Uutiset

Miehet

perjantai, 16 heinäkuu 2021 19:00

Runkosarja ylittää puolivälin. RoPS kohtaa lauantaina kotonaan Joensuun JIPPOn.

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(1 ääni)
Iskeekö Simo Roiha JIPPOn verkkoihin kuten teki FF Jaroa vastaan? Iskeekö Simo Roiha JIPPOn verkkoihin kuten teki FF Jaroa vastaan? Kuva: Arno Hämäläinen

Rovaniemen Palloseura ja Joensuun JIPPO kohtaavat huomenna toistamiseen tällä kaudella. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi RoPS:n vierasvoittoon 1-2. Tällä kertaa kohdataan Rovaniemen Keskuskentällä. Ottelu alkaa kello 17.00.

JIPPOn päävalmentaja Jussi Leppälahti muistetaan Napapiirilläkin Urheilulehden tiukkasanaisena jalkapalloanalyytikkona. Espoon Palloseuraa ja sittemmin JIPPOa valmentanut Leppälahti nosti pestin saatuaan joensuulaiset kahdessa vuodessa Ykköseen.

Leppälahden ja JIPPOn ensimmäinen kausi Ykkösessä on toistaiseksi ollut tuloksellisesti hankala, mutta samaan aikaan on muistettava Ykkösen äärimmäisen pienet marginaalit.

Vaikka JIPPOn sijoitus on sarjan häntäpäässä, he ovat voittaneet vieraissa TPS:n ja ylsivät edelliskierroksella tasapeliin sarjakärki MuSa:n kanssa.

- JIPPO on tiiviisti puolustava ja yhtenäinen joukkue. He tekevät töitä isolla sydämellä, RoPS:n päävalmentaja Mikko Mannila kehaisee.

- Heillä on pelaajia, joiden kautta he pystyvät hyökkäämään vaarallisesti. Vaikka voitimme heidät vieraissa, ei se ollut meille helppo ottelu. Samaa on povattavissa huomennakin.

JIPPOn kokoonpanosta pistävät silmään erityisesti KuPS-taustaiset nuoret pelaajat kuten kaksoset Joona ja Jere Hiltunen sekä Ykkösessä jo kolme maalia iskenyt Nuutti Tykkyläinen.

Puhtaasti numeroita katsoen JIPPO on päästänyt sarjassa eniten ja samalla tehnyt vähiten maaleja, mutta niihin numeroihin ei Mannila halua vielä liiaksi kiinnittää huomiota.

- Pelimäärät ovat edelleen pieniä. Heille on tehty maaleja erikoistilanteista, mutta kenttäpelissä eroja ei juurikaan ole, RoPS:n päävalmentaja kuittaa.

RoPS lähtee huomiselle aavistuksen kaksijakoisin tunnelmin. Toisaalta edellinen kotiottelu FF Jaroa vastaan oli loistava esitys, mutta vastaavasti edellisessä vierasottelussa MP:tä vastaan joukkue oli pahasti vastaanottajan roolissa, vaikka tasapelin Mikkelistä hakikin.

MP-ottelun puhuttavin tilanne oli luonnollisesti Simo Roihan paitsiona hylätty maali. RoPS oli lähellä ryöstöä, mutta se tuomio ei ole Mannilalla päällimmäisenä mielessä.

- Vaikka maali vietiin, se ei edelleenkään ollut tyydyttävä suoritus. Olimme kenttäpelissä jäljessä lähes kaikessa, Mannila paaluttaa.

- Huomenna meidän täytyy olla jotain muuta kuin Mikkelissä. Siihen me olemme nyt paneutuneet, että olemme valmiita välittömästi, kun tuomari viheltää kello 17.00.

Miehistön osalta RoPS joutuu edelleen pelaamaan kapealla kokoonpanolla. Tuomas Kaukua on jälleen pelikuntoinen, mutta pitkäaikaispotilaiden kohdalla odotellaan ainakin tuleva ottelu. Karanteenin vuoksi tuore hankinta Geoffrey Acheampong pääsee joukkueen harjoituksiin aikaisintaan maanantaina.

Rovaniemen Palloseura vastaan JIPPO Joensuu huomenna lauantaina 17.7. kello 17.00. Ennakkoliput myy Kävelykadulla Valkko, Rovaniemen Prisma (S-Etukortilla 11,5 €) sekä netissä www.lippu.fi

RoPS 5 edellistä ottelua

13.6. RoPS - TPS 0-1 (0-1)
22.6. VPS - RoPS 2-2 (0-1)
30.6. KPV - RoPS 1-1 (0-1)
4.7. RoPS - FF Jaro 3-1 (0-1)
11.7. MP - RoPS 0-0 (0-0)

JIPPO 5 edellistä ottelua

6.6. JIPPO - VPS 1-1 (0-1)
13.6. JIPPO - FF Jaro 0-2 (0-0)
20.6. MP - JIPPO 4-1 (2-0)
30.6. JIPPO - Gnistan 1-4 (0-1)
10.7. JIPPO - MuSa 1-1 (1-0)

 

Luettu 1325 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi