Otteluraportti: Ilves oli liian kova pala RoPS:n naisille Kansallisessa Ykkösessä

Kuva: Vili Varjus

Tulos oli selvä jo ensimmäisen puoliajan jälkeen, kotijoukkueen hyvät hetket jäivät liian lyhyiksi.

Rovaniemen Palloseuran viime viikonlopun ottelusuunnitelmaan kuului vahvasti pelirohkeus – uskallus haastaa ja yrittää toteuttaa niitä asioita, mitä on harjoiteltu. Joukkueen alkukauden otteita on vaivannut varovaisuus ja tekeminen on jäänyt niin sanotusti piippuun.

Pelin jälkeen päävalmentaja Juho Pernu antoi pelaajistolle tunnustusta siitä, että ensi minuuteilla pelissä näkyi kaivattua uskallusta. Valitettavasti ensimmäinen maali vierasjoukkueelle tuli kuitenkin jo seitsemän minuutin pelin jälkeen ja tämä ei tehnyt itseluottamukselle hyvää. Ilves otti pelin haltuunsa ja iski avausjaksolla lopulta lukemat tylyihin 0-5 taukolukemiin.

RoPS:n maalilla pelasi ensimmäistä kertaa tällä kaudella Jenna-Mari Uurtomies ykkösvahdin paikkaan pitäneen Eerika Viitasen ollessa sivussa edellisessä ottelussa saadun punaisen kortin myötä.

Toisella jaksolla Ilves ei kuitenkaan enää pystynyt jatkamaan maali-ilotteluaan ja myös RoPS:lla oli omat hetkensä. Pernu myönsi, että osittain vastustaja pystyi hölläämään tahtia reilun johdon turvin, mutta kotijoukkuekin sai vielä draivia päälle ja uskalsi pelata paremmin omaa peliään. Toisella jaksolla ei maaleja lopulta nähty, joten lopputuloksena oli viiden maalin tappio ilman yhtään tehtyä.

RoPS on nyt kertaalleen kohdannut kaikki joukkueet sarjassa ja se pitää tällä hetkellä perää yhdellä tasapelipisteellä. Alkukauden ilonpilkahduksia olivat esimerkiksi kolme tehtyä maalia FC Lahden vieraana, hyvä ottelun alku Oulussa ONSia vastaan ja tappiollisesta tuloksesta huolimatta melko ehjä esitys huippukovaa HJK Akatemiaa vastaan vieraissa.

Toiseen kierrokseen joukkue lähtee revanssihengellä ja ainakin oppirahat on nyt maksettu ja tiedetään, mitä tuleman pitää. Seuraavaksi vastassa tulevana lauantaina on sarjan kärkipaikkaa hallussaan pitävä FC KTP, ja Juhannuksen jälkeisellä viikolla rovaniemeläiset saavat pelata kaksi kotiottelua peräjälkeen.

Kansallinen Ykkönen, 8.6.2025
RoPS – Ilves 0–5 (0–5)

7’ 0–1 Anna Tarkkanen
21’ 0–2 Emilia Pulkkinen
25’ 0–3 Aino Rasinen
34’ 0–4 Aino Rasinen
36’ 0–5 Amelia Luotonen