Uutiset

Miehet

torstai, 12 lokakuu 2017 23:58

RoPS:n sinivalkoinen hetki toi pisteen Kuopiosta

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPS:n sinivalkoinen hetki toi pisteen Kuopiosta Kuva: Oona Sarajärvi

Rovaniemen Palloseura jatkaa Veikkausliigan mitalijoukkueiden kiusaamista. Torstaina RoPS järkytti yli 4000-päistä kuopiolaisyleisöä Eetu Muinosen viime sekunnin maalilla. Pisteet Kuopiossa jettiin lukemin 1-1 (0-1).

Suoraan ottelun jälkeen tavoitettu RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen oli silkkaa hymyä.

- Meillä oli tarkoituskin esittää Kuopiossa jotain sellaista, mihin heidän kotiyleisönsä ei ole tällä kaudella tottunut - loppuhetkien sinivalkoisen vartin, Malinen leikitteli KuPS:n tavaramerkillä.

RoPS ei osoittanut merkkiäkään maajoukkueviikon väsymyksestä. Edustustehtävissä olleet viisi pelaajaa saapuivat keskiviikkona suoraan Kuopioon, joten joukkueelle jäi aikaa vain yhteen yhteiseen harjoitukseen ennen KuPS-peliä.

Silti RoPS:n aloitus oli yksi kauden väkevimmistä. Ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen sekä Lassi Lappalainen että Juuso Hämäläinen ärhentelivät vaarallisesti Lahden maalilla.

Selvittyään RoPS:n alkuprässistä KuPS tuli otteluun vahvemmin mukaan.

Reilun varttitunnin kohdalla Ruben Gabriel katkoi keskialueella RoPS syötön, jatkoi oikealle Tuomas Rannankarille, jonka tarkka keskitys löysi kahden RoPS-puolustajan välistä Urho Nissilän. Nissilä liukui pallon maaliin perälle.

- Ruben Gabriel pelaa aivan väärässä sarjassa, Urho Nissilä on aivan huikea kotimainen kymppipaikan pelaaja ja siihen keskikentälle kolmanneksi Ville Saxman. Se aiheutti, että ensimmäisen kympin jälkeen KuPS vei, Malinen myönsi.

- Mutta pelin edetessä me pystyimme haastamaan KuPS:n keskikenttää vahvemmin ja vahvemmin. 

RoPS-maalilla Antonio Reguero joutui venymään pariinkin ilmiömäiseen torjuntaan. Erityisesti venytys Urho Nissilän vetoon vajaasta kymmenestä metristä oli yksi ottelun ratkaisuista.

Toisella jaksolla joukkueet eivät olleet avausjakson tapaan yhtä avoimen suoraviivaisia.

Ennen tasoitusmaalia noteerattavin tilanne avautui toistamiseen Lassi Lappalaiselle. Tällä kertaa KuPS-vahti Otso Virtanen veti pidemmän korren läpiajoon päässeen Lappalaisen edestä.

- Laidoilla meidän molemmat Lassit esiintyivät tänään siinä määrin hyvin, että jopa pientä jossiteltavaa jäi. Meillä olisi ollut paikat ottelun ratkaisemiseenkin, Malinen oli aavistuksen harmissaan.

- Mutta kokonaisuus oli ehjä. Esimerkiksi keskuspuolustaja Leo Väisäseltä tämä oli aivan maailmanluokan peli. Oli malttia pallollisena ja avaaminen oli erinomaista. Hän pelasi erinomaisesti yhteen Juuso Hämäläisen kanssa.

Lopullista ratkaisua saatiin odottaa ottelun lisäajan viimeiselle sekunnille saakka.

KuPS on iskenyt tällä kaudella liki puolet maaleistaan viimeisen viidentoista minuutin aikana, jonka johdosta ottelun loppuhetket ovat saaneet Kuopiossa lempinimen keltamusta vartti.

Nyt Kuopion keltamusta kääntyi Napapiirin sinivalkoiseen.

RoPS katkoi KuPS:n maalipotkun keskialueella. Oikealta laidalta noussut Mota löysi linjojen välistä Nathaniel Willin. Will jatkoi yhdellä kosketuksella Eetu Muinoselle, jonka laukaus kimposi KuPS-puolustajasta yli Otso Virtasen.

Maali oli pitkään kymppipaikalla uurastaneelle Muinoselle kauden ensimmäinen ja tuuletukset sen mukaiset.

- Tässä päti vanha tuttu sääntö. Jos antaa Eetun pelata kolmekymmentä ottelua ja neljä lisäajan minuuttia siihen päälle, niin kyllä Eetu maalin tekee, Malinenkin naureskeli Muinosen pitkän kuivan jakson päättymiselle.

Tasapeli pitää RoPS:n edelleen tiukasti SJK:n kannassa taistelussa pääsystä Veikkausliigan kuuden parhaan joukkoon. RoPS:n seuraava ottelu on jo tulevana sunnuntaina kotona VPS:aa vastaan. Ottelu alkaa kello 15.00.

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: Oona Sarajärvi

Luettu 2306 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi