Uutiset

Miehet

torstai, 19 elokuu 2021 22:31

RoPS vei Turun trillerin. TPS kaatui Kupittaalle.

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(7 ääntä)
Vertti Hänninen iski TPS:n verkkoon kahdesti. Vertti Hänninen iski TPS:n verkkoon kahdesti. Kuva: Arno Hämäläinen

Rovaniemen Palloseura haki Turusta Ykkösen kärkikamppailua ajatellen erittäin tärkeät pisteet. Turun Palloseura kaatui huikeiden käänteiden jälkeen Simo Roihan ja Vertti Hännisen maaleilla 2-3 (0-2).

Toisen jakson alussa RoPS näytti jo karkaavan lopulliseen voittoon. Jussi Niska pyöritti peliä vasemmalla laidalla ja pudotti rangaistusalueen kulmalle Vertti Hänniselle.

Hänninen haki hiukan keskelle ja antoi oikean jalkansa puhua. Osuma oli Hännisen kauden kuudes, jolla hän nousi jo Ykkösen maalipörssin toiselle sijalle.

- Vaikka tässä ottelussa ei vielä mitään ratkaistu, olivathan nämä isot pisteet, RoPS:n päävalmentaja Mikko Mannila kehaisi ottelun jälkeen.

- Lopussa oli odotetusti painetta, mutta muuten pääsimme pelaamaan aikalailla oman suunnitelmamme mukaan.

TPS aloitti isännän ottein ja piti alkuminuutit ottelua hallussaan ainakin hallintaprosentteja katsoen.

Maalipaikat jäivät silti RoPS:lle. Simo Roihalle avautui kaksikin loistopaikkaa, kunnes kolmannella lopulta onnistui.

RoPS pelasi hallitun hyökkäyksen oikean kautta. Geoffrey Acheampongin oivaltava keskitys löysi Roihan takatolpalta, eikä RoPS-hyökkääjä erehtynyt viimeistellessään kauden yhdeksännen osumansa.

Pelin virtaus kääntyi, eikä paikalle saapuneiden RoPS-kannattajien tarvinnut kauaa odotella vieraiden toista osumaa.

Didis Lutumba-Pitah haastoi TPS:n rangaistusalueen sisällä siinä määrin, että häntä jouduttiin estämään rikkeen arvoisesti. Hännisen veto ei ollut kova, mutta tarkka. TSP-maalivahti Jere Koponen aavisti aivan eri kulmaan.

Alkukaudesta RoPS vielä ajoittain tuskaili maalinteon kanssa, mutta heinäkuulle tultaessa verkko on heilunut tiheään. Nyt RoPS on jo Ykkösen eniten maaleja takonut joukkue.

- Kyllä hyökkäämistä harjoitellaankin. Käytämme siihen paljon aikaa, Mannila kertoi.

- Osittain maalinteko on myös henkimaailman asioita. Kun tulee onnistumisia harjoituksissa, ne alkavat kertaantumaan myös itse peleissä.

Toisen jakson alussa RoPS oli lähellä karata, mutta TPS pysytteli mukana. Joakim Latosen 1-3 kavennus oli lähes yhtä komea laukaus kuin oli Hännisen 0-3 osuma varttitunti aikaisemmin.

Todelliseen mankeliin RoPS joutui kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä.

TPS vyörytti erikoistilannetta toisensa perään, kunnes aivan päätöshetkillä Kasper Hämäläinen aiheutti Napapiirillä pelonsekaisia tunteita. RoPS ei saanut purettua, Hämäläinen rankaisi ja TPS nousi jo maalin päähän.

Mannila ei yllättynyt isäntien loppurynnistyksestä.

- TPS on todella laadukas joukkue, RoPS:n valmentaja myönsi.

- Raskas ottelu painoi myös meillä jo jaloissa. Esimerkiksi Simo Roiha ja Tuomas Kaukua jouduttiin juoksettamaan loppuun jo tunnin pelin kohdalla.

Voitto piti RoPS:n Ykkösen sarjakärjessä nyt jo viiden pisteen erolla takana tuleviin. Ottelumäärissä on tosin eroja. Toisena oleva VPS on pelannut kaksi ottelua vähemmän.

Turun seikkailun jälkeen RoPS saa pienen hengähdystauon seuraavan ottelun ollessa vasta ensi viikon lauantaina. Silloin Napapiirille saapuu juurikin sarjakakkonen VPS.

TPS - RoPS 2-3 (0-2)

28' 0-1 Simo Roiha
35' 0-2 Vertti Hänninen (rp)
52' 0-3 Vertti Hänninen
71' 1-3 Joakim Latonen
90+3' 2-3 Kasper Hämäläinen

RoPS kokoonpano

1 Miikka Mujunen
3 Jussi Niska (83' Miska Ylitolva)
4 Mohammed Adams
6 Nino Roffelsen (71' Vili Saarikoski)
10 Tuomas Kaukua
13 Didis Lutumba-Pitah (83' Joona Lahdenmäki)
17 Luka Kuittinen
18 Vertti Hänninen
20 Simo Roiha
22 Rodrigo
33 Geoffrey Acheampong (76' Eerik Kantola)

8 Vili Saarikoski
15 Miska Ylitolva
19 Joona Lahdenmäki
26 Eerik Kantola
30 Lauri-Eemil Vetri

Ottelun huippuhetket

Luettu 1703 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi