Uutiset

Miehet

torstai, 05 huhtikuu 2018 21:10

Esittelyssä syntymäpäiväsankari Eetu Muinonen

Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Esittelyssä syntymäpäiväsankari Eetu Muinonen Kuva: Pasi Pikkupeura

Eetu "Edu" Muinonen aloitti jalkapallon pelaamisen MIKI:n junioreissa, josta hän siirtyi vielä juniori-ikäisenä MP:n riveihin. Oltuaan vuoden ajan MP:n edustusjoukkueessa, Edu siirtyi MyPa:an, jossa hänen valmentajanaan toimi RoPS:aakin myöhemmin valmentanut Juha Malinen.

Vuonna 2003, pian MyPa-siirron jälkeen, Edu pelasi jo ensimmäiset Veikkausliigaottelunsa vasta 16-vuotiaana.

MyPan paidassa Eetu voitti Suomen Cupin vuonna 2004. Seuraavalla kaudella Muinonen teki läpimurtonsa MyPan liigajoukkueessa, ja samana vuonna tuli myös Suomen mestaruus. MyPassa Edu pelasi vielä vuoteen 2008 asti, kunnes oli aika siirtyä ulkomaille ja Belgian pääsarja seura Zulte Waregemiin. 

Aika Belgiassa jäi polvivamman vuoksi kuitenkin vain vuoden mittaiseksi, ja kaudelle 2010 Edu palasi ensimmäisen ammattilaisseuransa MP:n riveihin.

Pelattuaan jälleen yhden kauden MP:ssä, Muinonen siirtyi vuonna 2011 RoPS:aan. Kausi päättyi valitettavasti Veikkausliigasta putoamiseen, mutta Eetu kuitenkin jäi vielä Rovaniemelle. Seuraavana vuonna tulikin ylivoimainen Ykkösen voitto ja nousu takaisin Veikkausliigaan.

Muinonen tosin siirtyi nousukauden kauden jälkeen Ykkösessä pelanneeseen FC Hakaan.

FC Hakan riveissä Muinonen pelasi pari kautta, kunnes oli jälleen aika siirtyä ulkomaille - tällä kertaa Norjan kolmannelle sarjatasolle Fram Larvikiin. Sieltä Edu palasi vielä saman vuoden aikana Suomeen ja Veikkausliigassa pelanneen FC KTP:n paitaan.

Vuonna 2016 Juha Malinen hankki vanhan suojattinsa juuri Veikkausliigan hopeaa voittaneeseen Rovaniemen Palloseuraan. Sen jälkeen hänestä on tullut yksi RoPS:n avainpelaajista.

Muinonen on monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan useammalla eri pelipaikalla. Erityisesti Juha Malisen aikana hän muodosti kapteeni Antti Okkosen kanssa luotettavan keskikentän pohjakaksikon.

Edu tuo keskikentälle ja koko joukkueeseen yli sadalla Veikkausliigaottelullaan kaivattua kokemusta. Muinonen pystyy tarvittaessa myös tekemään tärkeitä maaleja, joka nähtiin viime kaudellakin muutaman kerran.   

Eetu Muinonen

Syntynyt: 5 huhtikuuta 1986
Syntymäpaikka: Mikkeli
Lempinimi: Edu
Aikaisemmat seurat: MP, MyPa, Rakuunat (laina), Zulte Waregem (Belgia), RoPS, Haka, Fram Larvik (Norja)
Pelipaikka: Keskikenttä
Saavutuksia: Suomen Cupin voitto 2004, Suomen mestaruus 2005, Ykkösen mestaruus 2012. Pelannut juniorimaajoukkueissa U15:sta aina U21-joukkueeseen asti. Edusti Suomea nuorten MM-kotikisoissa vuonna 2003.

Teksti: Vili Korhonen Kuva: Pasi Pikkupeura

Luettu 1885 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi