RoPS:lle Palloliiton talentti ja Fortum Tutor -tuet

thumb 170116aPalloliiton liittohallitus on myöntänyt Rovaniemen Palloseuralle talenttivalmennus ja Fortum Tutor -tuet vuosille 2018 ja 2019. Fortum Tutor -tukea RoPS haki yhdessä FC Santa Claus Junioreiden kanssa.

- Meidän juniorityön kehittämisen kannalta erityisesti talenttivalmennustuen piiriin pääsemisellä oli iso merkitys, iloitsee RoPS:n urheilutoimenjohtaja Jari Ilola.

- Oli myös hienoa havaita, kuinka yhteistyömme FC Santa Claus Junioreiden kanssa huomioitiin. Meillä on Rovaniemellä ja Rovaniemen lähialueilla yhteensä yli tuhat nuorta jalkapalloilijaa.

Talenttivalmennusohjelma on suunnattu pelaajien nuoruus- ja huippuvaiheeseen. Sen tavoitteena on valmennuksen vaatimustason ja laadun nostaminen, ja siten pelaajien tukeminen kohti omia edustusjoukkueitaan.

Fortum Tutor -ohjelman tarkoituksena on alle 12-vuotiaiden valmennusosaamisen vahvistaminen sekä valmennuksen laadun nostaminen.

- Olemme keskellä toimintakulttuurin muutosta, jossa tavoitteena on asettaa pelaajille selkeäksi määränpääksi kansainväliset kentät, toteaa pelaajakehityspäällikkö Hannu Tihinen Palloliiton tiedotteessa.

- Alueellisten pelaajapolkujen osalta on tärkeää kitkeä seurakateus kokonaan ja mahdollistaa laadukas valmennus seurayhteistyön kautta pelaajan jokaisessa ikävaiheessa.

RoPS:lle on myönnetty poikien nuoruusvaiheen (13-15-vuotiaat) talenttivalmennustuki, jonka suuruus on 30000 euroa vuodessa. Lisäksi Palloliitto tukee talenttivalmennuksen sekä seuran kehitystyötä.

RoPS:lle ja FC Santa Claus Junioreille myönnetty 350 tunnin Fortum Tutor -tuki on suuruudeltaan 7000 euroa. Fortum Tutor –kausi alkaa jo 1.9.2017 ja jatkuu vuoden 2019 loppuun saakka.

Lisätietoja Palloliiton tiedotteesta: https://www.palloliitto.fi/uutiset/suomen-palloliitto/talenttivalmennustuet-ja-fortum-tutor-tuet-2018-19

Teksti ja kuva: Pasi Pikkupeura

Jaa tämä uutinen
FaceBook  Twitter  

Ota yhteyttä

Yhteystiedot:

  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227

  jari.ilola(@)rops.fi
 +358 400 322 374

 Koskikatu 24 as. 5 , 96200 Rovaniemi

Kaikki yhteystiedot

JoomShaper