OTTELUENNAKKO: Taisto sarjan kärkisijoista jatkuu – RoPS isännöi PKKU:ta sunnuntaina Keskuskentällä
Kuva: Tuomas Luiro
Miesten Ykkösessä kolmantena oleva Rovaniemen Palloseura kohtaa sarjakutosen Pallokerho Keski-Uusimaan sunnuntaina 5.7.2026 kello 16.00. Portit ja kanttiini avautuvat jo kello 15.00. Ottelu suorana Lapin Kansan sivuilta ja ennakkoliput osoitteesta: lippu.fi
Miesten Ykkösen runkosarja on ylittänyt puolivälin, ja sarjataulukko käy kierros kierrokselta yhä tasaisemmaksi. Jokaisella kierroksella on nyt kasvava merkitys taistelussa ylemmän loppusarjan paikoista. Sarjakärjessä oleva TamU on onnistunut repimään ihan pientä etumatkaa, mutta sen takana erot ovat pieniä.
RoPS lähtee sunnuntain kotiotteluun sarjan kolmannelta sijalta, kun taas vieraaksi saapuva Pallokerho Keski-Uusimaa (PKKU) on kuudentena vain neljän pisteen päässä rovaniemeläisistä.
Joukkueet kohtasivat jo kauden alkupuolella Tuusulassa, jolloin RoPS haki vakuuttavan 2–0-vierasvoiton. Sunnuntaina pisteistä taistellaan kuitenkin täysin uudenlaisessa tilanteessa. Molemmilla joukkueilla on runkosarjan loppupuoliskolla paljon pelattavaa.
RoPS pelasi viime kierroksella värikkään Yöttömän Yön ottelun SalPaa vastaan. Kotijoukkue nousi vaikeasta tilanteesta tasapeliin ja kasvatti jälleen pistesaldoaan. PKKU puolestaan haki tärkeän vierasvoiton sarjajumbo KPV:stä.
RoPS:n päävalmentaja Diogo Pinto on tyytyväinen joukkueensa alkukauteen, vaikka katse on tiukasti tulevissa otteluissa.
– Alku on ollut erittäin myönteinen. Joukkue on tehnyt todella paljon töitä saavuttaakseen tähän mennessä 22 pistettä, Pinto sanoo.
RoPS ei ole julkisesti asettanut tarkkoja sijoitustavoitetta kautta varten, mutta päävalmentajan mukaan ensimmäinen etappi on ollut selvä alusta asti.
– Olemme kertoneet siitä monta kertaa. Tavoitteenamme on sijoittua runkosarjassa kuuden parhaan joukkoon. Uskomme, että 31 pistettä riittää siihen, joten haluamme saavuttaa sen mahdollisimman nopeasti. Sen jälkeen joukkue kokoontuu ja asettaa uudet tavoitteet.
Kevään keskinäinen kohtaaminen päättyi RoPS:n voittoon, mutta Pinto odottaa sunnuntaina vastaan vahvaa PKKU:ta.
– Pelillisesti he näyttävät samalta joukkueelta kuin silloin, kun kohtasimme heidät ensimmäisen kerran, mutta tällä kertaa heidän tärkeät pelaajat ovat käytettävissä.
SalPaa vastaan RoPS osoitti jälleen vahvaa taistelutahtoa nousemalla vaikeasta tilanteesta takaisin mukaan otteluun. Päävalmentajan mukaan sitkeys on yksi joukkueen suurimmista vahvuuksista.
– Se on tietysti asia, jota voimme korostaa ja josta voimme olla ylpeitä. Mielestäni se johtuu osittain pohjoisesta ”taistele viimeiseen pisaraan asti” -asenteesta ja osittain joukkueen jatkuvasta pyrkimyksestä parempaan.
Kokoonpanotilanteessa RoPS:lta puuttuu sunnuntaina muutama pelaaja.
– Vatanen ja Koistinen ovat eri syistä poissa ottelusta. Isometsä ja Savolainen puolestaan jatkavat toipumistaan loukkaantumisista, Pinto kertoo.
RoPS ja PKKU kohtaavat sunnuntaina Keskuskentällä klo 16.00. Portit ja kanttiinit avautuvat jo kello 15.00. Ottelun näyttää suorana Lapin Kansa. Ennakkoliput (15 € / 10 €) ovat myynnissä osoitteessa: lippu.fi