Uutiset

Miehet

perjantai, 01 heinäkuu 2022 09:22

RoPS ja JJK hellepäivän huippuottelussa - "Herkulliset lähtökohdat"

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(6 ääntä)
Rovaniemen Palloseura ja JJK Jyväskylä pelaavat lauantaina vastakkain miesten Kakkosessa.

RoPS kohtaa lauantaina Rovaniemen Keskuskentällä ennakkoon kauden kovimman vierailijan, kun Kakkosen ennakkosuosikki JJK saapuu napapiirille.

Toistaiseksi JJK on osoittanut, että se on ansainnut asemansa Kakkosen C-lohkon ennakkosuosikkina, sillä joukkue johtaa sarjaa kerättyään 23 pistettä mahdollisesta 27:stä. Toinen jyväskyläläisten tämän kauden pistemenetyksistä tuli toukokuussa juuri RoPSia vastaan. Kevään keskinäisessä ottelussa RoPS johti ottelua vielä lisäajan viimeisillä hetkillä, kunnes JJK tasoitti pelin juuri ennen loppuvihellystä.

- Mahtava lähteä jälleen haastamaan sarjakärkeä, RoPSin päävalmentaja Aleksi Tanner sanoi innokkaana.

- JJK ei ole hävinnyt vielä peliäkään tällä kaudella, mutta toisaalta me emme ole hävinneet vielä kertaakaan kotikentällämme, joten lauantaille on herkulliset lähtökohdat.

JJK:n pelaajamateriaalia Tanner kuvailee meritoituneeksi Kakkosen tasolle. Useat joukkueen pelaajista ovat tulleet tutuiksi kotimaan jalkapalloa seuraaville Ykkösestä tai Veikkausliigasta.

- Todella meritoitunut joukkue, jossa on paljon kokemusta. Nostetaan esiin esimerkiksi yli 260:n veikkausliigaottelun Mikko Manninen. Vaikka hänellä on ikää jo 37 vuotta, on hän todella kova pelimies tähän sarjaan.

- JJK on ollut viime viikkoina kovassa vireessä. Vaikka AC Oulu/OLSia vastaan voittolukemat olivat vain 2-1, olivat he kyllä pelillisesti vahvoja, ja sen jälkeen he kaatoivat Herculeksen 4-0.

Jos JJK on ollut viime aikoina hyvässä vireessä, samaa voi sanoa myös RoPSista. Sinipaidat voittivat GBK:n ennen juhannustaukoa 5-1-lukemin, pelattuaan fantastista jalkapalloa. Nuori joukkue rakenteli toinen toistaan upeampia osumia.

- GBK-peli oli todella hyvä. Sen ympärille on hyvä lähteä rakentamaan. Pelaamisemme oli ajoittain erittäin vakuuttavaa, Tanner kehui joukkuettaan.

Yhtä osaa lauantain ottelussa näyttelee helle. Muun Suomen tavoin myös Rovaniemellä lämpömittarit ovat olleet korkeissa lukemissa koko viikon ajan. Samaa on luvattu myös lauantaille.

- Älyttömän kuuma päivä tulossa. Meidän pelaajamme ovat todella hyvässä kunnossa ja saamme otteluun täyden kokoonpanon. Tulemme varmasti antamaan kaikkemme ja taistelemaan kuumassa kelissä.

- Tuolla kelillä tulee varmasti näyttelemään suurta roolia se, kumpi joukkueista pystyy pitämään palloa ja sitä kautta juoksuttamaan vastustajaa. Edellisestä JJK-ottelustamme juuri tätä meidän tulee pystyä parantamaan. Omat pallonhallintajaksomme jäivät liian lyhyiksi.

RoPSin kokoonpanotilanne ennen lauantaita näyttää hyvältä. Joukkueen poissaolot jatkavat vähenemistään, ja loukkaantumisista toipuneet pelaajat ovat entistä valmiimpia peliminuutteja varten. Esimerkiksi Kirill Bullat oli GBK-ottelussa ensimmäistä kertaa avauskokoonpanopaikan kunnossa, ja näytti heti osaamistaan rovaniemeläisyleisölle pelaamalla huippuottelun.

- Poissaolojen suhteen meidän tilanteemme jatkaa paranemistaan. Ainoat varmat poissaolijat ovat Eerik Kantola ja Daniel Salmela.

RoPS - JJK, Keskuskentällä lauantaina 2.7. kello 17:00. Ottelu näkyy myös fanikameralähetyksenä Ruutu-suoratoistopalvelusta.

Luettu 1264 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi