Otteluennakko: RoPS vierailulle Lahteen Kansallisen Ykkösen karsintasarjassa

RoPS:n naiset lähtevät pisteet mielessä pitkälle vierasreissulle Lahteen. Karsintasarja on pitkä ja voitontuuletuksiin vielä monta mahdollisuutta. Kuva: Vili Varjus.

RoPS hakee tosissaan lisämerkintöjä pistesarakkeeseen – kauden aiemmat kohtaamiset ovat olleet tasaisia vääntöjä.

Rovaniemen Palloseuran naisten edustusjoukkueen kausi jatkuu lauantaina vierasottelulla Lahdessa. Kohtaaminen on tälle kaudelle jo kolmas ja joukkueiden väliset pelit ovat olleet varsin tasaisia. Toukokuussa FC Lahden kotiottelussa pisteet jaettiin lukemin 3-3 ja heinäkuussa Rovaniemellä päädyttiin harmittavaan 0-1 kotitappioon.

RoPS:n päävalmentaja Juho Pernu pitää tulevaa peliä tärkeänä. Muistissa ovat joukkueiden edellisen kohtaamisen hyvät pelilliset onnistumiset ja niistä ammennetaan itseluottamusta tulevaan otteluun.

– Lahti on pelannut suhteellisen tasaisen ja hyvän kauden. Erityisesti Queeni Xiang on ollut heille todella tehokas kauden kahdeksalla maalillaan ja tiivis puolustus Veera Ansalahden johdolla on tuonut pisteitä koviakin joukkueita vastaan. Kyseessä on myös sitkeä ryhmä, josta osoituksena heidän nousu viime viikonlopun PKKU-pelissä tappioasemasta voittoon.

RoPS:n oma harjoitusviikko on keskittynyt jälleen omaan pallolliseen pelaamiseen.

– Painopisteen vaihtojen tunnistamista ja toteuttamista on hiottu, jotta hyökkäyksiin saadaan lisää vaarallisuutta ja monipuolisuutta. Puolustuksen täytyy onnistua samalla tasolla kuin edellisessä Honka-ottelussa, mutta ratkaisevaa on se, että paikoista pystytään viimeistelemään tehokkaammin, Pernu tiivistää.

Joukkueen valmistautumista tulevaan otteluun on valitettavasti hieman varjostanut edelleen flunssa-aalto, joka aiheuttaa poissaoloja.

– Loukkaantuneiden listaan joudutaan ikävä kyllä lisäämään Sofia Kantola ainakin parin viikon ajaksi viime ottelussa tulleen vamman vuoksi. Haasteista huolimatta Lahteen lähdetään kuitenkin taistelemaan täysillä tärkeistä pisteistä.


Kansallisen Ykkösen Karsintasarja:

FC Lahti – RoPS
la 6.9.2025. klo 13:00
Kisapuisto Stadion, Lahti