkueelle tarpeeseen. Harjoituksissa oli mukana jo parisenkymmentä pelaajaa. Heistä kaikki eivät ole pelikelpoisia, mutta joukkueen kokonaistilanne on ottanut positiivisia askelia.

- Vaikka meillä on edelleen huutava tarve puolustajista, niin ehdottomasti parempaan suuntaan olemme menossa, Malinenkin myöntää.

- Siltä pohjalta tavoite on taas pelata astetta paremmin kuin edellisellä kerralla. PS Kemiltä saimme meille myönteisen tasapelin, mutta sarjakauden lähestyessä meidän on tavoiteltava voittojakin. Toivottavasti nyt näkisimme kentällä jo enemmän onnistumisia sekä yhteisiä harjoiteltuja juttuja.

RoPS on saanut harjoitella viime päivät rauhassa. Yli kolmenkymmenen vuoden valmentajakokemuksella Malinen on kiinnittänyt nykyisessä nuoressa RoPS:ssa huomion erityisesti yhteen seikkaan.

- Yleensäkin tärkeintä on se, mitä tapahtuu joukkueen sisällä, ja voin sanoa, että tässä joukkueessa on todella positiivista energiaa. Se tarttuu jopa minuunkin jokaisissa harjoituksissa ja joka ikinen kerta, kun näen tämän porukan kentällä. Nämä meidän nykyiset pelaavat ovat luonteeltaan aivan fantastisia, valmentajakonkari kehuu.

RoPS:n kokoonpanosta puuttuu varmuudella umpilisäkkeen leikkauksesta toipuva Robert Taylor. Taylor palannee harjoituksiin noin viikon kuluttua. Sen sijaan alkukauden sivussa olleen Leo Väisäsen tilanne on parantunut merkittävästi. Väisänen ei vielä ole pelikuntoinen, mutta harjoittelee jo joukkueen mukana.

Rovaniemen Palloseuran ja Seinäjoen Jalkapallokerhon välinen puolivälieräkarsintaottelu alkaa Kemin Arina Areenalla tänään maanantaina klo 18.00. Ennakkoliput ovat myynnissä RoPS:n Bingolla vielä alkupäivän ajan. Lippuja on saatavilla myös portilta. Lapin Kansan ja Pohjolan Sanomat näyttävät ottelun suorana tilaajilleen.

Teksti ja kuva: Pasi Pikkupeura

Luettu 3711 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi