Uutiset

Miehet

lauantai, 18 maaliskuu 2023 16:17

RoPS:n miehet voittivat harjoitusottelussa RoPo:n numeroin 3-2

Arvostele tätä artikkelia
(4 ääntä)
RoPS:n maaleista vastasivat Mikke Kiljunen, Aapo Savolainen ja Pekka Ruotsalainen RoPS:n maaleista vastasivat Mikke Kiljunen, Aapo Savolainen ja Pekka Ruotsalainen

Päävalmentaja Ville Ulasen mukaan RoPS oli loppunumeroita selkeämmin ottelun parempi joukkue. Joukkueessa nousujohteista tekemistä, pelaajarinki on edelleen kapea.

Rovaniemen Palloseuran miesten edustusjoukkue kohtasi lauantaina 18. maaliskuuta Ounashallissa harjoitusottelussa paikallisvastustaja Rollon Pojat. RoPo pelaa Pohjois-Suomen Kolmosta, RoPS valmistautuu huhtikuun lopulla alkavaan kauteen Miesten Kakkosessa.

- Itse pelaaminen oli mielestäni parempaa kuin mitä loppunumeroista 3-2 voisi päätellä. Pelillisesti olimme kuitenkin selvästi vastustajaa edellä eli ansaittu voitto, toteaa RoPS:n päävalmentaja Ville Ulanen.

RoPS:n vaikeimmat hetket olivat heti ottelun alussa ja ensimmäisenä maalin tekoon ehti RoPo.

- Ensimmäinen vartti oli vähän hermostunutta, mutta sen jälkeen peliesitys oli nousujohtoinen ja ensimmäisen puoliajan viimeset 20 minuuttia olivat jo erinomaista peliä, jonka seurauksena pääsimme tasoittamaan ja siirtymään johtoon.

Päävalmentaja on tyytyväinen erityisesti siihen, miten joukkue kasasi itsensä hankalan alun jälkeen.

- Pystyimme hallitsemaan palloa, rakentamaan tilanteita ja kohtuullisesti myös viimeistelemään. Toisen puoliajan alussa olisi ollut paikkoja niitata peli selvemmin meille. Vaikka pyrimme pitämään tempoa yllä, emme aivan saaneet kaasua pysymään pohjassa loppuun asti ja vastustaja pääsi tuikkaamaan vielä kavennuksen. Oppia jäi varmasti siitä, missä asioissa pitää olla edelleen huolellisempi, jotta vastustajat eivät pääse tuolla tavoin tekemään maaleja tyhjästä, kuten RoPon kavennusmaalissa kävi.

Ulasen mukaan pelissä näkyi selkeä tasonnosto edellisestä tappiollisesta harjoitusottelusta OLS:a vastaan. Kaiken kaikkiaan joukkueen pelaaminen on päävalmentajan mukaan aika lailla sellaisessa vaiheessa kuin sen voi tässä vaiheessa kautta odottaa olevan – hyviä asioita tapahtuu, mutta tekemistä on vielä paljon. Hieman huolta aiheuttaa joukkueen käytettävissä olevien pelaajien määrä.

- Sitä ei voi kieltää, etteikö tilanne olisi pelaajaringin suhteen haastava. Armeijassa on kuusi pelaajaa ja kun osa on kipeänä tai loukkaantuneena, niin turhan ohuella välillä mennään. Tässä pelissä meillä oli kaksi vaihtopelaajaa.

Ihmeitä tuskin on odotetavissa, mutta joku ratkaisu löytyy aina.

- Tietysti koitetaan vielä naarata ulkopuoleltakin, mutta todennäköisesti täytyy nostaa nuorista pelaajia kokoonpanoon.

Ennen kauden alkua on suunnitelmissa vielä kaksi harjoitusottelua.

- Ensi viikolla pelataan B-junioreiden joukkuetta vastaan ja 1. huhtikuuta kohdataan ulkona OLS mikäli kenttä Rovaniemellä saadaan sulaksi.


Ottelun avauskokoonpano:

Otto Märsylä (mv)
Juho Muikku
Samuel Olabisi
Alex Tolra
Kimi Isometsä
Weeti Wimmer
Tatu Lakela
Mikke Kiljunen
Rasmus Reiju
Riku-Veli Niska
Aapo Savolainen

Vaihtopelaajat:

Tino Korhonen (mv)
Lassi Eronen
Pekka Ruotsalainen


Maalintekijät:

Mikke Kiljunen
Aapo Savolainen
Pekka Ruotsalainen

Luettu 1670 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi