OTTELUENNKKO: RoPS:n miehet kohtaavat maanantaina Oulun Luistinseuran

Kuva: Vili Varus

Rovaniemen Palloseura ja Oulun Luistinseura kohtaavat huomenna maanantaina Castrenin tekonurmella. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Rovaniemellä päättyi RoPS:n 4 – 1 voittoon.

Tämän kauden Ykkösen tasaisuutta on jaksettu ihmetellä kierros kierrokselta, eikä siitä mihinkään päästä. Ykkönen on ennätystasainen.

Oulun Luistinseura oli muutama kierros sitten sarjakärjessä, mutta parisen tasapeliä myöhemmin sijoitus on kolmas, eikä eroa Rovaniemen Palloseuraankaan ole kuin kolme pistettä.

RoPS ja OLS kohtasivat talven harjoituskaudella toisenkin kerran, ja jokainen kohtaaminen päättyi silloin oululaisten maalin voittoon.

Kuitenkin sarjakauden alettua RoPS kepitti OLS:aa kotonaan peräti 4-1. Se ei välttämättä paljoakaan ennakoi maanantaille.

– Tässä sarjassa on paljon nuoria akatemiajoukkueita, RoPS:n päävalmentaja Jari Alamäki luonnehtii.

– Ei ole yhtä dominoivaa joukkuetta, vaan kaikki ovat profiililtaan hyvin samankaltaisia kuin mekin.

Oulun Luistinseuraa ei kannata väheksyä missään kohtaa. Sen hyökkäyskalusto on erittäin kova. Ilves-lähtöinen Eemeli Raittinen on nakutellut jo kahdeksan osumaa sekä raahelaislähtöinen, Veikkausliigassakin pelannut Onni Suutari seitsemän.

OLS on Veikkausliigaa pelaavan AC Oulun reservijoukkue. Heiltä löytyy resursseja, mutta ottaen huomioon ACO:n tilanteen Veikkausliigassa, pelaaja-apuja ykkösjoukkueesta tuskin löytyy kovinkaan paljoa.

Se ei muuta RoPS:n lähestymistapaa.

– Tietenkin yritämme huomenna samaa kuin huhtikuussa kotiottelussa, Alamäki paaluttaa.

– Meilläkin on pieniä kysymysmerkkejä ilmassa, mutta lähdemme metsästämään täyttä kolmea pistettä.

Rovaniemen Palloseuran lähtökohta on mukava. Kevätkausi meni joukkueelta miten meni, mutta kesäkuusta lähtien joukkue on naputellut pisteitä 1.6 pisteen keskiarvolla ottelua kohden.

Viimeisimpänä oli 0-4 murskavoitto PKKU:sta, jossa Adam Mekki paukutteli tyylipuhtaan hattutempun.

Muutaman vuoden tauon jälkeen Napapiirille palannut Adam Mekki on noussut tukevasti RoPS:n avainpelaajien joukkoon.

Kunhan Tomas Varhi palautuu jalkaterävammastaan, näyttää RoPS:n hyökkäyskalusto Mekin, Varhin ja Simo Roihan johdolla erittäin vahvalta.

Huomiseen otteluun pientä ongelmaa voi RoPS:n osalta aiheuttaa puolustusvoimien saapumiserä 2 / 2025.

Varusteitaan lähtevät noutamaan Juuso Polvi, Aapo Savolainen, Topias Dementjeff sekä Weeti Wimmer, joiden täytyy ilmoittautua palvelukseen maanantaina viimeistään kello 16.00 mennessä.

Päävalmentaja Jari Alamäkeä tilanne hiukan hymyilyttää.

– On tässä vähän koomisiakin piirteitä. Me olemme komentaneet pelaajat menemään sinne jo heti aamu kahdeksalta, RoPS-luotsi naurahtaa.

– Katsotaan, saavatko pelaajat ensimmäisen harjoitusvapaan jo ennen ensimmäistäkään palveluspäivää. Sen eteen on tehty töitä, mutta on minulla ylhäällä vaihtoehdot sille, jos eivät pääse.

Oulun Luistinseura ja Rovaniemen Palloseura maanantaina 7.7.2025 Oulun Castrenin kentällä kello 18.30. Ottelun näyttävät tilaajilleen suorana Kaleva sekä Lapin Kansa.