ROPSKAUPPA.FI                              
lauantai, 20 maaliskuu 2021 15:07

RoPS:lle jämerä keskikenttämies – Sacha Petshi saapui Napapiirille

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(5 ääntä)
Sacha Petshi siirtyi lentokentältä suoraan omaehtoiseen karanteeniin odottamaan toista testitulosta Sacha Petshi siirtyi lentokentältä suoraan omaehtoiseen karanteeniin odottamaan toista testitulosta

Rovaniemen Palloseuran kokoonpano vahvistui yli 193 senttisellä ranskalaisella keskikenttämiehellä. Sacha Petshi, 28, saapui Napapiirille kauden 2021 kattavalla sopimuksella.

Pariisissa syntynyt ja Troyesin kaupungissa jalkapalloilunsa aloittanut Sacha Petshi osui siihen pelaajaprofiiliin, jota RoPS oli pitkään hakenutkin.

RoPS:n päävalmentaja Mikko Mannila taustoittaa, että keskusteluja Petshin kanssa oli käyty jo pitkään. Hän on tyytyväinen, että keskikenttämies saatiin lopultakin Napapiirille.

- Meidän kannaltamme kaikki lähti tarpeesta. Profiloimme, minkä tyyppistä pelaajaa tarvitsemme, Mannila sanoo.

- Kahlasimme talven aikana eri vaihtoehtoja. Haimme kokenutta keskikenttämiestä, jolla on fyysistä preesensiä, johtajuutta, ja joka pystyy myös suojelemaan meidän puolustustamme.

Pelipaikaltaan Sacha Petshi on puolustava keskikenttä.

Aloitettuaan pelaamisen Ranskassa Petshin jalkapalloura jatkui tovin aikaa Englannin Mestaruussarjan Balckburn Roversin riveissä.

Englannin ohella hän on pelannut mm. Ranskan toiseksi korkeimmalla tasolla League 2:ssa sekä Slovekian pääsarjassa.

Petshin edellinen seura oli malesialainen Perak FC, jossa hän nousi kapteeniksi saakka. Valitettavasti hallitseva pandemia vaikeuttaa urheilutoimintaa myös Aasian mantereella.

- Pidin kaupungista, ihmiset olivat mukavia, mutta korona tuli vastaan sielläkin, Petshi kertoo.

- Seuralle tuli vaikeuksia palkkojen kanssa, jolloin ainoa vaihtoehto oli muuttaa takaisin Ranskaan. Sen jälkeen olinkin ilman seuraa.

Petshin mukaan hänellä oli vaihtoehdot myös Ranskan ja Puolan sarjoista, mutta sama koronatilanne hankaloitti neuvotteluita niihinkin suuntiin.

Palo jalkapalloon ei kuitenkaan hiipunut. Kun tilaisuus Rovaniemellä avautui, siihen oli lopulta helppo tarttua. Millekään seikkailumatkalle Petshi ei Napapiirille saapunut.

- Tulin pelaamaan jalkapalloa, Petshi paaluttaa.

- Tämän kauden keskityn vain pelaamiseen sekä joukkueeseen, enkä mihinkään muuhun. Ehkä kauden päätteeksi meillä on mahdollisuus nousta takaisin Veikkausliigaan.

Vaikka Sacha Petshi on raameiltaan näyttävä ja atleettinen, hän ei halua tulla muistetuksi pelkästään fyysisenä pelaajana.

- Jos paljastan, niin itse asiassa pidän enemmän kauniista jalkapallosta, ranskalainen nauraa.

Mikäli tilanteet eivät kuluvalla viikolla muutu, pelaa Rovaniemen Palloseura seuraavan ottelunsa sunnuntaina 28.3. kello 17.00 kotona Keskuskentällä. Suomen Cupin neljännesvälieräottelussa vastaan asettuu Helsingin IFK.

Luettu 3103 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227