Otteluraportti: HJK Akatemia – RoPS Naiset

RoPS:n naiset eivät saaneet vielä pistetiliään auki kauden kolmannessa ottelussa, mutta pelin kulussa oli paljon myös positiivisia asioita.
Kansallisessa Ykkösessä on mukana useita joukkueita pääkaupunkiseudulta. RoPS:n naisten ensimmäisen pidemmän vierasmatkan osoitteena oli HJK Akatemian kotikenttä Bolt Arena. Ottelun loppulukemat olivat kohtuullisen selvästi 3-0 kotijoukkueelle, mutta pelitapahtumien valossa suoritus oli RoPS:n naisilta askel parempaan päin.
– Vaikka tappio on aina pettymys, niin olen kuitenkin tyytyväinen siihen, kuinka paransimme koko joukkueen puolustuspeliä. Pystyttiin estämään HJK:n huippupaikat ja hetkittäin päästiin myös laadukkaisiin vastahyökkäyksiin, RoPS:n päävalmentaja Juho Pernu kertoi ottelun jälkeen.
Vastuksen tiedettiin etukäteen olevan kova, olihan kyseessä viime kauden Ykkösen mestari.
– HJK:n kovuus ei yllättänyt ja he onnistuivat omista paikoistaan, kun me teimme kaksi puolustusvirhettä ja paitsiomaalikin hyväksyttiin. Muutamat paikat saimme itsekin luotua, mutta niissä laatu ja tuurikin jäivät tänään puuttumaan.
RoPS:n kausi jatkuu lauantaina 3. toukokuuta kotikentällä Rovaniemellä, vieraaksi tulee kauden vahvasti aloittanut EBK Espoosta.
– Positiivista on se, että pelaamisessa näkyy koko ajan kehitysaskeleita. Huolellisuutta ja malttia pallolliseen pelaamiseen tarvitaan vielä lisää. Uskon ja luotan täysin, että tulos sitä kautta tulee vielä, Pernu toteaa.
Kansallinen Ykkönen, 26.4.2025
HJK Akatemia – RoPS 3–0 (2–0)
12’ 1–0 Isabella Ylätalo
44’ 2–0 Olivia Reis
58’ 3–0 Laura Oksanen