ROPSKAUPPA.FI                              
maanantai, 21 marraskuu 2005 02:00

RoPSin Jukka Yrjänheikki 4:s SM-tekniikkamestaruuskilpailussa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Palloliiton piirien mestarit mittelivät taitojaan jalkapallon junioreiden SM-tekniikkamestaruuskisoissa Kokkolassa viikonvaihteessa.

Rovaniemen Palloseuran Jukka Yrjänheikki sijoittui neljänneksi. B-17 sarjaan osallistuneen Yrjänheikin kokonaisaika oli 58,9. Tulos oikeuttaa hopeiseen taitomerkkiin. Pronssiin olisi vaadittu 53,9 aika. Sarjan voitti MiKi:n Timi Hämäläinen ajalla 47,4.

Kolmannen kerran SM-taitokisaan osallistuneen Yrjänheikin sija parani edelliskerroista, joten kehitystä on tapahtunut.
- Tavoitteena oli saavuttaa kultainen taitomerkki, joten siinä suhteessa kisa oli pienoinen pettymys. Pari lajia epäonnistui. Normaalisuorituksilla tavoitteet olisivat täyttyneet ja mestaruuteenkin olisi ollut mahdollisuus, Yrjänheikki tuumi.

C-15 sarjaan osallistunut RoPSin Tomi Hartikainen sijoittui 11. tuloksella 85,2. Mitaliin olisi vaadittu aika 63,1. Sarjan voitti Joni Kauko (TPS) ajalla 50,2.

FC Lynxin Sanna Ylianttila sijoittui tyttöjen C-14 sarjassa 9. ajalla 91,5. Tulos oikeuttaa hopeiseen taitomerkkiin. Mitaliin olisi vaadittu aika 72,6. Sarjan voitti Jessi Hietanen (Ilves) ajalla 49,8.

FC Lynxin Sini Kiistala sijoittui tyttöjen B-17 sarjassa 10. tuloksella 95,7. Tulos oikeuttaa pronssiseen taitomerkkiin. Mitaliin olisi vaadittu aika 62,2. Sarjan voitti Susanna Jonkka (HJK) ajalla 53,1.

© 2005 Lapin Kansa

Luettu 1250 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227