Uutiset

Miehet

maanantai, 15 kesäkuu 2020 12:00

Maalivahti Matias Niemelä HJK:sta lainalle Rovaniemen Palloseuraan

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(7 ääntä)

HJK:n 18-vuotias maalivahti Matias Niemelä siirtyy loppukauden lainalle Rovaniemen Palloseuraan. Niemelä liittyi RoPS:n harjoitteluvahvuuteen jo sunnuntaina.

Matias Niemelää pidetään tällä hetkellä yhtenä Suomen lahjakkaimmista nuorista maalivahdeista. Hän on saanut koulutuksensa FC Espoossa Marko Frantsin alaisuudessa.

Espoosta Niemelä siirtyi kesken viime kauden HJK:n organisaatioon ja pelasi Kakkosessa Klubi 04:n paidassa.

Rovaniemen Palloseurassa Niemelä liittyy edustusjoukkueen harjoitusrinkiin ja on tarvittaessa myös akatemiajoukkue RFA:n käytettävissä.

- Tällä hetkellä meillä oli alimäärä maalivahteja kahteen joukkueeseen, RoPS:n maalivahtivalmentaja Juho Luukkonen sanoo.

- Olen nähnyt Matiaksen huuhkajaturnauksista saakka. Sitä on vielä vaikea sanoa, kuinka nopeasti hänen debyyttinsä Veikkausliigassa tulee, mutta sen uskaltaa sanoa, että hänellä on edessään valoisa tulevaisuus maalivahtina.

Samaa odottaa myös RoPS:n päävalmentaja Vesa Tauriainen.

- Jos Matias osoittaa olevansa meidän paras maalivahti, silloin hän pelaa Veikkausliigaa, Tauriainen täsmentää.

- Iästä se ei ole kiinni, vaan kyvystä torjua. Muutkin lahjakkaat maalivahdit kuten Antti Niemi ovat pelanneet hänen iässään pääsarjatasolla.

Myös Matias Niemelä sanoo suoraan hänen tämän kauden tavoitteensa olevan pelata Veikkausliigassa. HJK:ssa se tuskin olisi tapahtunut, sillä HJK:lla on tällä hetkellä todella tasokas maalivahtiosasto.

- Onhan se selvää, että vaikka miten olisi mennyt, niin Klubissa tuskin olisin päässyt tällä kaudella pelaamaan, Niemelä myöntää rehellisesti.

- Klubissa sain kuitenkin harjoitella kovassa ympäristössä mm. Antonio Regueron kanssa ja pärjäsin tasaveroisesti. Pelaamaan minä Napapiirille tulin.

Rovaniemen Palloseuran kausi Veikkausliiga käynnistyy torstaina 2.7. vierasottelulla FC Interin kotikentällä. Ensimmäisen kotiottelun RoPS pelaa 8.7. jolloin Rovaniemelle saapuu Helsingin IFK.

Luettu 3657 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi