Uutiset

Miehet

sunnuntai, 30 huhtikuu 2017 18:50

RoPS edelleen Lapin ykkönen - Malinen kiitteli nuoria

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS edelleen Lapin ykkönen - Malinen kiitteli nuoria Kuva: Oona Sarajärvi

Rovaniemen Palloseura otti eilen ensimmäisen kiinnityksen himoittuun Lapin herruuteen. PS Kemi oli väkevä vastustaja, mutta joutui lopulta taipumaan Sinisen kotijoukkueen edessä. Ensimmäisen jakson lopulla tasoihin noussut RoPS vei ottelun 3-1 (1-1).

RoPS joutui kamppailuun ilman kahta tärkeää pelaajaansa. Antti Okkosen edellisessä ottelussa saama kova isku haittaa miestä edelleen. Robert Taylor kärsii lievästä ylirasituksesta. Hänet on varotoimenpiteenä toistaiseksi käskytetty lepäämään.

PS Kemi onnistui tänäkin vuonna kasaamaan varsin potentiaalisen joukkueen aivan liigakauden kynnyksellä. Ensimmäisen puoliajan tapahtumien perusteella eilisestä ottelusta olisi saattanut tulla RoPS:lle huomattavasti haastavampikin.

Kemin Filip Valencicin avausmaalin jälkeen RoPS-maalivahti Antonio Reguero kuitenkin nousi jälleen kotijoukkueen sankariksi. Regueron torjumasta rangaistuspotkusta koko ottelun suunta kääntyi RoPS:lle.

- Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla taistelu Kemin kanssa oli kova, myönsi myös RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen.

- Välillä tuntui, että he olisivat olleet fyysisesti meitä parempia ja ymmärtäisivät tämän derby-pelin hengen meitä paremmin. Mutta samaan aikaan meillä pelasi kärjessä sellaisia kavereita, jotka ehkä ensimmäistä kertaa koko urallaan joutuivat vastaavaan tilanteeseen, jossa he joutuivat venymään ratkaisupaikoissa aivan äärirajoilleen.

Yksi läpi lyöneistä RoPS:n nuorista on Saku Ylätupa, jonka haastosta RoPS:lle myönnettiin rangaistuspotku aivan avausjakson loppuminuuteilla. Pilkulta pallon sijoitti hallitusti ohi Oskari Forsmanin laitapuolustaja David Addy.

Toiselle jaksolle Kemi ei enää saanut luotua avausjakson kaltaista painetta. Vielä 50. minuutilla Abdoulie Mansally uhitteli RoPS:n maaliviivalla. Leo Väisäsen putsaamasta pallosta käynnistyi isäntien vastahyökkäys, jonka päätteeksi Simo Roiha laukoi ilmasta RoPS:n johtoon.

Lopullisen ratkaisun puski ensimmäistä kertaa kotiyleisön edessä pelannut järkälemäisen vahva kärkimies Emeka Eze.

- Tässä ottelussa haluaisin kaikkien kiinnittävän huomion lopputulosta isompaan kokonaisuuteen, Juha Malinen huomautti.

- Meillä oli kentällä kolme kaksikymppistä kaveria, yksi yhdeksäntoistavuotias, kaksi seitsemäntoistavuotiasta ja lopulta vielä viisitoistavuotiaskin pääsi käymään kentällä Pyry Hannolan tehtyä liigadebyyttinsä.

- Esimerkiksi ratkaisevassa kolmannessa maalissa meillä oli Saku Ylätupa rangaistusalueella, Timo Stavitski vastapuolella ja maalin teki Emeka Eze. Sen kolmikon keski-ikä on kahdeksantoista vuotta, RoPS-luotsi korosti.

RoPS:n avauskokoonpanossa oli kaikkiaan kolme alle kaksikymppistä kotimaista pelaajaa. Sani Kaitan loukkaannuttua avausjakson puolivälissä hänen tilalleen laitettiin vasta parikymppinen Anselmi Nurmela. Hannolan tapaan myös Nurmela sai nyt ensimmäiset minuuttinsa Veikkausliigassa.

Nurmelan debyytti olisi tuskin saattanut osua kovempaan paikkaan - kotiyleisön edessä, tappioasemassa Kemiä vastaan, suoraan kriittiselle pelipaikalle keskikentän pohjalle.

Nämä nuoret eivät kuitenkaan osaa jännittää.

- He tietävät, että heidän taitotasonsa on riittävä näihin peleihin. Heillä ei ala puntti tutisemaan, jonka johdosta itsekin voin olla aika levollinen tuolla vaihtopenkillä, Malinen sanoo.

- Näillä kaikilla meidän nuorilla pelaajilla on tilillään useita poikien maaotteluita, joillakin niitä alkaa olemaan jo yli viisikymmentä. Tietenkin liigataso on se seuraava pykälä, jolla mitataan tulevan uran suunta, mutta omassa mittapuussaan he ovat jo ennättäneet näkemään riittävän kovia otteluita.

Malinen muistuttaa myös kokemuksen merkityksestä. Joukkue luottaa Antonio Regueron, Juuso HämäläisenIvan Tatomirovićin ja Eetu Muinosen kaltaisiin pelaajiin, joilta voidaan odottaa virheetöntä peliä joka ilta. Nuorten kohdalla virheet on hyväksyttävä, eikä virheitä saa alkaa pelkäämään.

- Kemiä vastaan tuli voitto, mutta joku toinen päivä tällainen ottelu saattaa kääntyä tappioksi, päävalmentaja korostaa.

- Nuorten pelaajien kohdalla ennustettavuus on huono. Ei voi etukäteen tietää, kuinka he reagoivat tiukassa paikassa. Nämä pojat ovat kuitenkin omassa ikäluokassaan Suomen eliittiä. He ovat nyt nousemassa sille tasolle, mille heitä ollaan kaavailtukin.

- Vielä tarvitaan paljon toistoja ja lisää tämänkaltaisia hyviä pelejä. Sen jälkeen alkaa avautumaan portit muuallekin, Malinen päättää.

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: Oona Sarajärvi

Luettu 4040 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi