Uutiset

Miehet

lauantai, 11 marraskuu 2017 13:30

Haastattelussa RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Haastattelussa RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela Kuva: Pasi Pikkupeura

Edes siviiliasu ei hämää. Valokuvissa Toni Koskela on opittu näkemään lähinnä firman verkkareissa, mutta luonnossa Koskela erottuu jo ulko-ovelta totutun kostyymin puutteesta huolimatta. Salskean olemuksensa perusteella RoPS:n tuleva päävalmentaja kävisi edelleen veikkausliigapelaajasta.

Ensimmäinen tapaamisemme on poikkeuksellisesti helsinkiläishotellin aulatiloissa. Paikanvalinta on osin aikataulujen sanelema pakko, mutta eipä sen väliä. Kahvia saa Helsingistäkin, vaikka maalaisten hämäämiseksi kofeiinijuomien nimet luetellaan täällä pelkästään italiaksi.

Koskelan valitsemassa kupposessa on runsaasti maitovaahtoa, jota hämmennetään pienellä puutikulla. Se onkin ainoita kaupunkilaispojan elkeitä, jonka miehestä havaitsee.

Ensimmäinen vaikutelma on avoin, ajatteleva ja aito. Kun häneltä kysyy päällimmäisiä tuntoja uudesta pestistä Veikkausliigan päävalmentajana, vastaus hiukan yllättää. Koskela olisi voinut luetella odotetut fraasit hienosta mahdollisuudesta, mutta sen sijaan hän avaa, mitkä asiat häntä oikeasti tällä hetkellä mietityttävät.

- Taustalla oli monta liikkuvaa osaa, joita pohdimme pitkään. Urheilupuolen lisäksi tämä on iso muutos myös meidän perheelle, puolitoistavuotiaan pojan isä myöntää.

- Vaimolla on työ Helsingissä. Alkuun sen kanssa voitaneen edetä osittain etänä Rovaniemeltä käsin, mutta Helsingissä olisi myös meidän tukiverkko niille päiville, jolloin itse olen pelimatkoilla. Ja mitä olen aiheeseen tutustunut, Rovaniemeltä käsin sitä pelimatkaa riittää.

Koskela juttelee rauhallisesti. On vaikea sanoa, onko kyseessä HJK:sta opittua itsevarmuutta vai yleisempi nuoremman valmentajasukupolven ominaisuus, mutta Koskela pystyy pöyhkeilemättä kertomaan myös sen, missä hän on erityisen pätevä.

- Valmentajahistoriastani näkee, että olen oppinut tekemään töitä nuorten kanssa. Minulla on aika hyvä käsitys siitä, millainen nuori suomalainen pelaaja tällä hetkellä on, ja mitä meidän olisi seurana tehtävä, jotta hänestä tulisi entistä parempi, Koskela sanoo, ja kuulija uskoo.

Siirto HJK:sta täydessä sovussa

Ennen Napapiirille siirtymistään Koskelalla oli voimassa oleva sopimus Helsingin Jalkapalloklubin kanssa. Vielä ennen RoPS-sopimuksen julkistusta pidettiin yleisesti selviönä, että Koskela jatkaa HJK:n organisaatiossa edustuksen apuvalmentajana sekä Klubi 04:n päävalmentajana.

Kuitenkin muutamisen viikkoa takaperin, Juha Malisen ilmoitettua lähdöstään Rovaniemen Palloseurasta, pyörähtivät isot rattaat kulisseissa. Puheenjohtaja Risto Niva lähestyi Koskelaa ja tiedusteli halukkuutta RoPS:n päävalmentajaksi.

Koskela tarttui kutsuun. Nyt olisi oikea hetki kokeilla siipiä Veikkausliigajoukkueen päävalmentajana.

- Halusin kuitenkin, että asiat sovitaan ensin RoPS:n ja HJK:n välillä. Vähintäänkin sen olin mielestäni HJK:lle velkaa. Olen viimeiset vuodet ollut etuoikeutettu saadessani seurata läheltä suomalaisen suurogranisaation toimintaa kahden eri päävalmentajan parina, Koskela kiittelee entistä työnantajaansa.

- Keskustelut etenivät hyvässä hengessä, joka oli itsellenikin tärkeä asia. Saatoin myös jättää oman joukkueeni Klubi 04:n hyvään tilanteeseen. Nyt heillekin jäi riittävästi aikaa reagoida ja etsiä tilalleni korvaaja.

RoPS sai uuden ajan valmentajan

Mitä Koskela tuo mukanaan Napapiirille?

Toni Koskela on yksi Suomen arvostetuimmista nuorten pelaajien valmentajista. Hänen kauttaan Veikkausliigaan ovat nousseet neljä nykyistä Rovaniemen Palloseuran pelaajaa - Timo Stavitski, Leo Väisänen, Lassi Järvenpää sekä lainalla oleva Lassi Lappalainen. Tässä suhteessa hän sopii erinomaisesti RoPS:n strategiaan Visio 2025, joka painottaa juniorityön merkitystä.

Pelillisesti Koskela ei kuitenkaan ole hyppäämässä kenenkään paikalle tai täyttämässä jonkun ennalta määräämää tehtävää. Hän on mieltynyt tiettyihin seikkoihin nyky-RoPS:n imagosta ja identiteetistä, mutta sen päälle tulee mukaan Koskelan oma filosofia siitä, miten jalkapalloa tulisi pelata.

- Sivusta katsottuna olen pitänyt RoPS:n viime vuosien aggressiivisuudesta ja energiasta. Siitä haluan ehdottomasti pitää kiinni jatkossakin, Koskela viitoittaa.

- Mutta erityisesti hyökkäyspeliin pyrimme saamaan lisää hitaampiakin malleja. Emme halua pitää palloa pelkästään pitämisen ilosta. Kontrolloimalla peliä pallon avulla pystymme liikuttelemaan vastustajaa ja löytämään sitä kautta erilaisia tapoja hyökätä.

- Mutta nuo ovat katsojalle enemmän nyansseja. Isossa kuvassa Rovaniemen Palloseura tulee jatkossakin olemaan aggressiivinen ja energinen joukkue. Joukkue, jota vastaan muut eivät halua pelata, RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela päättää.

Ja kuulija nyökyttelee tyytyväisenä.

Teksti ja kuva: Pasi Pikkupeura

Luettu 3708 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi