Uutiset

Miehet

Pohjoisen pelimatka ei alkanut Hämeenlinnan kannalta lupaavasti, sillä Tornion Pallo-47 otti joukkueesta voiton Pohjan Stadionilla sunnuntaina lukemin 2-0 (1-0).

perjantai, 09 heinäkuu 2004 03:00

Maalihana pulpahti Hiukan auki

Rovaniemen Palloseura ja hyökkääjä Matti Hiukka karistelivat torstai-iltana keskuskentällä isot ”apinat” selästään. RoPSin nousuvireen uhriksi joutui hallitseva liigamestari Helsingin Jalkapalloklubi, joka hävisi rovaniemeläisille ensi kerran kuuteen vuoteen. Matti Hiukka pyöräytti kuivuneet maalihanat auki kahdella 2. jakson osumallaan ja ne takasivat makean 2-0 (0-0) voiton.

RoPS joutuu torstai-iltana todelliseen puntariin, kun se saa vastaansa isäntäjoukkueen tapaan kautensa odotettua vaisummin aloittaneen hallitsevan Suomen mestarin, HJK:n.

tiistai, 06 heinäkuu 2004 03:00

Sailetin kantapää päästi piinasta

Rovaniemen Palloseuran kotiyleisö (eilen 1621) joutui ensi kerran odottamaan Jalkapalloliigan kauden ensimmäistä kotipelipistettä heinäkuulle. Jahti tuotti vihdoin maanantaina tulosta kun isännät nousivat Zeddy Sailetin viime minuutin maalilla 2-2 (0-1) tasapeliin FC Lahden kanssa.

maanantai, 05 heinäkuu 2004 03:00

RoPS hakee ensimmäistä kotipistettä

Rovaniemen Palloseura aloittaa tänään heinäkuun kotipeliputken tuiki tärkeällä Jalkapalloliigan ottelulla FC Lahtea vastaan. RoPS hakee edelleen kauden ensimmäisiä kotipisteitä, sillä toistaiseksi kaikki neljä kotipeliä ovat menneet tappioiden tiliin. Vieraissa RoPS on pelannut jo seitsemän ottelua, mutta heinäkuun kotijakso tasaa tilastoja.

perjantai, 02 heinäkuu 2004 03:00

TP-47 otti valtikan takaisin RoPSilta

Tornion Pallo-47 oli kuin uudesti syntynyt, kun joukkue kohtasi kolmen päivän sisällä toistamiseen verivihollisen Rovaniemen Palloseuran. Maanantaina RoPS nöyryytti torniolaisia Suomen cupin ottelussa lukemin 3-0. Torstaina rovaniemeläiset saivat poistua kentältä tappio niskassa ja lukemat olivat jälleen 3-0 (2-0), mutta tällä kertaa kotijoukkueen hyväksi.

torstai, 01 heinäkuu 2004 03:00

RoPS sai KooTeePeen cupin ”talviotteluun”

Rovaniemen Palloseura kohtaa Suomen cupin 7. kierroksella toisen liigajoukkueen, KooTeePeen Kotkasta. Ottelu pelataan Rovaniemellä 16.-17.10. eli varsin myöhään. Huonoimmassa tapauksessa ensilumikin saattaa olla jo maassa.

keskiviikko, 30 kesäkuu 2004 03:00

RoPSilla ei uusia miehiä torstain ottelussa

Rovaniemen Palloseuralla ei ole uusia pelaajia Jalkapalloliigan torstain vierasottelussa Torniossa. Manageri Jouko Kiistalan mukaan neuvottelut niin PK-35:n Petteri Kaijasillan kuin forssalaisen FJK:n brasilialaisen Rafaelin kanssa päättyivät tuloksetta. Kaijasilta johtaa kakkosen etelälohkon maalitilastoa 15 osumalla ja Rafael länsilohkoa 7 maalilla.

tiistai, 29 kesäkuu 2004 03:00

Lumijärven RoPS voiton tielle

Rovaniemen Palloseuran liigajoukkueen valmentajavaihdos puri nopeasti viiden perättäisen liigatappion jälkeen. Kurssi käännettiin voiton tielle maanantai-iltana Torniossa, missä RoPS tyrmäsi Suomen cupin 6. kierroksen ottelussa TP-47:n tylysti 3-0 (1-0).

torstai, 24 kesäkuu 2004 03:00

Lumijärvi herättämään RoPSia

Rovaniemen Palloseura teki keskiviikkona odotetun siirron vaihtamalla liigajoukkueen vastuuvalmentajaa. Unkarilainen György Hamori vapautettiin tehtävistä ja tilalle astuu loppukaudella sopimuksella 33-vuotias rovaniemeläinen Mika Lumijärvi. Hän on valmentanut viimeiset puolitoista kautta RoPSin A-junioreita.

RoPSin liigajoukkueen kapteeni Petri Jalava koki valmentajan vaihdoksen positiivisena signaalina. Nykyinen tie oli selvästi käyty loppuun.
maanantai, 21 kesäkuu 2004 03:00

Muurimäen vuoro pilata RoPSin ilta

FC Jazzin hyökkääjä Mikael Muurimäki kävi pilaamassa Rovaniemen Palloseuran illan napapiirillä sunnuntaina. Muurimäki iski neljästä paikastaan kaksi maalia ja takasi porilaisille tärkeän 1-2 (1-1) vierasvoiton Jalkapalloliigassa.

lauantai, 19 kesäkuu 2004 03:00

RoPS kahdesti Tornioon saman viikon aikana

Tornion Pohjan stadion tulee Rovaniemen Palloseuralle tutuksi juhannuksen jälkeisellä viikolla. Sen lisäksi, että RoPS kohtaa TP-47:n liigaottelussa torstaina 1.7., matkustaa joukkue rajakaupunkiin heti juhannuksen jälkeisenä maanantaina 28.6. RoPS arvottiin TP-47:n ottelupariksi Suomen Cupin 6. kierroksella.

lauantai, 19 kesäkuu 2004 03:00

RoPS hakee Jazzilta ensimmäistä kotipistettä

Rovaniemen Palloseura lähtee sunnuntaina tavoittelemaan ensimmäistä liigapistettä kotiottelusta. Tähän mennessä joukkue on joutunut lähtemään keskuskentältä tyhjin käsin joka kerta.

torstai, 17 kesäkuu 2004 03:00

Sailetin vapari vei jatkoon cupissa

Rovaniemen Palloseura joutui tekemään täyden iltapuhteen jalkapallon Suomen Cupin viidennellä kierroksella Jyväskylässä. Kakkosen itälohkon kärkikahinoissa taisteleva Jyväskylä United piti vieraitaan tiukilla nousemalla kahdesti tasoihin, mutta Zeddy Sailetin vapaapotkusta laukoma komea 2-3 (1-2) osuma oli lopulta kotijoukkueelle liikaa.

maanantai, 14 kesäkuu 2004 03:00

RoPS herättänyt monta ruususen unesta

Niin mukavalta kuin Rovaniemen Palloseuran nousu takaisin Jalkapalloliigaan viime syksyn päätteeksi tuntuikin, on alkanut kausi herättänyt monta ruususen unesta. Päätyikö RoPS ihan väärään sarjaan? Eivätkö eväät enää riitäkään kansalliseen pääsarjaan? Miksi muut ovat karanneet? Nukkuuko RoPSin johto päiväunia, kun edustusjoukkueeseen tarvitaan järeitä otteita kurssin muuttamiseksi?

maanantai, 14 kesäkuu 2004 03:00

Kotka vauhditti RoPSin alamäkeä

Rovaniemen Palloseura juuttui entistä lujemmin Veikkausliigan hännille hävittyään eilen Kotkassa FC KooTeePeelle. Kaiken lisäksi eilisen kaltaisella esityksellä ei oikeastaan muuta paikkaa liigassa voikaan olla, sillä kolmen maalin ero on liian pieni kenttätapahtumiin nähden. Loppunumerot 3-0 (0-0) tulivat nopeaan tahtiin.

keskiviikko, 09 kesäkuu 2004 03:00

RoPS purki maalivahti Mäkäläisen sopimuksen

Rovaniemen Palloseura jatkoi tiistaina maalivahtijärjestelyjä purkamalla Tero Mäkäläisen sopimuksen. Nilkkavammaa viime viikot potenut Mäkäläinen ei ehtinyt pelata yhdessäkään liigaottelussa.

tiistai, 08 kesäkuu 2004 03:00

Ville Wallen RoPSin maalille

Rovaniemen Palloseura teki maanantaina odotetun siirron palkatessaan liigajoukkueeseen uuden maalivahdin. Hän on 27-vuotias helsinkiläinen Ville Wallen, joka on RoPSin käytettävissä jo ensi sunnuntain vierasottelussa Kotkassa.

maanantai, 07 kesäkuu 2004 03:00

RoPS:lle roimasti selkään

Rovaniemen Palloseura jatkaa edelleen Veikkausliigan viimeisellä sijalla. RoPS pelasi eilen Turussa Interiä vastaan. Ailahtelevasti ensimmäisissä otteluissa pelannut Inter sai rovaniemeläisiä vastaan kiihdytysvaihteen silmään ja iski taululle tylyt 4-0 (2-0) -lukemat.

perjantai, 04 kesäkuu 2004 03:00

RoPS haluton ja tehoton

Rovaniemen Palloseuran kauden kolmas kotiottelu ei lihottanut joukkueen muutenkin laihaa pistepottia. Myllykosken Pallo oli tyly vieras ja haki kolme liigapistettä eilen Keskuskentältä numeroin 1-2 (1-1).

torstai, 03 kesäkuu 2004 03:00

MyPa aloittaa Lapin leirin RoPSin kanssa

Kymeenlaakson ”RoPS” eli Myllykosken Pallo viihtyy loppuviikon Lapissa. Joukkue avaa pohjoisen turneen tänään Rovaniemen Palloseuran vieraana ja sunnuntai-iltana MyPa nähdään ensi kerran liiganousija Tornion Pallo-47:n kotikentällä Pohjan stadionilla.

maanantai, 31 touko 2004 03:00

RoPS romahti lahjamaaleihin

Vielä Ykkösessä hyvin onnistunut Rovaniemen Palloseuran maalivahti Ratko Marijanovic ei liigassa ole vakuuttanut tällä kaudella. Omiin oli jo ennen eilistä United-ottelua livahtanut pari helpohkoa maalia eikä RoPS saanut avausmaalistaan huolimatta pisteitä Tampereeltakaan.

perjantai, 28 touko 2004 03:00

Kerenyin osumalla RoPSille avausvoitto

Voitoitta vielä eilisen saakka liigan perää pitänyt Rovaniemen Palloseura pelasi Pietarsaaren Keskuskentällä tehokasta hyökkäyspeliä ja tarkkaa oman veräjän vartiointia. Jarolla puolestaan tappiosarake näytti vielä nollaa.

maanantai, 24 touko 2004 03:00

RoPS:n ahdinko syvenee

RoPS on edelleen voitoitta Veikkausliigassa, kun se sai nöyrtyä kotonaan Turun Palloseuralle lukemin 0-2 (0-1). TPS haki napapiiriltä pisteet ja liigan piikkipaikan.

lauantai, 22 touko 2004 03:00

RoPS:lla haussa voitto ja 700. maali

RoPS lähtee hakemaan sunnuntaina kauden avausvoittoa tietoisena siitä, että Turun Palloseura tulee Lappiin huomattavasti paremmin valmistautuneena kuin mitä viimeksi viikko sitten Torniossa. Tepsillä on lisäksi taskussaan makoisa 3-1 -voitto Allianssista, mikä varmasti antaa potkua Turun raitapaitojen otteisiin.

maanantai, 17 touko 2004 03:00

RoPSin pistetoiveet maalirautoihin

Vahvasti avausjakson myötätuuleen pelannut AC Allianssi joutui Rovaniemen Palloseuran kanssa lujille toisella puolikkaalla. Rovaniemeläiset painoivat ihan eri meiningillä verrattuna ensimmäisen jaksoon, mutta edes pistettä ei palkinnoksi lohjennut. Vantaalaiset voittivat Adrianon maalilla 1-0 (1-0).

lauantai, 15 touko 2004 03:00

Polvivamma päätti Matias Turpeisen pelit

Rovaniemen Palloseuran liigajoukkue keveni isolla hyökkääjällä, kun 195-senttinen Matias Turpeinen (27) joutuu lopettamaan jalkapallouransa. Turpeisen polven eturistisidevamma uusiutui liigan alla eikä asialle ole paljon tehtävissä.

tiistai, 11 touko 2004 03:00

RoPS puutui vyörytykseen

Rovaniemen Palloseurasta ei ollut estämään FC Hakan nousua piikkipaikalle Jalkapalloliigan tappiottomien vieraspelien tilastossa. RoPS kesti kotiavauksessaan Hakan vyörytystä reilun tunnin, mutta sen jälkeen vierailija meni menojaan ja voitti ansaitusti 3-1 (0-1).

Rovaniemi palaa tänään sanan mukaisesta Jalkapalloliigan kartalle, kun Rovaniemen Palloseura kohtaa kauden ensimmäisessä kotiottelussaan viime kauden liigakakkosen FC Hakan Valkeakoskelta.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi