Otteluennakko:
RoPS – FC KTP
Kansallinen Ykkönen, 12.4.2025 klo 13:00, Rovaniemen keskuskenttä
RoPS:n naisten valmistautuminen kohti sarja-avausta on edennyt suurelta osin suunnitelmien mukaan.
RoPS:n naisten edustusjoukkueen päävalmentaja Juho Pernu on odottavalla ja levollisella mielellä hetkeä ennen kauden alkua.
– Pelaajisto on lähes kokonaan jo mukana harjoituksissa ja yhteistoiminta B-tyttöjen kanssa auttanut otteluun valmistautumisessa. Loistava asia on ollut, että ehdimme viikon harjoitella ulkona ennen kauden alkua ja tämä on näkynyt joukkueen tekemisessä positiivisesti.
RoPS:n avausvastus saapuu Kotkasta ja on heti kova testi kotijoukkueelle.
– KTP on kokenut joukkue ja sijoittunut kaksi kertaa peräkkäin neljänneksi naisten Ykkösessä. Joukkue on laadukas ja heillä on hyviä yksilöitä jotka kykenevät tekemään ratkaisuja pelin aikana. Mutta kyllä heiltäkin löytyy myös heikkouksia, joihin toivottavasti pystytään iskemään. Mielestäni on hyvä asia, että kohtaamme KTP:n tasoisen vastustajan heti ensimmäisenä, jotta pääsemme sarjan vaatimuksiin kiinni, Pernu pohtii.
Päävalmentaja on vakuuttunut, että RoPS saa avauspeliin kasaan hyvän kokoonpanon, vaikka muutamia pelaajia on vielä loukkaantumisten vuoksi sivussa. Toipilaina ovat Kia Voutilainen, Hulda Kuustie ja Sanni Mäki.
Haastetta ja mielenkiintoa avauspelistä ei tule puuttumaan.
– Ottelu tulee varmasti olemaan erittäin fyysinen ja intensiivinen. Meidän pitää pystyä vastaamaan vastustajan fyysisyyteen, käyttämään omat tilaisuudet hyväksi, uskaltaa pelata ja suorittaa omalla tasolla alusta asti sekä puolustaa kollektiivisesti joukkueena, Pernu luettelee aineksia reseptiin, jolla pisteitä on otettavissa.
Tuleva viikonloppu on Rovaniemellä kokonaisuudessaan jalkapallon juhlaa.
– Hieno tuplapelipäivä tulossa ja seuran 75v juhlavuosi kunnolla käyntiin. Toivottavasti kannattajat saapuvat paikalle, vaikka viileä keliä on tiedossa ja saadaan sarjan paras kannatus kuulumaan!
Kuva: Vili Varjus
Lue lisää:
RoPS:n naiset valmiina yllättämään uudella sarjatasolla