Uutiset

Miehet

lauantai, 13 elokuu 2022 13:26

RoPS pelaa sunnuntaina Oulussa: "Hercules-otteluun herkulliset asetelmat"

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(6 ääntä)
Rovaniemen Palloseura kohtaa sunnuntaina JS Herculeksen Castrenin kentällä.

RoPS matkustaa sunnuntaina Oulun Castrenin kentälle jo kolmatta kertaa tälle sarjakaudelle. Tällä kertaa vastassa on JS Hercules, joka on joukkueelle tuttu vastustaja jo kevään harjoituspeleistä.

- Kohtaamme Herculeksen jo neljännen kerran tällä kaudella. Olemme pelanneet kaksi harjoitusottelua ja yhden sarjapelin. Pelataan siis melko tuttua oululaisryhmää vastaan, RoPS-valmentaja Aleksi Tanner sanoi.

RoPSin valmennusryhmä on jälleen tehnyt taustatyönsä vastustajan suhteen tarkasti. Herculeksen pelaajatilanteesta nousikin esiin huomioitavia poissaolijoita että kokoonpanoon palanneita pelaajia.

- Herculeksella on muutamia muutoksia. Oskari Haanpää siirtyi OTP:n riveihin, jonka lisäksi muun muassa Jyri Vääräniemi ja Simon Thurling ovat olleet viime aikoina sivussa. Vastapainoksi Aapo Kuivila on kuntoutunut vahvistamaan heidän puolustuslinjaa, Tanner kertoi.

- Hercules on viime aikoina nostanut mukaan muutamia nuoria pelaajia heidän reservijoukkueestaan. On ihan mielenkiintoista nähdä, minkälaisella ryhmällä he tulevat meitä vastaan pelaamaan.

Sarjataulukosta joukkueet löytyvät peräkkäisiltä sijoilta. 21 pistettä kerännyt RoPS on 6. sijalla, ja Hercules on pykälän ylempänä 23 pisteellä.

- Hercules-otteluun on herkulliset asetelmat. Voitolla nousisimme heidän edelleen ja jatkaisimme taistelua paikasta neljän parhaan joukkoon eli yläloppusarjaan. Loppukauden suhteen siis todella tärkeä peli kuten oli viime ottelummekin.

Rovaniemeläisten omat lähtökohdat ovat kohtalaiset. Poissaolot ovat vaikeuttaneet harjoitusviikkoa, mutta otteluun on kasassa hyvä ryhmä.

- Meillä on ollut haastava treeniviikko. Siellä on ollut pieniä kolhuja ja vähän sairasteluita. Saamme kyllä iskukykyisen joukkueen kasaan, mutta treeniviikkomme ei ole ollut kovin ehjä. Olemme joutuneet tekemään hieman kompromisseja.

- Tämä on näkynyt niin, että emme ole pystyneet hiomaan ottelusuunnitelmaamme kentällä, koska pelaajamäärämme ovat olleet melko pieniä. Toki muuten fiilis on ollut hyvä ja pallo on liikkunut iloisesti.

RoPS koki viime ottelussaan kauden ensimmäisen kotitappionsa, kun OLS onnistui tekemään 1-0-voittomaalin viimeisillä hetkellä pitkän RoPS-painostuksen jälkeen.

- Tavoitteenamme on palata voittojen tielle. Meillä on tämän kauden saldona Castrenin kentältä voitto OTP:stä ja kirvelevä tappio OLSille. Nyt pyrimme jälleen ryöstämään sieltä pisteitä Rovaniemelle.

JS Hercules - RoPS, sunnuntaina 14.8. kello 18:30 Oulussa Castrenin kentällä

Luettu 1113 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi