ROPSKAUPPA.FI                              
maanantai, 25 marraskuu 2013 13:51

RoPSin Vilma Koivistosta taitokilpailujen Suomen mestari

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Vilma Koivisto (vas.) voitti taitomestaruuden. Riku-Veli Niska ja Luka Kuittinen suorittivat kultaisen merkin. Vilma Koivisto (vas.) voitti taitomestaruuden. Riku-Veli Niska ja Luka Kuittinen suorittivat kultaisen merkin. Kuva: Matti Kilpelä

Rovaniemen Palloseuran Vilma Koivisto voitti sunnuntaina Suomen Palloliiton valtakunnallisten taitokilpailujen mestaruuden Porin Karhuhallissa. Koiviston kilpaili tyttöjen E 11-sarjassa. Rovaniemeläistaituri otti kultaa lähes neljän pisteen erolla kakkoseen.

– Hyvältä tuntuu, iloinen tyttö kertoo.
– En etukäteen ajatellut, että ihan näin hyvin menisi, mukana oli paljon hyviä tyttöjä, Vilma jatkaa.
Mestaruudesta huolimatta Vilma ei ole aivan tyytyväinen suoritukseensa, joka luonnollisesti oli myös kultaisen taitomerkin arvoinen.
– Pujottelu meni aika hyvin, mutta kuljetus-laukaus epäonnistui hieman.
Vilma Koivisto pelaa RoPSissa isänsä Jarnon valmentamassa Tytöt 01/02 kilpa-joukkueessa. Jarno Koivisto valittiin RoPSin vuoden 2013 valmentajaksi. Koivisto pelasi aktiiviurallaan RoPSin edustusjoukkueessa Veikkausliigaa ja Ykköstä RoPSissa sekä Tornion Pallo-47:ssä.
– Pyrin jalkapallossa niin korkealle kuin vain pääsen, Vilma Koivisto lupaa.
Vilman suoritus on lappilaisittain erittäin harvinainen. Vain kaksi muuta tyttöä on voittanut valtakunnallisen taitomestaruuden. Alppihiihdon kiintotähti Tanja Poutiainen (RoPS) voitti mestaruuden peräti kolmesti vuosina 1993–1995 ja Kemin Innon Virpi Kellokoski kahdesti 2001–2002.
Porin kisoissa Lappiin voitettiin toinenkin mitali, kun Tervolan Palloseuran Henri Alamikkotervo sijoittui D-12 poikien sarjassa toiseksi. Alamikkotervo on mestari vuodelta 2011.

Markku Saukko
© 2013 Lapin Kansa


 

Luettu 3607 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227