OTTELUENNAKKO: RoPS:n Miehet haastavat lauantaina Jyväskylän JJK:n

Kuva: Vili Varjus

Rovaniemen Palloseura sekä JJK Jyväskylä iskevät yhteen Rovaniemen Keskuskentällä tulevana lauantaina kello 16.00. Lauantai on samalla tuplapelipäivä. RoPS:n Naiset testaavat PKKU:n vireen kello 12.00.

RoPS ja JJK lähtevät kamppailuun hyvin samankaltaisista tilanteista. Joukkueet ovat sarjassa tasapisteissä, ja molemmilla on allaan ikävä vierastappio.

– TamU-peli on meidän osaltamme käsitelty, ja nyt yritetään taas takaisin voittojen tielle, RoPS:n päävalmentaja Jari Alamäki luottaa.

– Näimme aika selkeästi, missä kohdissa peliä olimme heikkoja. Niitä asioita on tässä viikolla pyritty parantamaan.

RoPS jäi viime perjantaina TamU:n jalkoihin kokolailla toisen jakson alkupuolilla.

– TamU:n 2-0 maalin jälkeen meihin iski tietty kurittomuus. Peli hajosi, Alamäki ruoti.

– Meidän tiiviys oli yhtä risuaitaa, minkä vuoksi numerotkin repsahtivat. Emme pystyneet pitämään peliä kasassa. Joukkuepelaaminen unohtui.

Tätä kautta ovat leimanneet ailahtelevat tulokset kautta linjan.

Ainoastaan sarjakärki Oulun Luistinseura on onnistunut kiskomaan pienen eron lähimpiin vastustajiinsa, ja sekin ero on vaivaiset kaksi pistettä.

RoPS voitti alkukaudesta saman oululaisseuran 4 – 1.

– Tässä sarjassa jokaiselle joukkueelle on tullut hyviä jaksoja ja sitten ilman selitettävää syytä huonompia jaksoja, Alamäki naurahtaa.

– Hyvän alkukauden jälkeen JJK:llakin on nyt kaksi peräkkäistä tappiota. Siihen pyritään, että heidän tappiojakso jatkuu.

RoPS:n kokoonpanoon ei ole tiedossa suurempia muutoksia. Pientä kesäflunssaa joukkueessa on ollut liikkeellä, mutta kokolailla normaali kokoonpano nähdään lauantaina.

B-poikien Lloyd Ojo on treenannut jo jonkin matkaa edustuksen mukana, mutta tällä hetkellä hän on Suomen U17-maajoukkueen matkassa PM-turnauksessa. Suomi kohtaa Ruotsin tänään perjantaina kello 17.00. Palloliitto pyrkii näyttämään ottelun omalla Youtube-kanavallaan.

Rovaniemen Palloseura vastaan JJK Jyväskylä lauantaina 2.8.2025 kello 16.00. Naisissa Rovaniemen Palloseura vastaan Pallokerho Keski-Uusimaa kello 12.00. Liput portilta 15 € / 10 €. Alle 15-vuotiaat sekä kaikki RoPS:n juniorit ilmaiseksi. Kanttiinit ja Bingo Baari palvelee.