Otteluennakko: RoPS Naiset kohtaavat kotikentällä PKKU:n tärkeässä ottelussa

Kansallisen Ykkösen Karsintasarja jatkuu lauantai-iltana RoPS:n osalta kotiottelulla, josta ei panosta puutu.

Rovaniemen Palloseuran naisten edustusjoukkue jatkaa pisteiden metsästystä Keskuskentällä, kun vieraaksi saapuu Pallokerho Keski-Uusimaa. Onnistumista tarvitaan, jos ja kun RoPS toivoo vielä kurovansa kiinni eroa edelläoleviin. PKKU ja TPS ovat sarjataulukossa vielä tavoitettavissa, mikäli tulevat pelit alkavat kääntyä isolla prosentilla voitokkaiksi.

RoPS-päävalmentaja Juho Pernu uskoo vielä joukkueen mahdollisuuksiin, mikäli harjoiteltujen asioiden ulosmittaaminen onnistuu tulevissa peleissä.

– Erittäin tärkeä ottelu lauantaina edessä, jossa toivottavasti kauan kaivattu onnistuminen tulee. Jälleen sama tilanne, että edellisestä pelistä ei tarttunut pisteitä, mutta paljon onnistumisia ja hyvää treeneistä siirtyi peliin. Tämän toivon jatkuvan ja näkyvän myös lauantain ottelussa, Pernu kertoo.

PKKU on pelannut tuloksellisesti ailahtelevan kauden. Pernun mukaan kyseessä on fyysinen ja suoraviivainen joukkue, joka tuotti edeltävässä kotiottelussa RoPSille isoja ongelmia.

– Erityisesti Emma Immonen on ollut heille todella tehokas, mutta heiltä löytyy hyökkäyksestä muutenkin laatua. Ykkösmaalivahdin pelikielto voi aiheuttaa heille muutoksia.

RoPS:n harjoituskentällä on viikon aikana tehty jälleen kovasti töitä.

– Harjoituksissa on keskitytty erityisesti siihen, kuinka pystytään positiivisissa tilanteen vaihdoissa hyökkäämään laadukkaammin ja tilanteen mukaan myös pitämään pallonhallintaa meillä pidempään. Puolustus joukkueena on onnistunut paremmin peleissä viime aikoina, mutta tehokkuutta vaaditaan, Pernu pohtii.

Alkusyksyn ajan joukkuetta vaivannut flunssa-aalto on hellittänyt otettaan.

– Saadaan vahva kokoonpano peliin ja nyt on myös vaihtoehtoja otteluun käytössä. Jokaista pelaajaa tarvitaan lauantaina. Loukkaantumisten vuoksi kuitenkin edelleen varmuudella poissa ovat Sofia Kantola, Milla Kukkola ja Metti Näsman.

Kansallisen Ykkösen Karsintasarja:

RoPS – PKKU
la 13.9.2025. klo 17:00
Rovaniemen Keskuskenttä