Uutiset

Miehet

maanantai, 17 heinäkuu 2017 00:04

RoPS ja FC Lahti tarjosivat viihdyttävän tasapelin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS ja FC Lahti tarjosivat viihdyttävän tasapelin Kuva: Oona Sarajärvi

Yli 4000 Lahden Hiihtostadionille saapunutta katsojaa pääsivät todistamaan yhtä tämän veikkausliigakauden intensiivisimmistä otteluista. FC Lahti ja RoPS tasasivat pisteet helteisessä säässä maalein 1-1 (0-1).

Ottelu oli kuuma muutoinkin kuin tälle kesälle poikkeuksellisen helteisen sään puolesta. RoPS lähti kaatamaan Lahtea aggressiivisella prässillä, mutta isännät eivät kavahtaneet iholle tulevia vieraita. Kovaan vastattiin kovaa mutta rehdisti.

FC Lahden aloitus oli terävä. RoPS maalilla Antonio Reguero joutui urakoimaan jo reilun viiden minuutin kohdalla. Loorents Hertsin laukaus ei kuitenkaan ollut riittävä, jotta kokenut espanjalainen olisi yllätetty.

Ensimmäistä peliään RoPS-paidassa pelannut Charlie Trafford alusti ottelun avausmaalin. Trafford riisti pallon keskialueella ja siirsi nopeasti pystyyn Emeka Ezelle.

Kaksi lahtelaista käsipuolessa ei ollut tarpeeksi, jotta väkivahva nigerialainen olisi saatu pysäytettyä. Eze laukoi täydestä juoksusta rangaistusalueen rajalta vastustamattomasti ohi Aleksandr Vasiutinin.

RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen oli avausjakoon varovaisen tyytyväinen, vaikka maalista huolimatta parannettavaakin jäi.

- Pystyimme nostamaan tasoamme selkeästi HIFK-pelistä. Toki meillä on edelleen paljon sarkaa kynnettävänä, mutta nyt meillä oli keskikentällä jälleen kaivattua rutiinia, ja moni muukin pieni asia loksahti kohdilleen, Malinen kiitteli.

- Mutta kokonaisuutena ensimmäisellä meidän hyökkäyspeli oli hätäistä. Meillä on edelleen hakemista, miten saisimme esimerkiksi Timo Stavitskia hyödynnettyä paremmin. Meidän peli ei vielä ole niin valmista, että pääsisimme pallonryöstöstä suoraan tekopaikalle.

Toiselle jaksolle Toni Korkeakunnaksen miehistö ei tyytynyt enää pelkkään matalaan prässiin. Avausjakson tapaa Lahti iski heti ensiminuuteilla, mutta tällä kertaa Antonio Reguerolla ei ollut tarvetta venyä aivan äärimmilleen.

Lahden tasoitus syntyi lopulta kulmapotkusta. Marko Simonovski oli jäänyt RoPS-puolustukselta merkkaamatta, eikä makedonialaisella ollut juurikaan vaikeuksia puskea isännät takaisin voittotaisteluun.

- Se oli selkeä merkkausvirhe. Meillä pelaajat olivat vaihtaneet keskenään vartiointia, ja se vaihto meni pieleen, Malinen harmitteli.

- Nämä on niitä lapsellisia virheitä, joita ei enää saisi tapahtua. Pelissähän tulee aina pelaajavaihtoja, ja sitä myöden merkkaustehtävätkin muuttuu. Mutta kyllä näissä vaihdoissa aikuisten ihmisten täytyy pysyä mukana.

Ottelun viimeiset minuutit olivat RoPS:n. Emeka Eze rakenteli Eetu Muinoselle erinomaisen vetopaikan noin kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua. Ezellä itselläänkin olisi ollut kulmapotkutilanteessa mahdollisuus nostaa RoPS takaisin johtoon.

Lähimmäksi kuitenkin ylsi Traffordin tilalle vaihdettu Sakari Tukiainen. Ottelun lisäajan viimeisillä sekunneilla Tukiainen ylsi puskemaan Antti Okkosen vapaapotkun jälkitilanteesta pallon lahtelaisten ylärimaan.

Lopilta RoPS-leirissä tasapeli otettiin vastaan kohtalaisen siedettävänä tuloksena.

- Olihan meillä ainekset kunnolliseen ryöstöretkeenkin, mutta pisteeseen täytyy olla tyytyväinen, Malinen kertaili.

- Vieraspiste tämän hetken kuntopuntarin ykkösjoukkuetta vastaan on ihan kelvollinen tulos. Jatkoa ajatellen pelissä tapahtui myös paljon asioita, jotka miellyttivät erityisesti valmentajan silmää.

RoPS:n seuraava ottelu on kotona Keskuskentällä ensi sunnuntaina. RoPS - SJK alkaa kello 18.30. Ennakkoliput ovat myynnissä RoPS:n Bingolla, Rovaniemen Prismassa sekä Ticketmasterin netissä: www.ticketmaster.fi/rops

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: Oona Sarajärvi

Luettu 3457 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi