Mitä RoPS:n jäsenyys minulle merkitsee? – Veli-Matti Hettula
Veli-Matti Hettula on RoPS:n uskollisimpia kannattajia ihan pikkunappulasta saakka. Lue Vellun tarina RoPS:n jäsenyydestä. Voit itsekin liittyä jäseneksi osoitteesta: www.rops.fi/jasenyys
5-vuotiaana menin Ounasrinteellä RoPS:n nappulaliigaan ja ”alakentällä” harjoituksia pitävä joukkue oli nimeltään Arsenal. Uusia kavereita. Uusia onnistumisia kehittyessä. Uusia epäonnistumisia tappioiden hetkillä. Yhdessä ne koettiin ja Lapin Kansasta seuraavat pelit aina katsottiin. ”Meillä on peli Aston Villaa vastaan. Ketäköhän niillä on?”
Lopulta kaikki pelattiin kesät talvet. Koulujen välitunnit. Ihan KAIKKI välitunnit. Kello soi, mutta vielä vähän aikaa. Saatiin siitä kuullakin. Miksette lopettaneet peliä heti? Koulukuvissa oli joskus tuore hiki otsalla ja ulkokengät kuluivat kovaan tahtiin. Maaleiksi kelpasi mikä tahansa; isot kivet tai lumipaukut. Maaleista pidettiin tukkimiehen kirjanpitoa vihkoon ja se laitettiin äkkiä talteen pulpettiin.
Koulun jälkeen jatkettiin. Ounasrinteen Kappelin parkkipaikalla pihalla oli aina pelit. Mattojen tuuletusteline tai polkupyörien telinepaikka olivat maaleina ja usein pihalla oli tilaa. Joskus se täyttyi autoista, mutta silloin mentiin naapuripihalle. Ja peli jatkui samasta tilanteesta mihin jäätiin. Talvella kun ei ollut vielä Ounashallia pelattiin lenkkareilla halliturnaus Lapin Urheiluopistolla. Ei voitettu, mutta saatiin kunniakirjat. Kuvakin oli lehdessä. Se oli kova juttu.
Sitten alkoi RoPSin juniorijoukkueiden ottelut ja päästiin turnauksiin; Kultapossuturnaus Mikkelissä, Kokkola Cupit, Helsinki Cupit, jne. Muistan etten saanut eka kautena maalia virallisessa pelissä ollenkaan. Toisena vuonna se sitten onnistui. Pallo haltuun, harhautus ja veto ohi maalivahdin. Menin lätäkköön tanssimaan ja tuulettamaan sitä tanssin kera, kuin olisi voitettu jo koko turnaus! Kylläpä se nauratti muita! Kohdattiin eri puolelta Suomea ja ulkomailtakin joukkueita. Yhdessä. ”Huh-hah-hei, Ropsi voiton vei!” huudettiin joskus pelin jälkeen ja käteltiin.
Monia kokemuksia rikkaampana kasvettiin yhteen. Jokaisella oli joku lempinimi. Tommista tuli Hike, Kallesta tuli Lege, Mikosta tuli Huopa,Pikku Make oli oltava isommasta Makesta erottaakseen, Esterin lempinimen sai kun mainitsi sen nimen kerran unissaan jne. Mie olin Veltsu. Se sopi oikein hyvin. Kunnes selostin vuosia myöhemmin pelimatkalla bussissa korttipeliä ja sain lempinimen Bubi. Soli varmaan Ile, Vesse ja Mäksä, jotka sen taisi keksiä. Vähänpä tiesin, että joskus myöhemmin selostaisin miesten ja naisten otteluita yhtenä kautena Lapin Kansan kautta Ropsin kannattajille ympäri maan. Ulkomaillakin juniorina käytiin Gothia Cupissa Göteborgissa ja silloin oltiin jo pidempään poissa kotoa. Jollakin vanhemmilla oli autossa puhelin. Wautsi. Saatiin soittaa kerran kotiin. Olipa siistiä! Ne bulgarialaiset vastustajat jatkopeleissä. Me oltiin 13-v ja niillähän kasvoi osalla jo partakin… Aikamoista…
B-junnuissa kierrettiin Jukka ”Harppi” Harmaalan valmennuksen johdolla Suomea SM-sarjassa. Elinikäisten kavereiden kanssa puettiin verkkareiden sijasta ensi kertaa oikeat matka-asut, jotka sai käydä sovittamassa vaateliikkeessä. Sillä bleiserillä mentiin huoltoasemat ja lentokentätkin. Sillähän otettiin sitten ne rippikuvatkin. Olipas se siistiä lentää jalkapallon vuoksi Helsinkiin ja Turkuun ja pelata molempina päivinä peli. Niinkuin silloin välitunneilla. Kiki teki puolesta kentästä suroraan aloituksesta maalin, kun voitettiin MPS 3-2. Uskomaton juttu. On siitä muutaman kerran jälkikäteen puhuttukin … Tai se kun ”Pikkumake” teki meitä nuorempana kolme maalia yhdessä pelissä. Tai miekin satuin osumaan Kotkaa vastaan. Eihän tämä muistelu loppuisi ikinä…
Sitten elämä vei Kittilään lukioon ja alkoi miesten pelit Kaukosessa. Pelikavereina olivat mm. Viirin Esa ja Seppo, Poikajärven Matti, Hietasen Jore, kun valmentajana oli pitkien rajaheittojen mies Raudasojan Mikko. Venäläisistä Kaukosen pelaajista on mainittava Victor Vassiljev, joka oli pelannut Moskovan Dynamon joukkueessa Barcelonaa ja erästä Gary Linekeriä vastaan. Kaukosesta lukion jälkeen armeijaan Ouluun ja sen jälkeen unelmien täyttymys oli asua ja opiskella liikuntatieteitä Englannissa Lutonin yliopistossa. Jalkapallo yhdisti uusia ihmisiä aina. Verkosto kasvoi aina uudella paikkakunnalla sen kautta. Käytiin ennen kautta Unkarissa viikon ulkomaan leiri. Lähetin sieltä postikortin eräälle Jussilan Mikalle. Tiesin, että oli kova juttu hänelle. Kotona Unkarin leiriltä odotti jo vaimon lisäksi pieni Emilia vauva.
Paluu Suomeen, koska tutkinto ei olis ollut pätevä Suomessa. No, sain kokeilla miltä tuntui treenata 6 kertaa viikossa ja yksi peli päälle. Tikkurilan Palloseurassa valmentajana oli RoPS legenda Pasi Tauriainen. Sain kokeilla mihin rahkeet riittävät ja toiseksi korkeimmalle sarjatasolle riitti minun rahkeet. Yhdessä pelissä RiPSin maalissa oli maajoukkueessa pelannut Kari Laukkanen. Joukkueeseen tuli Unkarista pitkä hyökkääjä testiin Peter Kovacs ja mie näytin sille Helsinkiä, kun englanti oli niin hyvä. Taisi pelata Veikkausliigassa Hakassa myöhemmin ja jatkaa Norjaan. Vantaalle rakennettiin Silva stadion puusta ja VJS oli myös seura, jota siellä myös edustin. Ensi kesänä siellä Vantaan stadionilla pelaa muuten myös Ropsin miehet…Käytiin II-divarissa pelaamassa Naantalissa VG-62 vastaan, joka oli Interin Veikkausliigaseuran farmiseura silloin. Steven Polack oli palaamassa Interin riveihin loukkaantumisen jälkeen ja haki pelituntumaa. Nyt jo toinen RoPS legenda oli ottelussa vastassa. Ihmekkös tuo jos mieleen palautui ne Europelit keskuskentällä ja Polackin puskumaalit, kun saatiin koulusta vapaata ja ihmisiä oli kiivennyt puihinkin katsomaan sitä peliä… Aikamoista…
Sen jälkeen kun 5-vuotiaana aloin RoPSin jäseneksi, olen saanut pelata monessa joukkueessa ja tutustua moniin ihmisiin ja paikkakuntiin. Olen saanut valmentaa omia tyttöjä, naisten sekä miesten joukkuetta Kittilässä ja hankkia UEFA b-tason valmentajakoulutuksen. Olen saanut olla järjestämässä Revontuli Cup turnauksen alkuvaiheita maakunnissa pelaaville lapsille ja nuorille yhteistyssä Kolarin, Sodankylän, Pellon ja Rovaniemen kanssa. Olen päässyt toimimaan erotuomarina ja pelinphjaajana peliuran jälkeen, antaakseni lajille takaisin, kun tuomareista oli pulaa. Samalla pysyin myös juoksukunnossa. Päädyin myös selostamaan RoPSin pelejä yhden kauden ajan, mikä oli todella siistiä. Pelikäytävän tutun linimentin tuoksu ja musiikki pukukopeissa. Adrenaliinin ennen ottelua näki kaikkien pelaajien ja taustojen silmistä ja kehon kielestä. Ai, että se oli siistiä ja aina joku asiantuntija tuli kaveriksi otteluun kun pyysin. Maajoukkueen valmentajanakin ollut RoPSin kasvatti Martti Kuuselakin istui viereen yöttämässä yössä, joten paljon on ehtinyt tapahtua.
Kaikki nämä ovat tapahtuneet sen jälkeen kun aloin RoPSin jäseneksi ja pelata jalkapalloa. Työelämässä on ollut valtavasti apua siitä, että jo lapsesta saakka olemme oppineet ottamaan toisen ihmisen huomioon ja alkaneet yhteistyöhön saavuttaaksemme yhteisen tavoitteen.
Nyt 48-vuotiaana, RoPSin ainaisjäsenenä koen suurta ylpeyttä kuulua tähän seuraan ja olla sen jäsen, koska tiedän etten ole koskaan yksin ja mitä kaikkea se iloa ja hyötyä se tuo laajalle joukolle ihmisiä koko elämän ajaksi. Vaikka olisin Etelä-Suomessa niin RoPSin kannattajat löytävät vierasotteluun ja saattavat kääntää sen omalla kannustuksellaan kotikentäksi, kuten olemme hyvin huomanneet Hämeenlinnassa naisten noustessa Ykköseen tai miesten voitettua 5-0 Espoossa heidän juhlaottelunsa.
Yhteisöstä on tullut kuin toinen perhe. Tänä vuonna kävimme kesäkuussa seuraamassa yhdessä neljän RoPS:n kannattajien Taten, Manen, Mikon ja Jaakon kanssa Suomen alle 21-vuotiaiden edesottamuksia Slovakiassa, koska ringissä mukana olisi mahdollisesti myös kolme RoPS:n junioripolun läpi käyneitä pelaajia.
Tänä vuonna tapaninpäivänä pelasimme jälleen hyväntekeväisyyden puolesta Ounashallissa. Mukana olivat tutut pojat jo vuosien varrelta; Hike, Ile, Vesse, Mäksä ja moni, moni muu. Aina jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin.
Miksi siis sinäkin et alkaisi jäseneksi ja kävisi seuraamassa RoPSin pelejä kuten me olemme Kittilästä saakka Jussilan Mikan kanssa käyneet jo monena vuotena. Tai mikset liittyisi vaikka vapaaehtoisena mukaan toimintaan. Kuka tietää mihin se johtaa kuten edellä on käynyt ilmi. Erityisenä esimerkkinä katsomosta on nostettava RoPSin Europelissä Shamrock Roversin ja RoPSin kannattajan välille syntynyt ”sininen sydän”, joka kantaa heitä yhä elämässään.
Ylpeä RoPS:n jäsen. Nyt ja aina. Sinisellä sydämellä!
Veli-Matti Hettula