RoPS vahvistaa organisaatiotaan - Korhonen toiminnanjohtajaksi, Jaatinen myyntijohtajaksi

thumb 180817Rovaniemen Palloseura vahvistaa organisaatiotaan henkilönimityksellä sekä organisaation muutoksilla. Syyskuun alusta seuran uutena toiminnanjohtajana aloittaa Hannu Korhonen. Nykyinen toimitusjohtaja Petri Jaatinen siirtyy myyntijohtajaksi.

RoPS:n puheenjohtaja Risto Niva näkee, että nyt oli käytännössä viimeinen hetki muutokselle.

- RoPS on paisunut organisaationa siihen kokoluokkaan, ettei yksi henkilö enää voi vastata lähes kaikesta, Niva toteaa.

- Kehittyäksemme seurana urheilullisesti meidän on tehtävä sitä myös taloudellisesti. Siihen taas tarvitsimme lisää muskeleita sekä selkeitä vastuualueita.

Tähän saakka seuran aiempi toimitusjohtaja Petri Jaatinen on huolehtinut sekä seura- että liiketoiminnasta. Jatkossa seuratoiminta eriytetään toiminnanjohtajalle, jolloin vastuu myynnistä ja liiketoimintojen kehittämisestä jää Jaatiselle.

Uusi toiminnanjohtaja Hannu Korhonen nousee tehtäväänsä seuran sisältä. Hän on toiminut seuran johtokunnassa kahdeksan vuoden ajan vastuualueenaan nuorisotoiminta. Hän on ollut myös nuorisojaoston puheenjohtajana. 

- Meillä on tavoitteenamme kehittää RoPS:sta koko Pohjois-Suomen yhteinen joukkue, Korhonen kertoo.

- Minun myötä, ja Petrin jatkaessa edelleen seuran palveluksessa, meillä on tähän nyt tuplasti enemmän työtunteja käytettävissä. Seuran visio 2025 edellyttää vahvan urheilupuolen lisäksi myös vahvaa taloutta.

RoPS:n visio 2025 on osa seuran strategiaa, jonka päämääränä on säännöllisesti kasvattaa pelaajia omien edustusjoukkueiden käyttöön sekä lopulta aina kansainvälisille kentille saakka.

Tehtävässään Korhonen tulee keskittymään seuratoiminnan johtamiseen sekä kehittämiseen. Toiminnanjohtajan vastuulle kuuluvat mm. henkilöstö- ja taloushallinto sekä yhteistyö alueen muiden seurojen ja akatemiatoiminnassa mukana olevien oppilaitosten kanssa.

Liiketoiminnot urheilutoiminnan tukena

Petri Jaatinen aloitti seuran toimitusjohtajana kesällä 2014. Pelkästään näiden neljän vuoden aikana seuran toiminta on laajentunut merkittävästi. Tällä hetkellä RoPS:n koko seurakonserni pyörii noin 3,5 miljoonan euron liikevaihdolla. Seuran palkkalistalla on noin 50 henkeä.

- Kuten on monta kertaa todettu, seura ei enää nykypäivänä elä pelkällä jalkapallolla, Jaatinen korostaa.

- Varsinkin Rovaniemen kokoisella talousalueella on tärkeää, että RoPS:lla on omaa liiketoimintaa tukemassa urheilutoimintaa. Tulevaisuudessa liiketoimintojen merkitys korostuu entisestään.

RoPS:n suunnitelmissa on mm. Keskuskentän ympärivuotinen hyödyntäminen. Myös Bingo- ja majoitustoimintaa kehitetään edelleen unohtamatta yhteistyökumppanuuksien hoitoa. RoPS hallinnoi jo nyt Keskuskentän edustustiloja, ja seuran kokonaisuudessaan omistama RoPS-talo avaa omat mahdollisuudet.

- Meidän on jatkuvasti mietittävä uusia ansaintamalleja, Jaatinen sanoo.

- Kyse on yhtä lailla olemassa olevien liiketoimintojen kehittämisestä ja uusien liiketoimintamallien hakemisesta, kuin perinteisestä myynnistä ja asiakassuhteiden ylläpidosta.

Uusien nimityksien astuessa voimaan syyskuun alussa tulee toiminnanjohtaja Hannu Korhonen vastaamaan johtokunnalle koko seuran toiminnasta. Yhteistyökumppanuuksien ja muiden asiakkuuksien suuntaan yhteyshenkilönä jatkaa edelleen Petri Jaatinen.

Teksti ja kuva: Pasi Pikkupeura

Jaa tämä uutinen
FaceBook  Twitter  

Ota yhteyttä

Yhteystiedot:

  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227

  jari.ilola(@)rops.fi
 +358 400 322 374

 Koskikatu 24 as. 5 , 96200 Rovaniemi

Kaikki yhteystiedot

JoomShaper