ROPSKAUPPA.FI                              
perjantai, 26 tammikuu 2018 18:12

Musan Salama isännöi RoPS:n Suomen Cupin avausottelun

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Musan Salama isännöi RoPS:n Suomen Cupin avausottelun Kuva: Oona Sarajärvi

Rovaniemen Palloseura aloittaa jalkapallon Suomen Cupin huomenna lauantaina. RoPS:n avausvastustaja on Kakkosen kärkijoukkueisiin lukeutuva Musan Salama. Ottelu Porin Karhuhallissa käynnistyy kello 16.30. Ruutu+ näyttää ottelun.

Jalkapallon Suomen Cupissa pelataan nyt toisena kautena peräkkäin erillinen lohkovaihe. Kolmekymmentä Cupissa jäljellä olevaa joukkuetta on jaettu viiteen lohkoon, joista kaksi parasta sekä paras kolmanneksi sijoittunut etenevät kohden välieriä.

Karsinnat Suomen Cupiin pelattiin jo viime syksynä. Veikkausliigan joukkueena RoPS kuitenkin sijoitettiin suoraan lohkovaiheeseen.

RoPS:n kanssa samassa lohkossa pelaavat AC Oulu, AC Kajaani, PS Kemi, KuPS Kuopiosta sekä rovaniemeläisten huominen vastustaja Musan Salama Porista.

MuSa oli viime kaudella yksi Kakkosen kärkijoukkueista jääden kuitenkin niukasti nousukarsintojen ulkopuolelle. Suomen Cupin porilaiset ennättivät aloittaa jo viikko takaperin 5-2 vierastappiolla Kuopion Palloseuraa vastaan.

Rovaniemen Palloseuralle kyseessä on kauden ensimmäinen kilpailullinen ottelu. Vielä tässä vaiheessa päävalmentaja Toni Koskela haluaakin hyödyntää mahdollisuuden pelaajakokeiluihin sekä joukkueeseen tutustumiseen.

- Nyt emme mieti vastustajaa. Me lähestymme tätä ottelua täysin oman pelimme kautta, kuten oikeastaan koko Suomen Cupin lohkovaihetta, Koskela kertoo.

- Meille on tärkeää, että jokainen pelaaja saa mahdollisuuden. Pojat pääsevät näyttämään osaamistaan pelitilanteessa, ja me näemme, mitä he pystyvät kentällä toteuttamaan.

RoPS aloitti Suomen Cupiin valmistautumisen harjoitusottelulla Oulun Palloseuraa vastaan. Vaikka ottelu pelattiin Ounashallin alamittaisella kentällä, tarjosi sekin Koskelan valmennusjohdolle pohdittavaa.

- Eihän kapea ja pieni kenttä täyttä kuvaa anna. Siinä saa paljon anteeksi niin hyvässä kuin pahassakin, päävalmentaja myöntää.

- Mutta viimeisen viikon aikana olemme käyneet lävitse yhtenäisyyteen ja meidän perushyökkäämiseen liittyviä asioita. Olemme tarkentaneet meidän prässäämistä sekä pelipaikkakohtaisia tehtäviä. 

RoPS matkusti jo torstaina Eerikkilään, josta joukkue siirtyy lauantaina kohden Poria. Joukkueen mukana ovat lähes kaikki sopimuspelaajat, 15 kenttäpelaajaa sekä kaksi maalivahtia.

Matheus Calimanin ensiesiintyminen RoPS-paidassa

Huomenna RoPS:n paidassa esiintyy ensimmäisen kerran myös tuore sopimuspelaaja, brasilialainen laitamies Matheus Caliman. RoPS:lla ja Calimanilla on alustavasti vuoden loppuun saakka ulottuva sopimus, jonka koeaika jatkuu vielä helmikuun ajan.

Caliman on vuonna 1997 São Paulossa syntynyt vasenjalkainen jalkapalloilija. Hän oli lainalla Middlesbrough U23 -joukkueessa vuoden vaihteeseen saakka ennen palaamistaan takaisin Brasiliaan. Rovaniemelle Caliman lensi alkuviikosta.

- Hän on hyvän seuran kasvatti, jonka lisäksi hänellä on muutenkin varsin mielenkiintoiset lähtökohdat, Koskela taustoittaa.

- Meillä on takana vasta yhdet yhteiset harjoitukset, mutta hän vaikutti vikkelältä, taitavalta ja hyvältä yksi-vastaan-yksi haastajalta. Meille annettiin mahdollisuus, niin ehdottomasti tämä kortti kannattaa katsoa.

Ennen option umpeutumista Caliman ennättää esiintymään neljässä RoPS:n Suomen Cupin ottelussa.  

- Matheus on vasenjalkainen laitahyökkääjä, joka onnistuessaan toisi mukavasti lisää variaatioita meidän laitapelaamiseen, Koskela odottaa.

Musan Salama

Musan Salama valmistautuu alkavaan kauteen uuden valmennusjohdon kanssa. Kolme edellistä kautta Matti Santahuhdan aisaparina toiminut Ville Ulanen aloittaa joukkueen vastuuvalmentajana Santahuhdan siirtyessä valmennuspäälliköksi.

Maalivahtivalmentajana valmennustiimissä jatkaa Lauri Pirhonen. Uutena nimenä valmennusjohtoon liittyy yli sata veikkausliiga ottelua urallaan pelannut Juha Luoma

Uusista pelaajista MuSaan on siirtynyt 23-vuotias Rudi Dieter. TPV:stä saapunut tamperelainen pystyy pelaamaan hyökkäävässä roolissa sekä keskikentällä että laidalla. Viime kaudella Kakkosessa Dieter viimeisteli kuusi maalia.

Suomen Cupin alla joukkue täydentyi MuSan akatemiassa juniorivuosinaan pelanneella hyökkääjä Matias Koskisella. Junioreista edustusjoukkueeseen liittyivät myös maalivahti Saska Kynäslahti ja keskikenttäpelaaja Nuutti Kahila.

Lisäksi HIFK:n organisaatiosta kasvattajaseuraansa palaa 20-vuotias maalivahti Tomi Mikkelson. Mikkelson pelasi viime kaudella myös yhden Veikkausliigan ottelu tähtirintojen riveissä.

Tämän vuoden ensimmäisessä Suomen Cupin ottelussa Musa hävisi vieraissa KuPS:lle lukemin 5-2. Ensimmäisellä puoliajalla peli oli vielä tasaväkistä, mutta KuPS:n vahva toisen puoliajan alku oli kuitenkin liikaa porilaisille. 

Teksti: Pasi Pikkupeura ja Vili Korhonen
Kuva: Oona Sarajärvi

Luettu 2057 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227