OTTELUENNAKKO: RoPS:n miehet kohtaavat TamU:n Tammelassa

Kuva: Vili Varjus

Rovaniemen Palloseura ja Tampere United iskevät yhteen Miesten Ykkösessä huomenna perjantaina. Ottelu Tammelan Stadionilla alkaa kello 19.00. Pelin näyttää suorana Aamulehti.

Sarjanousija Tampere United vieraili Rovaniemellä toukokuun puolivälissä. Äänekkään vieraskannattajajoukon edessä TamU oli vahvempi 0 – 2.

Tuossa ottelussa RoPS:n takaa-ajoa vaikeutti maalivahti Tino Korhosen ulosajo aivan avausjakson loppupuolella.

Tilanteessa 0 – 1 Korhosen katsottiin kaataneen läpiajoon päässeen TamU:n Arttu Raittisen. RoPS protestoi sekä kontaktia että mahdollista paitsiota, mutta tuomioon niillä keskusteluilla oli hyvin vähän vaikutusta.

– Siinä ottelussa aloitimme hyvin ja olimme pitkään maalia vaille tuloksesta, RoPS:n päävalmentaja Jari Alamäki kertaa.

– Punainen kortti vaikeutti takaa-ajoa, mutta silti pyrimme taistelemaan. Tappiosta huolimatta pelin sisällöstä jäi hyvä kuva.

Vielä toukokuussa TamU keikkui sarjanousijan innolla Ykkösen sarjakärjessä, mutta sittemmin on ollut vaikeampaa.

Viimeiseen yhdeksään otteluun TamU on hankkinut vain yhden voiton, ja sarjasijoituskin on valahtanut kahdeksanneksi. Tosin se voitto on juuri edelliseltä kierrokselta TamU:n kaataessa vieraissa Jyväskylän JJK:n peräti 1 – 4.

RoPS:lla sen sijaan on päinvastainen suunta. Rovaniemeläiset ovat hilanneet sijoitustaan pykälä pykälältä, ja tällä hetkellä RoPS on jo kiinni ylemmän loppusarjan paikassa kuudentena.

Viime lauantaina kotona kaatui FC Interin kakkosjoukkue 3 – 1. RoPS:n sankareina toimivat Adam Mekki ja Simo Roiha unohtamatta Valtteri Vatasen alustuksia kahteen avausmaaliin.

– Pystyimme puolustamaan ihan pelaamalla, Alamäki kehui pelaajiaan.

– Vastustaja pyrki painostamaan, mutta meidän peli oli koko ajan kontrolloitua. Olimme vaarallisia ja teimme komeita maaleja.

Viimeisillä kierroksilla Alamäki on hiukan muuttanut peluutustaan. Alkukauden keskikentän pohjalla pelannut Finn Heiserholt on siirretty toppariksi Lukas Ilola rinnalle. Siirto vaikuttaa toimivalta.

– Johtajuutta ja äänenkäyttöä on tullut lisää, samoin tietynlaista rauhaa, RoPS-luotsi näkee.

– Yksilönä Finn saa nyt enemmän itsestään irti. Mutta samoin laidalla esimerkiksi Veeti Katermaa on kasvanut pelipaikallaan.

Tampere United vastaan Rovaniemen Palloseura Tammelan Stadionilla perjantaina 25.7.3035 kello 19.00. RoPS:n vieraskannattajille on varattu stadionin katsomolohkot A1 ja A2.